Arhinmäen asunnottomuus vs. turvapaikkaturismi

Ministeri Paavo Arhinmäki puuttui blogissaan asunnottomuuteen, joka on tärkeä asia. Ministeri vaati kirjoituksessaan aktiivisia toimia asunnottomuuden kitkemiseksi. Mielenkiintoni heräsi erityisesti näiden asunnottomuuden torjunnan rahoituskeinoihin. Tarvitaan kuulemma Asuntorahaston, sosiaali- ja terveysministeriön, Raha-automaattiyhdistyksen ja kaupunkien yhteistyötä. No ehkäpä näin.

Jotenkin kummallista on se, että Suomessa asunnottomien enemmistö on omia kansalaisiamme. Tämä omia kansalaisiamme kohdannut ongelma on ollut pysyvä vuosikymmenien ajan, vaikkakin asunnottomuutta on kyetty hitaasti pienentämään. Siitä huolimatta se Arhinmäen mukaan koskettaa 8000 suomalaista, joiden joukossa on satoja perheitä ja 1400 on alle 25-vuotiasta. Kaikki siis eivät ole puliukkoja.

Maahamme on saapunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kymmeniä tuhansia maahanmuuttajia, jotka ovat olleet tyystin rahattomia ja työttömiä. Jälkimmäisiä he ovat edelleen. Jostain syystä heistä ilmeisesti ainutkaan ei ole asunnoton. Maahanmuuttajat ovat löytäneet asunnon ja vuokran maksajan. Tähän ei ole tarvittu laajaa yhteistyötä. Valtio on järjestänyt kaiken osana maahanmuuttopolitiikkaa.

Jos turvapaikkaturisti Somaliasta eläisi teltassa tai itse kyhätyssä hökkelissä Suomen talvessa, asiasta nousisi valtava metakka iltapäivälehdissä, vihreiden ja punaisten foorumeilla sekä ihmisoikeusjärjestöjen sivuilla. Kun hankasalmelainen Pena tai ähtäriläinen Saara häviävät kaikissa asuntojonoissa, asiasta nousee juttu vain silloin, kun Saara tai Pena kuolee pakkaseen, ja vainajan löytää lapsi, joka saa pysyvän trauman asiasta. Silloinkin löytäjän trauma on pääasia otsikossa. Yksinkertaisesti sanottuna vieraat menevät kotimaisten asunnottomiemme ohi. Heitä palvellaan paljon paremmin, ja siksi he eivät ole enää Suomeen saavuttuaan asunnottomia.

Alimmissa sosiaaliluokissa Suomessa on vain suomalaisia surkimuksia. Turvapaikkaturistille ei anneta edes mahdollisuutta päästä tähän porukkaan - mutta hyvä niin. Emme todellakaan tarvitse pakkaseen kuolevia somaleja tai sudanilaisia. Mutta kummallista on se, että Arhinmäeltä ja monilta muiltakin puuttuu se päättäväisyys torjua Penan tai Saaran kovaa kohtaloa. Suomalaiset surkimukset taitavat olla afrikkalaisia huonompia?

Ehkä Arhinmäen vasemmistoliitto, Urpilaisen SDP ja Wallinin RKP laskevat kasvavan maahanmuuttajapopulaation olevan muutaman vuoden kuluttua se tekijä, joka nostaa nyt kutistuvien puolueiden kannatuksen jälleen nousuun. Siksi heille pitää tarjota kaikki, vaikka suomalaiset väliinputoajat jäisivät hoitamatta. Pena ja Saara eivät kykene nostamaan minkään puolueen kannatusta nousuun.

Oleellista on kuitenkin se, että maassamme kohdellaan ihmisiä eriarvoisesti. Somali ajaa hankasalmelaisen ohi mennen tullen. Edes vasemmistoliiton ministeri, joka tiedostaa kotimaisen asunnottomuusongelman, ei kiinnitä asiaan huomiota.

Hyvä Paavo Arhinmäki. Kahdeksalle tuhannelle suomalaiselle asunnottomalle voitaisiin rakentaa asunnot ensi vuonna samalla rahamäärällä, jonka valtio sijoittaa vuosina 2012–2013 uusiin afrikkalaisiin turvapaikkaturisteihin tai kolmasosalla vuosittaisista kehitysapurahoista. Kyse on maahanmuuttopolitiikan ja kotimaan politiikan suhteista. Minun mielestäni Pena ja Saara kaikessa surkeudessaan ja kaikkine vikoineen kuuluvat syntyperäisinä suomalaisina etusijalle. Kummallista, että sen paremmin Paavo, Jutta, Ville kuin Jyrkikään ei näytä tunnistavan tätä asiaa? Huonon kodin omaava minkki tai kettu taitaa sixpackissä herättää Penan ja Saaran kohtaloa enemmän huolta?

Surullista on se, että Paavo Arhinmäki tai kukaan muukaan ministeri ei aio tehdä Penan ja Saaran ongelman eteen muuta kuin kirjoittaa blogeja. Mutta turvapaikkaturistin eteen tehdään kaikki mahdollinen - ja tarvittaessa enemmänkin.

Maahanmuutto, työllisyys, huoltosuhde ja hintalappu

Usein nykyistä maahanmuuttopolitiikkaamme perustellaan työhön liittyvillä argumenteilla. Monesti väitetään, että Suomea uhkaa työvoimapula, jonka torjumiseksi työvoimaa on tuotava ulkomailta. Toinen usein esitetty hokema on pyrkimys "rikastuttaa" Suomea väestön kansainvälistymisellä. Tälle rikastuttamiselle ei ole esitetty selkeää määritelmää. Työhön liittyviin asioihin sen sijaan on helppoa  pureutua vaikkapa Tilastokeskuksen avulla. Olen käyttänyt Tilastokeskuksen viimeisiä vuotta 2009 koskevia tilastoja.

Seuraavassa kuvassa on esitetty Suomen kansalaisten työllisyystilanne vuonna 2009. Lähes 5,2 miljoonasta kansalaisesta töissä kävi noin 2,2 miljoonaa. Loput olivat koululaisia, opiskelijoita, eläkeläisiä, työttömiä tai muuten työelämän ulkopuolella. Työttömien määrä siis oli noin 280 000 henkeä. Työllisten suhde koko populaatioon oli siis  noin 0,43. Siis kansalaisista 43% kävi töissä palkansaajina tai yrittäjinä. Toisinpäin laskettuna saadaan taloudellinen huoltosuhde, joka oli noin 1,3. Jokainen työssäkäyvä siis keskimäärin elätti itsensä lisäksi 1,3 kansalaista.

SUOMI

Katsotaanpa seuraavaksi maahanmuuttajien vastaavia lukuja. Alla otettuun kuvaan on otettu muutamasta eurooppalaisesta maasta kotoisin olevien väestöjen tietoja. 

EUROOPPALAINEN MAAHANMUUTTAJAVÄESTÖ

Kuvasta näkee heti, että ainakin virolaiset, ruotsalaiset, saksalaiset ja alankomaalaiset maahanmuuttajat ovat työllistyneet aika hyvin. Tarkastellaan vielä tuo sama huoltosuhde. Se on virolaisten kohdalla noin 1, ruotsalaisten noin 1,4,  saksalaisten noin 1, hollantilaisten 0,7 ja venäläisten kohdalla noin 2,1. Näistä maista siis suomessa asuvat hollantilaiset, virolaiset ja saksalaiset kykenevät keskivertoon suomalaisväestöön verrattuna elättämään paremmin koko väestöä. Tästä on siis myös taloudellista hyötyä Suomelle.

Ruotsalaisperäiset maahanmuuttajat ovat lähes tasoissa keskimääräisen suomalaisväestön huoltosuhteen kanssa. Venäläiset jäävät jo aika paljon jälkeen, mutta heidänkään "painolastiaan" ei voi pitää kohtuuttomana. Venäläisistä sentään noin joka kolmas on työelämässä mukana.

Siirrytään tämän jälkeen Afrikasta ja Aasiasta tulleiden maahanmuuttajien huoltosuhteisiin. Pylväät alla olevassa kuvassa poikkeavat huolestuttavasti eurooppalaisten maahanmuuttajien vastaavista. Työllisten osuudet näyttävät Etiopiaa lukuunottamatta kovin vaatimattomilta.

ERÄISTÄ AFRIKAN AASIAN MAISTA TULLUT VÄESTÖ

Huoltosuhteet yllä mainituista maista olevilla väestöillä ovat seuraavat : Somalia 10, Sudan 8,3, Etiopia 0,8, Irak 9,3 ja Afganistan 7,9. Etiopialaiset maahanmuuttajat ovat siis kirkas poikkeus ja lähes hollantilaisten veroisia työllisyytensä ja huoltosuhteensa osalta. Mutta muiden tässä esitettyjen ryhmien osalta luvut ovat järkyttäviä.

Etiopialaisia maahanmuuttajia lukuunottamatta muista yllä olevassa graafissa esitetyistä tulevat ihmiset ovat taloudellinen riippakivi Suomelle. Suomen keskimääräisellä huoltosuhteella esimerkiksi tarvittiin kaikkien 500 somalialaisten työllisten lisäksi  noin 4000 suomalaisen panos työelämän ulkopuolisten somalialaisten elättämiseen. Bruttoansioina tuo tarkoittaa noin 150 miljoonan euron vuosittaista osuutta kansantuotteestamme. 

En tähän kirjoitukseen ehtinyt laskea muiden maahanmuuttajaväestöjen huoltamisen kuluja, mutta kuvan sudanilaiset, irakilaiset ja afganistanilaiset maksavat yhteensä lähes 250 miljoonaa euroa vuodessa. Siis pelkästään noista kahdesta Afrikan ja kahdesta Aasian maasta tulleiden maahanmuuttajien elättäminen maksaa ainakin 300 miljoonaa euroa vuodessa huoltosuhteen perusteella arvioiden.

Nämä luvut eivät ole tarkkoja, sillä en oikeasti tiedä, maksaako esimerkiksi somalialaisen maahanmuuttajan eläminen Suomessa enemmän, vähemmän vai saman verran kuin perussuomalaisen elämä. Laskelma on tehty oletuksella, että kulut ovat noin samat. Eräät selvitykset mm. Turun kaupungista viittaisivat siihen, että maahanmuuttajan elinkustannukset olisivat ainakin ensimmäisinä vuosina selvästi keskivertosuomalaisen kuluja kalliimmat.

Pelkästään Afrikasta ja Aasiasta suuntautuvan humanitaarisen maahanmuuton kulut ylittänevät puolen miljardin euron rajan joka vuosi. Se oli noin kahdeskymmenesosa ennen vaaleja vuosittain otetusta valtion velasta. Valitettavasti työperäinen maahanmuutto ei kykene läheskään korvaamaan turvapaikkaturismin kuluja.

Tämän pienen tutkimusharjoituksen perusteella ei voi tulla kuin kolmeen johtopäätökseen:

1. Työperäisellä ja humanitaarisella maahanmuutolla on huikea ero ainakin taloudellisesti.
2. Humanitaarinen maahanmuuttopolitiikka ei rikasta ainakaan taloudellisesti. Se velkaannuttaa Suomea vakavasti.
3. Maahaanmuuttopolitiikan perustelu työvoima-asioilla ei ole järkevää ainakaan somalien, afgaanien, sudanilaisten ja irakilaisten kohdalla.

Maahanmuuttopolitiikan rikastuttavaa vaikutusta ei ainakaan taloudellisessa mielessä voi löytää. Ei ole ihme, että edelliset Vanhasen ja Kiviniemen hallitukset eivät ennen vaaleja halunneet kertoa maahanmuuton kustannuksista.

Edit: Alkuperäisessä kululaskelmassa kirjoituksen lopussa oli virhe. Luvut on korjattu 17.10. klo 11. Tilastotiedot ja huoltosuhdelaskelmat ovat ennallaan ja kopioitu suoraan Tilastokeskuksen tietokannoista.

Päivitys 26.4.2012: Olen päivittänyt graafit Tilastokeskuksen uusimpien vuoden 2010 tilastojen perusteella tänne.

Arhinmäen Nato-valheet

Nato-valehtelija Arhinmäki

Vasemmistoliittolainen ministeri Arhinmäki ei osannut blogissaan 11.10.2011 sanoa mitään Euroopan velkakriisistä, Suomen velkaantumiskehityksestä tai muistakaan Suomen kannalta tärkeistä ajankohtaisista asioista. No ehkä jalkapallo-otteluiden välillä ei Arhinmäen lähipiirissä niistä ole puhuttu? Blogissaan Arhinmäki nosti tärkeäksi asiaksi Suomen Nato-jäsenyyden torjunnan eri syillä. Valitettavasti useimmat Arhinmäen esittämät syyt tai perustelut eivät kestä rehellistä tarkastelua. Seuraavassa Arhinmäen väittämiä kursiivilla ja faktat lihavoidulla normaalifontilla:

Todellisuudessa Nato-jäsenyydestä lankeaisi Suomelle iso lasku, jonka loppusumma voi nousta jopa useisiin satoihin miljooniin.

Höpöhöpö, Arhinmäki. Lue lisää, niin opit jotain.

Natossa Suomi ei vain vastaanottaisi sotilaallista suojaa toisilta liiton jäseniltä vaan joutuisi myös turvaamaan muita. Suomi sitoutuisi silloin kaikkiin Naton operaatioihin.

Suomi joutuisi Naton jäsenenä sitoutumaan vain niihin kollektiivisen puolustuksen (Naton perussopimuksen 5. artiklan) tehtäviin, joista sovitaan liittymisen yhteydessä. Suurin osa Nato-maista ei ole osallistunut esimerkiksi Libyan, Irakin, Darfurin tai Somalian operaatioihin, koska kyseiset operaatiot eivät ole niille sopineet.  Vastaavasti Suomi saisi sotilaallista suojaa vain siltä osin, kun siitä sovitaan kunkin Nato-maan kanssa.

Vaikka hyväntahtoisesti oletettaisiin, että Suomi pystyisi vastustamaan muiden Nato-maiden painetta ja pitäisi operaatioihin osallistumisessa päätösvallan itsellään, tulee pelkkä valmiuden ylläpito kalliiksi.

Suomi on osallistunut kaikkein kalleimpiin Nato-operaatioihin keskimäärin suuremmalla panoksella kuin vastaavan kokoiset Nato-maat. Tällaisista ovat hyviä esimerkkejä vaikkapa KFOR-operaatio Kosovossa, SFOR-operaatio Bosniassa ja ISAF–operaatio Afganistanissa. Vastaaviin operaatioihin osallistuminen ei edellytä nykyistä korkeampaa valmiutta Suomelta Naton jäsenenä tai sen ulkopuolisena toimijana.

Kun asejärjestelmät jatkuvasti kallistuvat, on selvä, että tällaisista tavoitteista olisi Suomelle Naton jäsenenä odotettavissa iso lasku.

Asejärjestelmien kallistuminen on ongelma kaikille maille aivan riippumatta siitä, ovatko ne Natossa tai eivät. Nato-jäsenyys siis ei asiaan vaikuta. Toisaalta Naton jäsenenä Suomi voisi ostaa osuuden jostain kallistuvasta järjestelmästä saadakseen sille täyden käyttöoikeuden. Jäsenyys myös mahdollistaisi jonkin muun Nato-maan järjestelmien vuokrauksen tai liisauksen määräajaksi, jolloin kotimaahan ei välttämättä tarvitsisi tällaista järjestelmää hankkia. Tosiasiassa nämä jälkimmäiset mahdollisuudet voisivat mahdollistaa jonkin tarvittavan kyvyn tai osaamisen hankinnan halvemmalla kuin toimiminen yksin.

Naton periaatteena on sekin, että jäsenmaat uhraavat asemenoihin noin kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan. Tavoite (englanniksi benchmark eli kiintopiste, mutta myös tavoite) koskee sekä vanhoja että uusia jäsenmaita. Vaikka moni Nato-maista ei kiintopistettä tavoitakaan, ylittävät eurooppalaisten Nato-maiden puolustusmenot keskimäärin tuon rajan.

Velvoitetta kahden prosentin asemenoihin ei ole. Euroopan Natomaiden puolustusbudjetit ovat keskimäärin 1,7 % bruttokansantuotteesta. Uusien Nato-maiden vastaava luku on 1,65. Suomen nykyisten puolustusmenojen alapuolella tai samassa suhteessa BKT:en ovat mm. seuraavat Nato-maat: Belgia, Tšekki, Tanska, Saksa, Unkari, Islanti, Latvia, Liettua, Luxemburg, Romania, Slovakia ja Espanja. Keskimäärin eurooppalaiset Nato-maat siis käyttävät 1,74 % bruttokansantuotteesta puolustukseensa. Täyttä valetta siis koko väite.

Suomessa puolustusministeriön budjetti ensi vuodelle on 2,853 miljardia euroa, mikä on noin 1,4 prosenttia ensi vuodelle ennustetusta bruttokansantuotteesta. Mikäli Suomi toteuttaisi Nato-tavoitteen kahden prosentin bruttokansantuoteosuudesta, tarkoittaisi se puolustusbudjetin nostamista jopa neljään miljardiin euroon.

Löpötilöpöti. Tuollaista tavoitetta ei ole, kuten noin puolet Euroopan Nato-maista osoittaa.

Kun en ole itsekään varsinainen Nato-lobbari, en viitsi puuttua niihin asioihin, jotka ehkä kaikkein eniten puoltaisivat Nato-jäsenyyden hakemista. Arhinmäkikin jätti ne mainitsematta. Mutta yhteen äärivasemmiston Nato-vastaiseen argumenttiin on tässä yhteydessä pakko tarttua. Vasemmisto usein väittää Nato-jäsenyyden vahingoittavan suhteitamme Venäjään (jonka moni vasemmistossa vielä näkee ihannevaltio-Neuvostoliittona) ja johtavan Venäjän varustautumiseen rajamme takana. No Venäjä on aloittamassa varustautumisen siellä, vaikka olemme juuri hallitusneuvotteluissa päättäneet olla hakematta Natoon. Näilläkään asioilla siis ei näyttäisi olevan vasemmistologiikan mukaista kytköstä.

Arhinmäen blogipuheenvuoro on paljastava. Tässäkään asiassa Vasemmistoliiton puheenjohtaja ei kykene pysymään totuudessa. Kaikkein vakavinta taitaa kuitenkin olla se, että kun Arhinmäki ei uskalla puhua puolueensa linjasta sixpack-hallituksen Eurooppa-politiikassa, blogiin kehitetään aihe, joka ei ole ajankohtainen eikä edes hallitusohjelmassa.

Petos, sumutus ja tasavero

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (SDP) väitti viime viikolla A-studiolle, että kulutusverot eivät ole tasaveroja vaan terveysveroja, joiden maksamista jokainen pystyy välttämään muuttamalla käyttäytymistään. Tänään valtion ensi vuoden budjetin lähetekeskustelussa Urpilainen toisti kantansa sanoen: "Haitta- ja ympäristöverojen verojen määrään voi jokainen vaikuttaa myös itse. Hallitusohjelma ei siis perustu tasaveroihin. Tasaveroa kansalainen ei voi omilla toimillaan kiertää."


Ennen eduskuntavaaleja tasaverojen torjunta oli SDP:n tärkein vaaliase. Puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen toisti asiaa jokaisessa vaalitilaisuudessa ja kirjoitti tasaveroista blogissaan mm. 8.2.2011: ”Jakaaksemme laman taakkaa oikeudenmukaisemmin tulee entistä suurempi osa verotuksesta hoitaa veronmaksukyky huomioiden. Ei tasaverolla, jossa köyhä ja rikas maksavat saman veroprosentin. Ne, joilla tuloja on, osallistukoot isommalla osuudella talouden tervehdyttämistalkoisiin."

SDP:n kansanedustaja Jouni Backman antoi lupasi puolueensa kategorisen eston tasaverojen nostolle mm. blogissaan 16.4.2011: "Sunnuntaina äänestäjät pääsevät ottamaan kantaa verotuksen linjavalintoihin. Ääni sosialidemokraateille tarkoittaa stoppia tasaveroille. SDP ei kannata arvonlisäveron ja muiden tasaverojen kiristämistä, koska nämä iskevät voimakkaimmin juuri kaikkein pienituloisimpien kuluttajien kukkaroon."

Tosiasiassa ensi vuoden budjetissa nimenomaan tasaverot nousevat. Polttoaineveron kallistama bussilippu ja mikä tahansa muukin kuljetuskustannus maksaa köyhälle ensi vuonna tasan yhtä paljon enemmän kuin rikkaallekin. Polttoaineveron korotus aiheuttaa myöskin jokaisen kuljetetun hyödykkeen hintaan nostopaineita, jotka näemme nopeasti inflaationa. Marketista ostettuun maidon ja leivän hinnat nousevat hyvin nopeasti energia- ja polttoaineverojen korotusten myötä. Nämä korotukset syövät köyhemmän rahapussista paljon suuremman osuuden kuin rikkaan lompakosta.

Köyhä tuskin voi ostaa merkittävästi vähempää tasaverojen kallistamia peruselintarvikkeita, käyttää vähempää sähköverojen kallistamaa sähköä tai ostaa harvemmin polttoaineverojen kallistamia bussilippuja vaarantamatta terveyttään. Köyhemmillä ei yleensä ole kovin paljoa pelivaaraa kulutuksessaan.

Myös  nousevat alkoholi-, tupakka-, virvoitusjuoma- ja makeisverot ovat tasaveroja, sillä jokainen kansalainen maksaa hankkimastaan litrasta tai kilosta saman prosentin mukaisesti veroa. Asia ei muuksi muutu, vaikka jälkimmäisillä veroilla marginaalisia terveysvaikutuksia olisikin.

Sosialidemokraattisen valtiovarainministeri Urpilaisen ensi vuoden budjetin tulopuolen painotus nimenomaan tasaverojen nostoon on jo sinänsä härski vaalilupauksen pettäminen ellei jopa petos äänestäjää kohtaan. Mutta vielä luihummaksi asian tekee yritys määritellä jälleen kerran yksi sana – tasavero – uudella tavalla vain SDP:n vaalilupauksen peittämiseksi. Siinä petos yhdistyy sumutukseen. Mitä tämä kertoo Urpilaisen ja sosialidemokraattien moraalista? Onko Halla-ahon matelija-vertauksessa sittenkin jotain perää?

Kokoomuksen siunaamat punavihreät tasaverouudistukset jatkuvat koko vaalikauden

Tasaveron mannekiini

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen veropolitiikka vie Suomea kohti tasaverotusta ja kasvattaa     tuloeroja, toteaa arvioi Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas maanantaina 2.10.2011 A-studiossa. Niskakangas perustaa väitteensä siihen, että hallitus on korottamassa ns. syntiveroja, joihin lasketaan mm. polttoaine-, alkoholi-, tupakka-, virvoitusjuoma- ja makeisverot. Näitä verojahan  jokainen kansalainen maksaa kulutuksensa mukaan saman prosentin, kun ansiotulojen valtionverotuksessa on voimassa progressio eli suurituloinen maksaa isomman prosentin. Niskakankaan lisäksi keskuskauppakamarin veroasiantuntija Pauli K. Mattila on väittänyt, että hallituksen verolinja jatkaa tasaverokehitystä.


Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (SDP) väitti A-studiolle, että kulutusverot eivät ole tasaveroja vaan terveysveroja, joiden maksamista jokainen pystyy välttämään muuttamalla käyttäytymistään. Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (Vas) torjui syytöstä väittämällä, että lääkkeiden, ruuan, vaatteiden ja asumisen verotus ei kiristy. Valitettavasti molemmat vasemmistopuolueiden puheenjohtajat ovat väitteissään väärässä.

Urpilaisen väite on enemmän väärä, sillä karamelli, alkoholi, tupakka ja bensalitra todella maksavat köyhälle vähintään saman verran kuin rikkaalle. Niistä maksettava vero on kaikille samansuuruinen, joskin rikas saanee erilaisilla hyvän asiakkaan alennuksilla tuotteensa tosiasiassa kokonaisuudessaan vähän halvemmalla. Polttoaineveron kallistama bussilippu ja mikä tahansa muukin kuljetuskustannus maksaa köyhälle tasan yhtä paljon enemmän kuin rikkaallekin. Polttoaineveron korotus aiheuttaa myöskin jokaisen kuljetetun hyödykkeen hintaan nostopaineita, jotka näemme nopeasti inflaationa, joka syö köyhemmän rahapussista paljon suuremman osuuden.

Arhinmäki, joka on oikeassa lääkkeiden ruoan ja vaatteiden verotuksen säilymisestä nykytasollaan, erehtyy asumisen verotuksen osalta. Asumisen verotus nimittäin kiristyy aina, kun energiaverotusta kiristetään. Sen voit asumismuodostasi riippuen tarkistaa vuokrastasi, sähkölaskustasi, lämmityslaskustasi tai uudisasuntosi hinnasta. Ja nuo korotukset ovat energiayksikköä kohti tasan samansuuruisia rikkaille ja köyhille. Urpilainen on tietysti oikeassa siinä, että varsinkin talvella teltassa asuminen olisi köyhälle edullisempaa verrattuna lämmitettyyn asuntoon.

Köyhempi suomalainen siis maksaa ensi vuonna suhteellisesti enemmän pienistä nautinnoistaan, kulkemisestaan ja asumisestaan kuin tänä vuonna. Toivottavasti hallituksen lupaama perustulon korotus edes osin kompensoi korotuksia. Tässä taitaa käydä niin, että nämä "syntiverojen" korotukset nostavat inflaatiota ja maksuja juuri saman verran tai enemmän, mitä hallitusohjelman lupaama perustulon korotus ja sovittavat palkankorotukset tuovat pienituloisimmille.

Vasemmistopuolueille jo pitkään jatkuneen tasaverokehityksen pysäyttäminen oli tärkeä tavoite hallitusneuvotteluissa. Ne onnistuivatkin estämään arvonlisäveron korotuksen, johon oikeistopuolueet olisivat olleet valmiita.

Valitettavasti verojen korotukset eivät lopu näihin jo hallitusohjelmassa periaatteessa sovittuihin korotuksiin. Koska hallitus todennäköisesti ei osana mahdollista kaksivuotista tuloratkaisua ja vastoin kokoomuksen kantaa voi korottaa keskituloisten tuloveroja, sen on etsittävä muita tulolähteitä. Vihreiden mukanaolo hallituksessa viittaa siihen, että tähtäimessä ovat energiaan liittyvien verokohteiden haku, jotka ovat polttoaineveron lailla tasaveroja. Kun tämäkään ei tule eurooppalaisen talouslaman keskellä riittämään, on lopulta edessä myös alvin korotus parilla prosentilla.

Urpilainen ja Arhinmäki pääsevät tätä menoa Guinnessin ennätysten kirjaan poliittisen takinkäännön ennätysten haltijoina, mutta kansanterveyden puolustajina. Vihreät voivat kertoa kannattajilleen rankaisseensa köyhiä energiankuluttajia. Ja Katainen voi julistaa kantaneensa vastuuta. Kaikki ovat tyytyväisiä paitsi pakkastalven keskellä teltassa asuva ja kävellen samoileva pienituloinen suomalainen, joka on Urpilaisen kehotuksesta tervehdyttänyt elämäntapojaan. Kenen poliittiseen laariin mahtavat tasaverokorotukset sataa?

Helsinki citypunavihreäksi demilitarisoiduksi alueeksi?

Helsinki taitaa olla ainoa paikkakunta Suomessa, joka haluaa päästä irti varuskunnastaan. Se on sikälikin erikoista, että Helsingin varuskunnassa koulutetaan joukkoja nimenomaan Helsingin puolustamiseksi. Muissa varuskunnissahan joukkojen koulutus tapahtuu enemmänkin koko Suomen puolustamiseksi. Ja pääosin Santahaminassa koulutettavat ovat helsinkiläisiä nuoria miehiä ja naisia.

Cityvihreän Osmo Soininvaaran laatima aloite, jonka peräti 49 kaupunginvaltuutettua on allekirjoittanut, tähtää siihen, että kaupunginjohto käynnistäisi neuvottelut valtion kanssa Santahaminan muuttamisesta asuin- ja virkistysalueeksi. Aloitteessa vaaditaan aikataulua puolustusvoimien poistumiselle Santahaminasta, ja asiasta tulisi päättää pikaisesti. Nopeasti laskettuna aloitteen on allekirjoittanut pääosa vihreiden, vasemmistoliittolaisten ja demarien valtuutetuista. Puhtaasti punavihreästä aloitteesta siis on kysymys, vaikkakaan vielä ei voi pois sulkea vihreiden markkinatalousosaston yksittäisten jäsenten mukanaoloa.

Everstiluutnantti Jarmo Nieminen on jo kirjoittanut ansiokkaasti Santahaminan varuskunnan merkityksestä nykyisellä paikallaan. Kirjoituksen keskusteluosuudessa on mielenkiintoisia näkökulmia asiaan, mm. luontoillasta tutulta Jaakko Kullbergiltä.

Santahaminan siviilikäyttö nousee esiin ennen kunnallisvaaleja yhtä varmasti kuin aurinko aamuisin. Esittäjät vain vaihtuvat ajan kuluessa. Mutta aina ne esittäjät tulevat vasemmistosta tai nykyisin yhä useammin vesimelonijoukoista. Santahaminan siviilikäyttökeskustelun herättäjät haluavat siirtää kunnallisvaaliteemat johonkin sellaiseen, joka vähentää tarvetta keskustella kaupunkilaisten hyvinvointiin oikeasti liittyvistä asioista. Kun keskustellaan Santahaminasta, ei tarvitse keskustella kohoavista asumiskustannuksista, surkeasta lumenpoistosta tai keinotekoisista vihreistä ruuhkista jne.

Entä, jos annettaisiinkin tällä kertaa periksi Helsingin vihreille ja vasemmistolle. Ja annettaisiin periksi saman tien kunnolla. Julistetaan Kehä III:n eteläpuolinen alue yksipuolisesti demilitarisoiduksi vyöhykkeeksi, jota ei aiotakaan puolustaa missään olosuhteista. Kaartin Jääkärirykmentin kouluttamien joukkojen kriisiajan tehtäväksi määritettäisiin vihollisen pitäminen Kehä III:n eteläpuolisella alueella, kunnes Helsingin citypunavihreät pääsevät rauhasta sovintoon miehittäjänsä kanssa.

Tämän uuden vihreän puolustuspäätöksen myötä Pääesikunta ja Puolustusministeriö pitäisi tietysti siirtää vaikka Hämeenlinnaan. Suomenlinnassa sijaitseva Merisotakoulu voitaisiin siirtää Turkuun ja Santahaminassa toimiva Maanpuolustuskorkeakoulu Mikkeliin. Ehdoksi pitäisi tietysti asettaa se, että Helsingin kaupunki ostaa noin 50 neliökilometrin laajuisen harjoitusalueen jostain Etelä-Suomesta kehän puolustusjoukoille ja rakentaa nykyistä vastaavat tilat muille pois siirrettäville joukoille, laitoksille ja esikunnille. Puoli miljardia euroa voisi siihen riittää. Tällä toimella Puolustusvoimat voisi säästää merkittävästi. Yksin pääkaupungin ilmapuolustusvelvoitteesta vapautuminen merkitsisi satojen miljoonien eurojen kustannuspaineista vapautumista, mikä mahdollistaisi puolustushaluisemmasta Suomesta huolehtimisen paremmin. 

Ehkä emme kuitenkaan anna Soininvaaran ja vasemmiston viedä Helsinkiä. Mutta voimme avoimesti halveksua aloitetta, jonka tavoite taitaa olla kunnallispoliittisen keskustelun harhaanjohtaminen. Mistä aiheista vihreät ja vasemmisto eivät halua keskustella? Siitä tässä on kysymys.