torstai 16. tammikuuta 2014

Haglundin ja Arhinmäen päivä keskiviikkona

Pari ministeritason uutista jäi soimaan päähän tänään:

1. "Suomen puolustuskyky on toistaiseksi kunnossa"

Selvä enemmistö upseereista on sitä mieltä, että maan johto on epäonnistunut maanpuolustusasioissa. Moitteet eivät tulleet puolustusministerille yllätyksenä.
En ihmettele upseereiden mielipidettä, sillä niin erikoisella tavalla ja niin rajusti on puolustusvoimien resursseja leikattu. Puolustusministerin yllätyksettömyyskään ei ole ihme, sillä niin selvästi on asiat Kaartinkorttelissa Haglundille kerrottu. Mikään hallitus nimittäin ei ole Paasikiven II ja III hallituksia lukuunottamatta leikannut puolustusmenoja yhtä rajusti. Muistetaanpa, että Paasikiven hallitukset palauttivat maan sotatilasta rauhaan.

Haglundin saamattomuus on ennenkuulumatonta jopa RKP-ministerien sarjassa. Kun edellisen 1990-luvun laman aikana samasta puolueesta ollut puolustusministeri Elisabeth Rehn huomasi puolustusvoimien tarvitsevan uuden hävittäjäkaluston, hän pani toimeksi. Kaikesta laman kurjuudesta huolimatta Esko Ahon hallitus kaivoi rahat itsenäisyyden ajan suurimpaan yksittäiseen kauppaan, joilla Hornetit ostettiin, ja Lipposen I ja II hallitus ne lopulta taisivat mukisematta maksaa. Maanpuolustuksen uskottavuudesta ei haluttu tinkiä.

No mistä johtuu pienen RKP:n kahden puolustusministerin niin erilainen suhtautuminen tehtäväänsä? Ehkäpä seuraavista syistä:
  • Elisabethilla oli kansallisia ambitioita, kun Calle on tyytynyt stakiaisen osaansa.
  • Elisabethin sotilaallinen koulutus pikkulotaksi loi tarvittavan strategisen ymmärryksen. Callen nuoruuden täydellinen kokemattomuus armeijasta (ei ollut edes armeijan käynyttä tyttöystävää) on jättänyt vastaavan tyhjiön ajatteluun.
  • Elisabeth käsitti olevansa Suomen puolustusministeri, kun Calle on ymmärtänyt olevansa RKP:n kielipolitiikan puolustusministeri.
  • Tämän päivän kenraalit, jotka Elisabethin aikana olivat everstiluutnatteja ja majureita ihailivat Elisabethia, joka sai siitä vain uskoa intoa tehtäviinsä. Nykyiset majurit kutsuvat ruokalan pöydällä olevaa risteilijäastiaa Calleksi, mikä ei lisää Callen itseluottamusta.
  • Elisabethillä oli "munaa", joka Callelta puuttuu.
 2. "Ministeri Arhinmäki pohtii lähtemistään Sotshiin"
 Sotshin talvikisat alkavat kolmen viikon kuluttua. Monet poliitikot eri puolilla maailmaa boikotoivat kisoja, koska he katsovat, että osallistuminen olisi ihmisoikeuksia loukkaavan Venäjän presidentin Vladimir Putinin hallinnon tukemista.
Viime kesänä kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) heilutteli Moskovassa yleisurheilukisoissa sateenkaarilippua seksuaalisen tasavertaisuuden puolesta ja Venäjän niin kutsuttua homopropaganda-lakia vastaan.
Mutta mitä tekee Paavo Arhinmäki 7. helmikuuta, kun Sotshin kisat avataan?
– Katson niitä varmaan televisiosta kotona, sanoi keskiviikkoillan A-studiossa vieraillut ministeri Arhinmäki.

Arhinmäen mukaan hän saattaa matkustaa katsomaan kisoja niiden loppuvaiheessa.
Siihen, heiluuko sateenkaarilippu Sotshissa, Arhinmäki ei osannut vielä vastata.
Arhinmäki on selvästi päättänyt heiluttaa sateenkaarilippua kotona ja mennä katsomaan Sotshin kisoja vasta, kun Putin on tuon heilutuksen jälkeen pannut Venäjän ihmisoikeudet kuntoon. Vai mahtaako Paavo saada viisumia Venäjälle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti