Ei ole helppo alku Niinistön tasavallan poliitikoilla

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio
Kuva: Lehtikuva

Parhaat onnittelut Suomen 12. presidentille, Sauli Niinistölle, hienosta vaalituloksesta. Ja onnittelut Jennille myös. Hänestä tullee edustava ensimmäinen nainen tasavallalle. Mäkisen torppa jää jännityksellä odottamaan uuden presidentin valtakautta toivoen sille koko kansan edun mukaista menestystä. Presidentti Niinistön aikaansaannoksia odotellessa jaan lukijoille muutamia ajatuksiani vaalin tuloksesta ja joitakin ennakkoarvauksiani tulevasta.

Vaalitulos oli selvä

Sauli Niinistön voitto Pekka Haavistosta ei jäänyt epäselväksi.  Yli 725000 äänen ja yli 25 prosentin ero Niinistön eduksi on lähes murskaava voitto. Voittoa tullee korottamaan vielä pari asiaa, joiden uskon nousevan esiin tarkemmissa analyyseissä. Ensinnäkin epäilen Haaviston kannattajien (ja Niinistön vastustajien) osallistuneen lähes maksimaalisesti toisen kierroksen äänestykseen. Kun mielipidetiedustelut ennakoivat yhdessä Paavo Lipposen kanssa toisen kierroksen tuloksen olevan joka tapauksessa selvä, Niinistön vastahakoisimmista kannattajista osa taisi jäädä pitelemään pakkasia kotiin. Historiallisen heikko presidentinvaalien äänestysprosentti viittaisi tähän.

Joka tapauksessa Pekka Haavisto ei ollut edes lähellä tulla valituksi – toisin kuin nykymuotoisen vaalitavan edelliset kakkoset, Elisabeth Rehn, Esko Aho tai Sauli Niinistö jo kuusi vuotta sitten, jotka  kaikki keräsivät äänistä vähintään 46 prosenttia ja noin puoli miljoonaa enemmän verrattuna Haavistoon nyt.

Mikä toi voiton

Niinistön maine talousasioissa ja Kokoomuksen konservatiivisemman siiven edustajana lopulta toivat ensimmäiseen vaalikierrokseen verrattuna puuttuneet äänet lähinnä Perussuomalaisia, Keskustaa, SDP:n oikeistosiipeä ja Kristillisdemokraatteja edellisissä vaaleissa äänestäneiltä. Kahdesta suvaitsevaisuutta ja maailman parantamisen tarvetta korostaneesta ehdokkaasta Niinistö näyttäytyi kuitenkin enemmän Suomen kansan intressiä ajavana ja konservatiivisempana, mikä takasi nämä äänet kuitenkaan karkottamatta Kokoomuksen uuden ääriliberaalin nuorisosiiven ääniä.  

Haaviston seksuaalinen suuntautuneisuus ja vihreä kulttuurirelativismi vastapainona eduskuntavaalien jytkylle varmasti keräsi runsaasti sympatiapisteitä  yli puoluerajojen, mutta ne eivät vakuuttaneet riittävästi. Oman ja kansallisen talouden alamäki koettiin pelottavammaksi, eikä Haaviston afrikkalaista tai aasialaista rauhanvälitystä korostanut kampanja osunut enemmistöön missään ja kaikkein vähiten Kehä III:n pohjoispuolella. Kansan enemmistö halusi rauhanvälittäjän ja nykyiselle globalisaatiolle alistuvan henkilön sijaan enemmän Suomen etua ajavan presidentin. Kaikille Niinistökään ei ollut tähän tehtävään sopiva, mutta äänestäneiden enemmistölle kyllä.

Vaalin voittajat ja häviäjät

Kokoomus ja Vihreä liitto ovat ilman muuta vaalien voittajia, vaikka henkilövaaliaspekti tässä korostuikin. Kokoomus on enää yhden voiton päässä todella merkittävästä dominanssista Suomen politiikassa. Värisuorasta puuttuvat enää kuntien hallinta ja huippuvirkamiesten nimitykset. Vihreille Haaviston nousu ykköshaastajaksi ohi Perussuomalaisten, SDP:n ja Keskustan ehdokkaiden oli jo voitto, joka saattaa oikein viljeltynä tuoda menestystä myös seuraavissa vaaleissa.

Suurimmat häviäjät nähtiin jo vaalien ensimmäisellä kierroksella. SDP:n kaikkien aikojen surkein menestys aiheuttaa katastrofeja puolueen sisällä, kunhan siellä asia tajutaan. Puoluesihteerin vaihdos ei varmasti riitä korjausliikkeeksi. Paavo Väyrysen loistava kampanja kehnoista lähtökohdista huolimatta tuskin pelastaa Väyrystä vieroksunutta Keskustaa, jonka äänestäjille jäi vaihtoehdoksi vastenmielinen Niinistön äänestäminen.

Väyryselle itselleen Niinistön valinta on tragedia, sillä se viimeistään pysäyttää tien presidentiksi, joka on ollut Paavon tavoitteena jo viimeiset 40 vuotta.  Haaviston haastaminen olisi voinut tulla kyseeseen vielä kuuden vuoden kuluttua, mutta istuvan kokoomuspresidentin kanssa kisaaminen taitaa olla kestoehdokkaalle kuuden vuoden kuluttua ylivoimaista. Sama taitaa koskea myös Haavistoa itseään ja montaa muuta mahdollista yrittäjää. Ja 12 vuoden kuluttua tulevat vaalit Väyrynen jo viettää kiikkustuolissa. 

Timo Soinin johtamille perussuomalaisillekaan vaalit eivät tuoneet mitään etua. Jytky tavallaan suli käsiin kuin hitaasti ja haluttomasti syöty jäätelö kesällä. Ei pitäisi ostaa jäätelöä, jos ei tee mieli. Perussuomalaisten pieni ja heikko puolueorganisaatio hukkasi kehnoon vaalikampanjaan kuukausia aikaa, jota olisi pitänyt käyttää organisaation vahvistamiseen ja valmistautumiseen todelliseen jytkyn kestotestaukseen – ensi syksyn kunnallisvaaleihin.  Strategisen tason möhläys – sanoisin.

Arhinmäki ja Essayah onnistuivat ehkä nostamaan profiiliaan puolueissaan, mutta molemmat saavutukset taitavat jäädä puolueiden sisäisen taktikoinnin tasolle. Kummankaan puolue tuskin eteni yhtään. Ja se kireä-äänisen naisen kampanja ei tuo yhtään lisä-ääntä RKP:lle.

Alhainen äänestysprosentti

Ennätyksellisen alhainen äänestysprosentti osoitti todeksi sen, minkä moni sanoi ensimmäisen kierroksen jälkeen. Valitseminen ”ruton ja koleran” väliltä on vaikeaa ja vastenmielistä. Lähinnä tämä siis kohdistui Niinistön haitaksi, sillä iso osa – joskin vähemmistö - nyt Väyrystä ja Soinia äänestäneistä kansallismielisistä on kurkkuaan myöten täynnä ”suvaitsevaisuutta”, globalisaatiota, vaalipäivänäkin näyttäytynyttä ennennäkemätöntä ilmastonmuutosta ja kehittymättömiä sekä keskenään sotivia kehitysmaita. Nämä teemat näyttävät purevan hyvin vain Helsingissä, kun Anssi Kela soittaa eikä tajunta toimi normaalisti.

Niinistö ja Tuomioja – muutoksia ulkopolitiikassa?

Talousasiat etusijalle panevan Niinistön ottaessa vallan Halosen ja Tuomiojan kehitysmaiden etua painottanut linja on vaarassa. Niinistö tuskin kajoaa heti lempiaiheeseensa – kehitysyhteistyörahoihin – mutta Suomen turvallisuusneuvostojäsenyyden ratkettua ensi syksynä mikään Halosen ja Tuomiojan pyhäksi kokema asia ei ole enää ennallaan. Tässä ei auta edes Urpilaisen pesti valtiovarainministerinä, sillä hänen on jostain kaivettava miljardeittain uusia menoleikkauksia lähivuosina, jos aikoo ministeripaikkansa pitää. Kehitysyhteistyörahat pienenevät, valtiovierailut Afrikkaan vähenevät, palestiinalaiset ja muutkin marginaaliryhmät (joilla ei ole investointipääomia) saavat lämmintä kättä mutta eivät mitään muuta jne.  

Niinistö vieraillee Washingtonissa ehkä jo ennen vuoden loppua ja ensi vuonna Kiinassakin, mutta Tuomioja taitaa jäädä vierailujen ajaksi kotiin pohtimaan ihmisoikeusasioita teoreettisella tasolla Helsingin tutkijoiden ja kansalaisverkostojen kanssa. En muuten ihmettelisi, jos Urpilainen panisi ministerinsä kiertoon ja haluaisi itse ulkoministeriksi.  Tulevien säästöhaasteiden vuoksi Urpilainen tarvitsee Valtiovarainministeriöön sellaisen demarin, joka voidaan dumpata näyttävästi kaatopaikalle ennen seuraavia vaaleja. Olisiko Tuomioja sopiva? Tai kuka haluaisi haastaa Urpilaisen seuraavana SDP:n puheenjohtajana?

Venäjä-suhteetkin saattavat saada uutta dynamiikkaa, sillä Niinistön ja Putinin kemiat voivat toimia paremmin yhteen verrattuna näihin nykyisiin suomalaisiin maailmanparantajiin. Venäjällä on kuitenkin aina arvostettu enemmän muita arvoja kuin pehmeyttä pl. äidin ja pojan suhteet. Ehkä Niinistö ja Putin käyvät ensi talvena kaatamassa muutaman karhun Pohjois-Karjalassa ja lisäksi pari sutta Salon kulmilta ylipäällikköjen yhteistyönä? Siinä yhteiset sotaharjoitusaloitteetkin jäävät jälkeen ja historiaan naurettavaksi asiaksi.

Sauli Niinistön veljenpoikakin kokee vielä tuskaa setänsä kanssa. Ympäristöministeri Villen saattaa olla vaikeaa taivuttaa setäänsä kansainvälisiin ilmastosopimuksiin, jos ilmaston lämpeneminen ei palaa jo 15 vuotta kestäneeltä tauoltaan ja ehdotetut sopimukset edes potentiaalisesti heikentäisivät Suomen elinkeinoelämän työllistämismahdollisuuksia.

Häviäjät – ja aivan erityisesti Kokoomuksen hallituskumppanit – joutuvat vakavasti arvioimaan uudelleen mahdollisuuksiaan. Se ei lupaa hallituspuolueiden harmonian ainakaan lisääntyvän. Pidämmekö syksyllä samalla kertaa kahdet vaalit?

Kuntavaalit seuraavaksi

Ei tule olemaan helppoa presidentinvaalien häviäjillä ja statisteilla. Siitä pitää huolen sekä Eurooppa talouskurimuksineen että sisäpolitiikka kipeine asioineen. Vakuudet, menoleikkaukset, veronkorotukset, kuntareformi ja puolustusvoimien romuttamisyritys tulevat hallitsemaan poliittista keskustelua ennen syksyn kunnallisvaaleja. Kaikki aiheet ovat kansallisesti erittäin repiviä. Toivottavasti uusi presidentti todella ryhtyy koko kansan edusmieheksi ja koettaa ainakin oman toimivaltansa puitteissa sekä mielipidevaikuttajana asettaa kansallisen edun kohdalleen ilman leväperäisiä kompromisseja. Muuten kunnallisvaaleista saattaa tulla kaikkien jytkyjen äiti – oppositiolle. Tai tarkemmin ehkä Keskustalle, sillä Perussuomalaiset taitavat jo olla myöhässä. Jäykkä eurovastaisuus kun ei kunnallisvaaleissa enää riitä. Ei se riittänyt presidentinvaaleissakaan. Äänestäjät nimittäin näyttävät liikkuvan aiempaa herkemmin ja vikkelämmin.

Mutta "kamreeri" Niinistön mukaan tulo ei tee edes Kokoomukselle tulevien ongelmien väistämisyrityksiä yhtään nykyistä helpommaksi.