Halla-aho vs. Stubb romaniasiassa - 3-0

Jussi Halla-aho tuon väittelyn
taisi voittaa.

Tästä linkistä näkyvästä Ylen videossa näet eurooppaministeri Stubbin ja kansanedustaja Halla-ahon väittelyä romanikerjäläisistä. Halla-aho siis kysyy, mitä hallitus aikoo tehdä romanikerjäläisyyteen liittyvän ihmiskaupan ja muun järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi. Kysymys on kaikinpuolin järkevä, sillä kaikki tiedot Balkanin romanien toiminnasta Suomessa viittaavat sekä ihmiskauppaan että järjestäytyneeseen rikollisuuteen, kuten Halla-aho poliisin tilastoihin viitaten osoittaa.

Ministeri Stubb hiiltyy kysymyksestä ja nostaa rasismikortin esiin. Hän toteaa, että "me puhumme niillä rajoilla, jossa ....yhtä kansakuntaa ikäänkuin (yritetään) leimata; he eivät osaa kirjoittaa, he eivät osaa lukea, he ovat kriminaaleja..... ja minun mielestäni tämänkaltaista asiaa ei tässä salissa pidä käydä... ". Poliisin tilastojen mukaan Romanian romanit muuten eivät osaa kirjoittaa, lukea jne.. Mitä ministeri Stubb yritti todistaa? Epätodellisuuttako? Ja yrittääkö Stubb vaientaa keskustelun eduskunnassa rasismikorttiin vetoamalla?

Kun kansanedustaja Halla-aho jatkaa kysymällä sopivaa keskustelufoorumia ja ehdottamalla Romanian painostamiseksi mm. Romanian Schengen-jäsenyyden viivyttämisellä, Stubbkin jo tekee 180 asteen käännöksen ja sentään myöntää Suomen eduskunnan mahdolliseksi keskustelupaikaksi. Stubb kuitenkin yrittää syyllistää Halla-ahoa sävyasioista, jotka ovat Suomen poliisin arkipäivää ja rekistereissä. Stubbin mukaan Romanian Shcengen-jäsenyydellä ja Romanian kerjäläisongelmalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Valitettavasti ministeri Stubb on asiassa monipuolisesti väärässä ja siinä mielessä vielä syyllinen, että eurooppaministerinä hän ei liene tehnyt mitään eurooppalaisella keskustelutasolla romanien asioiden parantamiseksi heidän kotimaissaan. Toiseksi vapaa liikkuvuus mahdollisti Romanian kerjäläisten tulon Suomeen. Kolmanneksi Suomen löysä lainkäyttö on houkutellut romanialaisia rikollisryhmiä tänne. Mutta tuo ensimmäinen asia on tärkein.

Eurooppalaisella tasolla ei ole saatu juuri mitään aikaan Romanian romanien olosuhteiden parantamiseksi, vaikka asiasta on ollut jo usean vuoden ajan paljon puhetta. Romania ei ole juurikaan häiriintynyt eurooppalaisesta romanikeskustelusta, sillä sille on luvattu pääsu Schengen-alueelle tämän vuoden aikana joka tapauksessa. Miksi Romanian siis tarvitsisi tehdä mitään romanivähemmistönsä hyväksi?

Kansanedustaja Halla-aho osuu asian ytimeen kytkiessään Romanian Schengen-jäsenyyden maan vähemmistöjen asemaan. Se on ainoa keino pakottaa romanialaiset ottamaan romanivähemmistönsä aseman parantaminen tosissaan. Siis Romanian Schengen-jäsenyys todella pitäisi kytkeä Helsingin romanikerjäläisongelmaan. Pitäisi käyttää myös muita mahdollisia keinoja Romanian painostamiseksi ja myös kannustamiseksi asiassa. Mutta maa, josta lähtee vuosittain satojatuhansia kansalaisia kerjuulle eri puolille Eurooppaa, ei ole ollut alunperinkään valmis jäsenyyteen. Jos todellista vastuuta tämän korjaamiseksi ei anneta Romanialle itselleen, se sitten jää Suomelle ja muille romanisiirtolaisuuden kohdemaille.

Ehkä Stubb haluaa vapaaehtoisesti ottaa vastuun Suomen romaniväestöön verrattuna monituhatkertaisesta ongelmasta? Se taitaa olla Kokoomuksen eurosiiven, Demarien, Vihreiden ja Vasemmistoliiton yhteinen linja? Jos olisin kansanedustaja, kysyisin maahanmuutosta ja rikollisuuden torjunnasta vastaavalta sisäministeri Räsäseltä (KD), paljonko tämä romanien lysti maksaa, vai rikastuttaako se Suomea. Stubbhan ei ole näistä asioista vastuussa. Siis oliko Halla-ahon sihtikään nyt ihan kohdallaan, kun asiaa ei kysytty sisäministeriltä?

Tuulivoiman kestämättömästä hintakehityksestä

Tuulivoimaloita Kaliforniassa

Suomen Kuvalehden verkkosivut kertovat, että Kataisen hallitus päätti maaliskuun kehysriihessään 20 miljoonan euron kokeilutuesta merialueelle rakennettavalle tuulivoimalalle. Lehti taustoittaa juttua kertomalla mm. tuulivoimatavoitteista ja tuulivoimalle maksattavasta tuesta seuraavaa: "Suomen tavoite on rakentaa 2500 megawattia tuulivoimaa vuoteen 2020. Nyt kasassa on 200 megawattia. Syöttötariffi eli takuuhinta vauhdittaa jo rakentamista maalle, ensi vuoden lopussa tuulella tuotetaan arviolta 500 megawattia vihreää sähköä. Tariffi on korotettu 105,30 euroon megawattitunnilta 2015 loppuun, sen jälkeen se on 83,50 euroa megawattitunnilta. Nykyinen tuotantotuki ei riitä merituulivoimalle, offshorelle, sillä merellä on kallista rakentaa ja huoltaa tuulipuistoa."

Sähköenergian reaalinen hintaindeksikehitys vuodesta
1997 lähtien (inflaatiokorjattu, toimitusvelvollisuushinnat).
Kuvan lähde Energiamarkkinavirasto

Otan tähän väliin muutamia faktoja tuulivoimasta, ja jatkan sitten tuulivoimaan satsaamisen järkevyyden arviointia. Tuo syöttötariffi siis tarkoittaa suomeksi sitä, että tuulivoimalan omistajalle maksetaan sen markkinoille tuottamasta sähköstä noin kaksinkertainen hinta verrattuna markkinahintaan. Siis esimerkiksi  150 000 euron arvosta vuodessa sähköä tuottava uusi tuulivoimalakokonaisuus (n. 4000 MWh) saa syöttötariffitukea 272 000 euroa. Tämä syöttötarffi kerätään lopulta kuluttajilta sekä sähkön että muidenkin tuotteiden kuluttajahinnoissa. Siis sinulta ja minulta. Niinpä ei ole ihme, että vihertyvän sähkön reaalihinta on noussut huimasti - reilulla kolmanneksella - viimeisen kuuden vuoden aikana. Onneksi vain pieni osa sähköstämme on tuulisähköä, sillä muutoin em. tariffeilla sähkölaskusi olisi lähes kolme kertaa isompi nykyiseen verrattuna. Silloin siis keskimääräisen sähkölämmittäjän nykyinen 1300 euron vuotuinen sähkölasku maksaisi noin 4000 euroa.

Niinpä ei ole suuri ihme, että tuulivoiman kehittämisessä useita vuosia Suomen edellä kulkevan Iso-Britannian yhä vihreämmän sähkön kuluttajahinta on lyhyessä ajassa jo kaksinkertaistunut ja nousemassa edelleen. Sama kehitys lienee edessä Suomessa, kun vihreät hallituksemme haluavat edistää kalleimpia tuotantotapoja. Nousevia sähkökustannuksia emme maksa vain sähkölaskussa. Kaikki ostamamme tuotteet sisältävät yhä enemmän sähkökuluja. Mutta onneksi saamme töpselistä yhä vihreämpää sähköä!

Muihin sähkön tuotannon muotoihin verrattuna moninkertaisten tuotantokulujen lisäksi tuulivoimalla on  useita muitakin heikkouksia. Suurin niistä on tuulivoiman epävarmuus. Viime talvien kylmimpinä viikkoina tuulivoimalamme, joiden nimellinen sähköntuotantokyky on noin 200 megawattia, eivät syöttäneet sähköä verkkoon lainkaan, sillä silloin ei juurikaan tuullut. Itse asiassa ne kuluttivat silloin sähköä lämmitykseen, jotta niiden käynnistäminen olisi mahdollista jälleen sitten, kun tuuli alkaa käydä. Valitettavasti juuri noina talvisten korkeapaineiden aikana Suomen sähkön kulutustarve on suurimmillaan. Tätä juttua kirjoitettaessa Suomen tuulivoimalat tuottivat verkkoon sähköä noin 16 megawatin teholla - siis noin kahdeksan prosenttia nimellistehostaan - joka riittäisi vastaamaan noin 6000 sähkölämmitteisen omakotitalon tarpeeseen. Parhaissa tuulioloissa ne kykenisivät lämmittämään keväisin ja syksyisin ehkä 12 000 taloa - pienen kaupungin siis - jotka kuitenkin vain vihreän tuulivoiman varassa pakastuisivat ensimmäisen tammikuisen korkeapaineen aikana.

Edinboroughin yliopiston professori Gordon Hughes julkaisi muutama viikko sitten selvityksen, jossa vertailtiin Iso-Britannian energiatuotannon erilaisten vaihtoehtojen tulevia kustannuksia vuoteen 2020 mennessä. Laskelmien tulokset olivat tyrmääviä. Iso-Britannian nykyisten uusiutuvien energiamuotojen lisäämistavoitteiden mukainen lisälasku seuraavan kahdeksan vuoden aikana olisi noin 144 miljardia euroa, kun vastaavan energian tuottaminen nykyaikaisilla maakaasuvoimaloilla maksaisi 16 miljardia euroa. Pääosin tuulivoimaa lisäävä tuotanto on selvityksen mukaan yhdeksän kertaa kalliimpaa verrattuna maakaasuun. Keskimääräistä brittiläistä kuluttajaa kohti  kertyy kallistuvasta sähköstä lisää maksettavaa joko noin 400 euroa tai 44 euroa joka vuosi. Tuotantotavoilla siis on eroa hinnassa. Kaiken huipuksi Hughes arvioi, että em. vaihtoehtoisilla malleilla ei olisi suurta eroa hiilidioksidipäästöissä. Epävarman tuulivoiman lisääntyvä käyttö kun joka tapauksessa edellyttää merkittävän energian reservituotannon kehittämistä lähinnä kaasulla.

EU:n energiaportaalista hakemieni lukujen perusteella meillä on vielä jotenkin siedettävä sähkön hinta. Viime marraskuussa suomalainen kuluttaja maksoi kaikkine veroineen ja siirtomaksuineen yhdestä kilowattitunnista noin 15 senttiä. Tuulivoimaan eniten satsanneissa Saksassa ja Tanskassa vastaavat hinnat olivat 28 ja 31 senttiä.

Merellä sijaitsevien tuulivoimaloiden huoltamiseen
 ja rakentamiseen tarvitaan laivoja. Suomessa niiden on
oltava käytännössä jäänmurtajia.

Tutkimuksista tiedämme, että Englannin, Saksan ja Tanskan tuulivoiman mahdollisuudet ovat sääoloista johtuen Suomea paremmat. Tiedämme myös, että offshore-tuulivoimalan kulut ovat sen koko elinjakson aikana noin 2-3 kertaa kalliimmat verrattuna maalla sijaitsevaan vastaavaan voimalaan. Millään em. mailla ei ole ongelmana merijäätä, joka meillä mutkistaa ratkaisevasti sekä saaristossa toimivien mutta etenkin merenpohjaan kiinnitettävien offshore-tuulivoimaloiden rakentamista ja huoltoa.

Kuinkahan korkeaa syöttötariffia uusille offshore-voimaloillemme jo vihreiden tulevaisuuspalavereissa suunnitellaan? Veikkaanpa noin 300-400 euroa megawattitunnilta.

Ehkä tuo kehysriihessä sovittu 20 miljoonaa euroa merituulivoimalakokeiluun oli osa Vihreän Liiton vaatimuksia Kataisen punavihreän hallituksen  koossapitämiseksi? Epäilen, että ministeri Häkämies ei itse tuon kokeilun menestykseen usko, vaikka SK sellaista kirjoittaa. Siihen viittaa sekin, että kokeiluraha annetaan vasta vuoden 2015 budjetissa. Voihan kaikenlaista tapahtua parin seuraavan vuoden aikana, eikä nykyinen hallitus ehkä esittele vuoden 2015 budjettia.

Mutta lopuksi lukijalle kommentoitavaksi pari kysymystä: Milloin arvelet tuulivoiman tulevan kilpailukykyiseksi markkinahinnoilla ja ilman tukiaisia? Joudutaanko sähkön nykyinen markkinahinta kaksin- vai kolminkertaistamaan tuon tilanteen aikaansaamiseksi?

Muita tuulivoimasta kirjoittamiani juttuja voit lukea täältä ja täältä. Ja erinomainen mielipidekirjoitus englanniksi löytyy täältä.

Kielipolitiikasta maanpuolustuksen ohjaajana

"Tosiasia on, että missään muualla maailmassa ei löydy itseään demokraattiseksi nimittävää valtiota, jossa muutaman prosentin kielivähemmistö voisi pakottaa enemmistön opiskelemaan oman kielensä -- vain siksi että se edustaa historiallisen herrakansan henkistä hegemoniaa ja perintöä. Tähän perintöön kuuluu se että vähemmistö ei itse pysty häpeämään omaa itsevaltiuttaan, ja että enemmistö ajattelee yhä hyväksyntää kerjäävillä säännöillä. Kumpikaan osapuoli ei ymmärrä miten todellisuus suomalaisissa silmissä vääristyy."


Lue loput tai ehkäpä pikemminkin alku Seppo Oikkosen erinomaisesta blogikirjoituksesta täältä.

Mitkä perusteet määrittävät Dragsvikin tarpeen

Dragsvikin kasarmialuetta

Olen jo pariin otteeseen kirjoittanut puolustusministeri Stefan Wallinin osuudesta puolustusvoimien muutosten valmistelussa. Noissa kirjoituksissa olen todennut Wallinin harhauttaneen sekä kansaa että hallituskumppaneitaan useammallakin tavalla. Huvittavin niistä on se, että puolustusministeri yritti aluksi kiistää hoitaneensa niitä tehtäviä - siis puolustusvoimien poliittista ohjausta - jota varten puolustusministeri on olemassa. Voit lukea nuo kirjoitukset täältä ja täältä.

Mutta nyt pureudun kysymykseen, joka joskus tulevaisuudessa ratkaisee Dragsvikin varuskunnan kohtalon. Se tuskin on itse kielikysymys, vaikka RKP:n harrastama kielipolitiikka on tietysti nostanut Uudenmaan Prikaatin ja sen käyttämän varuskunnan väittelyn keskiöön. Väitän ratkaisun löytyvän merivoimien tarvitsemasta varusmiesvahvuudesta ja tuon vahvuuden tarvitsemasta varuskuntakapasiteetista. Siispä laskekaamme ensin merivoimien tulevaisuudessa tarvitsema varusmiestarve ja verrataan sitä sitten varuskuntiin.

Merivoimien varusmiestarve perustuu niiden sodan ajan joukkojen määrään, jotka sodan ajan merivoimille perustettaisiin äärimmäisessä kriisitilanteessa. Merivoimien sodan ajan joukot ja myös niiden tarkat vahvuudet ovat salaisia asioita, joten en voi tukeutua tarkasti sodan ajan joukkoluetteloon, jota puolustusvoimissa kutsutaan perustamistehtäväluetteloksi (PTL). Mutta tiedämme monista lähteistä, että merivoimat ovat muodostaneet noin 10 prosenttia sodan ajan puolustusvoimista. Viime sotien aikana tuo osuus oli vähän suurempi, sillä merivoimat silloin vastasivat myös isoista mantereisista lohkoista. Pienimmillään merivoimien PTL oli jatkosodan jälkeen aina vuoteen 1997 jatkuneena aikana, jolloin rannikkojoukot kuuluivat maavoimiin. Vuoden 1998 alusta rannikkojoukot ovat jälleen olleet osa merivoimia, jolloin sen sa-vahvuus jälleen palasi noin 10 prosentin tasolle.

Nyt käynnissä oleva puolustusvoimauudistus pienentää koko puolustusvoimien sodan ajan vahvuuden 250 000 sotilaan tasolle. Tästä 10 prosenttia on 25 000 sotilasta. Jotta tuo määrä sotilaita olisi jatkuvasti sijoitettuna perustamistehtäväluettelon joukkoihin, täytyisi rauhanaikaisten joukko-osastojen kotiuttaa reserviin vuosittain riittävästi koulutettuja sotilaita. Tuo määrä riippuu siitä, kuinka vanhoja reserviläisiä voidaan käyttää. Jos joukkojen keski-iäksi halutaan enintään 35 vuotta, voidaan niiden tuottamiseen käyttää 30 ikäluokkaa. Jos keski-iän sopiva yläraja asetetaan 30 vuoteen, on käytettävä 20 ikäluokkaa jne.

Otetaan oletukseksi tuo alempi keski-ikä. Silloin merivoimien olisi koulutettava vähintään  25 000 sotilasta 20 vuodessa. Jakolaskulla saamme vuositavoitteeksi 1250 sotilasta. Tosiasiassa tarve on vähän suurempi, sillä monista eri syistä kaikki koulutetut reserviläiset eivät ole myöhemmin sijoituskelpoisia. Lisätään lukua tästä syystä 15 prosentilla, jolloin merivoimien vuosittaiseksi koulutustarpeeksi saadaan 1438 merivoimien sotilasta.

Merivoimien on siis kyettävä majoittamaan ja kouluttamaan nämä noin 1400 sotilasta varuskunnissa. Hallinnollisesti yksinkertaisinta olisi tietysti kouluttaa nämä kaikki merivoimien omassa käytössä olevissa varuskunnissa. Mutta on myös mahdollista tukeutua joissain asioissa myös maavoimien koulutukseen. Esimerkiksi sotilaspoliisien ja monien huollon alojen koulutuksessa  maa- ja merivoimissa ei ole oleellisia eroja. Niinpä siis paljon isommat maavoimat voisivat ainakin tilapäisesti toimia merivoimien koulutuksen puskurina, jos esim. joku merivoimien kasarmi jouduttaisiin remontoimaan, jolloin se ei olisi käytettävissä.

Upinniemen varuskunta-aluetta

Merivoimien suurin varuskunta on Upinniemi, johon astuu palvelukseen noin 1800-1900 varusmiestä vuosittain. Siis jo yksinomaan Upinniemen kapasiteetti riittäisi teoriassa koko Merivoimille, joskin Upinniemen kasarmit ovat peruskoulutuskausien aikana kyllä melko täynnä. Peruskoulutuskauden jälkeen kuitenkin useita satoja merivoimien sotilaita siirretään erikoiskoulutukseen muualla sijaitseviin merivoimien yksiköihin - mm. Turkuun, jota sotalaivojemme pääosa pitää kotitukikohtanaan. Tällöin Upinniemen kasarmien ja huoltopalvelujen käyttöaste laskee noin 60 prosentin tasolle, mikä yksityisessä majoitusliikkeessä olisi huolestuttavan alhainen luku.

Merivoimien Upinniemen ulkopuolisen majoituskapasiteetin osat ovat Dragsvikissa, Turun Heikkilän kasarmialueella ja laivoissa. Dragsvikin saapumiserän vahvuus on noin 700 varusmiestä, joista äidinkieleltään ruotsinkielisiä on noin 600. Dragsvikiin mahtuisi hyvin isompikin joukko, mutta yli 750 varusmiehen saapumiseriä sinne ei ole pitkiin aikoihin onnistuttu keräämään.

Aina välillä merivoimista on valitettu tilanahtautta, ja siksi puolustushaara on kouluttanut varusmiehiä myös linnakesaarilla. Nyt nämä linnakesaarissa sijainneet koulutuspaikat, Kirkonmaa, Isosaari ja Gyltö, joiden kunkin majoituskapasiteetti on ollut noin 250 henkeä, on joko lakkautettu tai niitä ollaan lakkauttamassa.

Merivoimat on tosiasiassa kouluttanut vuosittain yli 3000 varusmiestä, mikä on edellä esitetyn laskelman perusteella kaksinkertainen määrä vähimmäistarpeeseen verrattuna. Osittain tämä on ymmärrettävää laivojen tarpeen perusteella. Kulussa ja operatiivisissa tehtävissä vuosittain purjehtivat laivat tarvitsevat miehistönsä jatkuvasti eivätkä 20 vuoden välein, kuten pääosin reserviläisistä muodostettavat reserviyksiköt.

Onkin selvää, että kaikki merivoimien varusmiehet mahtuisivat hyvin Upinniemeen, Turkuun ja laivoille, jos ylikoulutus lopetettaisiin. Ja saapumiserältään 600 varusmiehen vahvuinen ruotsinkielinen joukko-osasto mahtuisi hyvin Upinniemeen, jonka alkuperäinen nimi on Obbnäs Kyrkslätt-nimisessä kunnassa.  Harjoitusolosuhteet rannikkojääkärikoulutuksellekin ovat Upinniemessä oleellisesti Raaseporia paremmat. Siksi alkuperäinen rannikkojääkäripataljoona muuten 1960-luvun alussa perustettiin Upinniemeen.

Uudenmaan Prikaatin sijainti ja Dragsvikin varuskunnan tarpeellisuus pitää käsitellä siis alkaen merivoimien koulutustarpeesta. Niin on käsitelty maavoimienkin joukko-osastojen ja varuskuntien tarpeet ja sijainnit. Jos merivoimien koulutuksellista ylikapasiteettia halutaan perustella muista kuin tarpeista johtuvilla tekijöillä, siis esim. kielipoliittisilla, on syyt sitten kerrottava avoimesti. Ja samalla on kerrottava, montako kymmentä miljoonaa se maksaa.


Aivan lopuksi haluan korostaa vielä yhtä asiaa. Dragsvikin varuskunta ei ole ns. puolustusvoimauudistuksen kohtalon kysymys. Maanpuolustuksemme kannalta keskeiseksi kysymykseksi muodostuvat lopulta puolustusmateriaalihankintoihin tarkoitettujen varojen kohtalo. Niitä tämä Kataisen ja Urpilaisen hallitus on leikkaamassa ennennäkemättömästi. Malli Kataiseksi varustettuun armeijaan voi olla 10 vuoden kuluttua vaikea saada niin suomen- kuin ruotsinkielisiä varusmiehiä.

Wallinin väärinkäsitykset ja valheet A-studiossa

Kumpi näistä kahdesta valehtelee mm. Dragsvikista?

Kirjoitin 16.3.2012 blogikirjoituksen otsikolla "Puolustusministerin poliittisesta  rintamakarkuruudesta". Tuon jutun pääteemat olivat seuraavat:

• Miksi Wallin pyrki kiistämään poliittisen ohjauksen ja yritti suojautua Pääesikunnan taakse puolustusvoimien muutoksissa?
• Miksi ministeri Wallin ei alunperin tunnustanut itsestään selvää asiaa - siis poliittista ohjaustaan puolustusvoimien lähivuosien muutoksessa - ja syyllistyi valehteluun median edessä?

Minun mielestäni Wallin on valehdellut em. kirjoituksessa mainituin perustein eduskunnalle osuudestaan  puolustusvoimien muutoksen valmistelussa. Mutta todettakoon vielä kerran seuraava. Wallinin ministerinvirka edellyttää hänen valvovan puolustusvoimissa tehtäviä uudistuksia ja muutoksia. Hänen osallisuutensa siis ei ole synti. Mutta virkatehtävien hoidon kiistäminen valehtelemalla tai muuten totuudenvastaisesti on kyllä ministeritehtävässä olevalta täysin sopimatonta.

Mutta nyt maanantain 19.3.2012 A-studioon, jossa Stefan Wallinia grillasi toimittaja Annukka Roininen. Ja aika hyvin grillasikin, mutta seuraavassa muutamia sisäpiiritietoja siitä, miten alustaa voisi vielä hieman kuumentaa.

Puolustusministeri Wallin on ottanut puolustautumisen linjakseen perusoikeusasetelman ja hallitusohjelman. Jälkimmäisessä todetaan, että ruotsikielisestä varusmieskoulutuksesta huolehditaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Perusoikeudeksi Wallin määrittelee ruotsinkielisen varusmiespalveluksen äidinkieleltään ruotsinkielisille. Tähän asti Wallinin perustelut ehkä vielä pitävät. Mutta sitten alkoi puolustusministerin horjuminen.

Wallin väitti A-studiossa useen otteeseen kielilain vaativan, että vähintään yksi varuskunta on ruotsinkielinen. Näin asiaa koskeva kielilain 39. pykälän 1. momentti ei kuitenkaan sano: "Puolustusvoimien joukko-osastojen kieli on suomi. Vähintään yksi joukko-osasto on kuitenkin ruotsinkielinen. Muita ruotsinkielisiä joukko-osastoja sekä joukkoyksikköjä samoin kuin kaksikielisiä yksikköjä voidaan tarpeen vaatiessa perustaa siten kuin puolustusvoimista annetussa lainsäädännössä säädetään." Oliko Wallinin totuudenvastainen väite kielellinen lipsahdus vai tietoinen harhaanjohtamisyritys, on makuasia.

Tehdäänpä asia selväksi: Dragsvik on varuskunta, jossa toimii joukko-osasto nimeltä Nylands Brigad, joka sisältää muutaman joukkoyksikön, joista jokainen sisältää komppaniaa vastaavia perusyksiköitä. Siis voimassa oleva lainsäädäntö ei edellytä ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan säilyttämistä eikä edes Uudenmaan Prikaatin ylläpitämistä, kunhan joku alle viidestätoista säilyvästä Pv:n kouluttavasta joukko-osastosta on ruotsinkielinen. Se voi olla vaikka Lapin Lennosto, jos niin halutaan. Kummallista, että puolustusministerillä ei ole kirkkaana mielessä varuskunnan ja joukko-osaston käsite-ero lainsäädännössä. Ei tarvitse olla kauheasti mielikuvitusta tajutakseen - käyttääkseni Wallinin omaa retoriikkaa - , että joko puolustusministerillä ei ole käsitystä puolustusvoimien perusrakenteesta tai sitten hän haluaa sumuttaa kansaa.

Wallin väitti A-studiossa, että nyt tehtävän puolustusvoimamuutoksen "lähtökohtana ovat olleet maanpuolustukselliset lähtökohdat alusta pitäen". Tässä väittämässä puolustusministeri esitti toisen poliittisen valheen. Jokainen asioita seurannut tietää, että kiireellisten muutosten tarkoituksena on aikaansaada taloudellisia säästöjä maanpuolustusmenoissa mahdollisimman nopeasti, jotta Jutta Urpilaisen, VilleNiinistön ja Paavo Arhinmäen ei tarvitsisi etsiä niin kovin isoja säästöjä punavihreälle Suomelle tärkeistä asioista. Nämä hallituksen nyt esittämät uudistukset eivät kehitä maanpuolustusta. Ne tosiasiassa rapauttavat sitä kaikilla tasoilla. Suurimmasta ja pitkäaikaisimmasta rapauttavasta vaikutuksesta olen kirjoittanut jo aiemmin tässä blogissa otsikolla "Malli Katainen ja hölmöläisten homma". Vähättelemättä lakkautettavien varuskuntien negatiivista vaikutusta maanpuolustustahtoon pidän kuitenkin edelleen hallitusohjelmassa vaadittuja puolustusmateriaalin hankintaan tarkoitettujen varojen vähenemistä suurempana uhkana tulevalle maanpuolustuskyvyllemme.

A-studion klipin toimittaja joutui pumppaamaan Puolustusvoimien suunnittelupäälliköltä, lippueamiraali Kari Takaselta, vastausta annetusta poliittisesta ohjauksesta muutamalla kielilakiin perustuvalla apukysymyksellä. Vastaus tuli vähän kakistellen. Selväksi tuli kuitenkin se, että Uudenmaan Prikaatin sijoitusta mm. Upinniemeen ja Dragsvikin varuskunnasta luopumista on tarkasteltu. Tiedän samankaltaisia tarkasteluja tehdyn jo yli 10 vuotta sitten, jolloin taloudelliset seikat olisivat puoltaneet asiaa. Dragsvikin säilyttäminen ei ole ollut taloudellisin optio ainakaan 20 vuoteen. Mikä olisi muuttanut tilannetta viime vuosien aikana? On jokseenkin varmaa, että Dragsvikista luopumisen tilalle puolustusvoimat joutui hakemaan muutaman miljoonan verran säästöjä muualta, jotta hallitusohjelmaan kirjatut säästötavoitteet saavutetaan.

Kun Wallin jäi kiinni kielipoliittisesta vaikuttimestaan, hän otti seuraavaksi puolustuksekseen valmistelun salaisuusvaatimukset. Tämäkin on kovin ontto puolustus. Uudenmaan Prikaatin ainoat todelliset salaisuudet liittyvät sen melko vaatimattomiin sodan ajan joukkojen perustamistehtäviin, joiden valmistelu maksaa enimmillään muutaman kymmenen tuhatta euroja vuodessa. Se, mitä rauhan ajan kouluttava joukko-osasto tekee rauhanaikaisena päätehtävänään, ei ole salaista. Myöskään sen kulujen pääosat eivät ole salaisia.

En kyllä epäile sitä, etteikö puolustusvoimien rakenneuudistusta olisi leimattu salaiseksi asiakirjakokonaisuudeksi. Mutta nyt jatkokäsittelyssä siitä on annettava valtavasti tietoa mm. lakisääteisten yt-neuvottelujen pohjaksi ammattiyhdistyksille. Väitänkin, että yli 95 prosenttia varuskuntareformia koskevasta materiaalista on täysin julkista asiaa. Se, että asia on valmisteltu salaisena ja sen julkistaminenkin siirrettiin presidentivaalien toisen kierroksen yli, taitaa johtua toisaalta hallintokulttuuristamme ja Kataisen hallituksen vaatimuksista? Uudenmaan Prikaatin sijaintivaihtoehtojen taloudellisuusvertailuissa ei voi olla sen suurempia salaisuuksia kuin vaikkapa Lääkelaitoksen vastaavissa suunnitelmissa aikanaan. Monissa kunnissa tehdään vuosittain yhtä vaativia laskelmia koulujen sijainnista, eikä niitä laskelmia julisteta salaisiksi.

Seuraavaksi Wallin meni merivoimien komentajan selän taakse. Hän väitti merivoimien komentajan lausuneen jossain haastattelussa, että puolustushaaran varusmiehet eivät mahtuisi Upinniemeen ja Turkuun, ja siksi tarvitaan vielä Dragsvik kolmanneksi varuskunnaksi. No tehdäänpä pieni laskuharjoitus. Merivoimien sodan ajan vahvuus on ollut noin 10 % koko puolustusvoimien sodan ajan vahvuudesta. Kun tämä vahvuus on reformin jälkeen noin 250 000 sotilasta, merivoimien osuus on noin 25 000. Tämän kouluttamiseksi tarvitaan vuosittain noin 1250 varusmiestä, jos joukkojen kierto on 20 vuotta. Kun Upinniemen ja Turun nykyinen kapasiteetti on noin 1600 varusmiestä, ei pitäisi tulla ongelmia. Tosiasia on se, että merivoimat on kouluttanut jo kauan runsaasti yli reservin tarpeensa - lähes kaksinkertaisesti. Siis ei kestänyt tämä Wallinin piilotteluyritys yksinkertaista laskuharjoitusta. Tarkemmin merivoimien varuskuntatarpeesta ja Dragsvikin olemassaolon perusteista voit lukea täältä.

Annukka Roininen sai Wallinin lupaamaan varuskuntauudistuksen laskelmien julkistamista. Kohta muuten puolustusvoimilla alkaa olla oman uskottavuutensa vuoksi tarve julkaista nämä laskelmat, sillä niin paljon tämän "uudistuksen" ikävistä puolista on puhtaasti poliittista ja osin myös kielipoliittista peliä. Toivottavasti oppositio, media ja puolustushallinnon ammattiliitot jaksavat hiillostaa hallitusta niin, että saamme koko kansana tietää, miten maanpuolustustamme kehitetään ja millaisia perusteita tälle kehitykselle on asetettu. Wallinin A-studiossa esittämät lisävalheet ja väistöyritykset eivät vakuuttaneet. Siispä laskelmat pöytään tarkasteltaviksi ja myös Dragsvikin osalta!

Puolustusministerin poliittisesta rintamakarkuruudesta

Puolustusministeri Stefan Wallin jättämässä
 poliittisen ohjauksen väliin?

Puolustusministeri Stefan Wallin väitti koko helmikuun ajan, että Puolustusvoimien rakennemuutoksen suunniteltiin Puolustusvoimissa. Hän myös kiisti vaikuttaneensa asiaan. Hän ei myöskään hyväksynyt väitteitä ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin (Nylands Brigad) säilyttämisestä kielipoliittisin perustein.

Perussuomalaisten oikeuskanslerille tekemän jääviysselvityspyynnön ansiosta tiedämme, että puolustusministeri Wallin valehteli helmikuussa median kautta äänestäjille kaikissa edellä mainituissa asioissa. On tietysti kiusallista, että puolustusministeri jää kiinni valehtelusta. Mutta ruotsinkielisen äänestäjäkuntansa edessä Wallinia ei siitä syytetä. Perussuomalaisille valehtelua ei niissä piireissä lasketa synniksi - päinvastoin. Eikä Wallinia myöskään syytetä kenraali Puheloiselle annetusta poliittisesta ohjauksesta, sillä tällä kertaa tuo ohjaus oli ruotsinkielisten kansalaistemme edun mukaista.

En myöskään halua tuomita ministeri Wallinia tuosta ohjauksesta, sillä pidän ruotsinkielistä rauhan ajan joukon säilymistä tärkeänä asiana. Oleellisinta nimittäin on se, että ne perinteisesti noin 600 vuosittain varusmiespalveluksensa ruotsinkielisessä joukko-osastossa suorittavat asevelvolliset edelleen haluavat sen tehdä. Jos Dragsvikin säilyminen siihen auttaa, niin olkoon sitten. Tässä maassa on maanpuolustuksen näkökulmasta jo aivan riittävästi sivareita.

Mutta miksi ministeri Wallin ei alunperin tunnustanut itsestään selvää asiaa - siis poliittista ohjaustaan - ja syyllistyi valehteluun median edessä? Siihen on tasan kaksi syytä, joita valotan seuraavassa.

Ensiksikin Wallin ei halunnut itselleen suomenkielisten äänestäjien silmissä "siltarumpupoliitikon" leimaa. Hänen tarkoituksensa oli siis erottautua erityisesti Keskustapuolueen vahvoista miehistä, jotka ovat aina osanneet vetää valtion varoja kotiseudun suuntaan. Muistellaanpa vaan, miten valtion virastoja on keskustavetoisten hallitusten aikana alueellistettu puolue-etujen mukaisesti. Keskustalaisen puolustusministeri Kääriäisen osuus Maavoimien esikunnan viemisessä Mikkeliin vastoin puolustusvoimien kantaa on kyllä maanpuolustuksellisestikin aivan eri luokan politiikkaa verrattuna pienen Dragsvikin säilyttämiseen.

Wallinin puolustukseksi on sanottava, että hän ei ole ensimmäinen puolustusministeri, joka ohjaa voimakkaasti puolustusvoimia rauhan ajan organisaatioasioissa. Dragsvikia ovat puolustaneet myös kaikki RKP:n aiemmat puolustusministerit (mm. Jan-Erik Enestam ja Elisabeth Rehn) ja myös muut ministerit silloin, kun salkku ei ole ollut RKP:lla.

Tuon puolustuksen menestys on ollut todella vahvaa, sillä Mäkisen saaman sisäpiiritiedon mukaan Dragsvikin varuskunta on ollut puolustusvoimien lakkautuslistan kärjessä viimeisen 20 vuoden aikana joka kerta, kun lakkautuksia on tarvinnut tehdä. Perussyy tuolle Dragsvikin lakkautustarpeelle on aina ollut kehno toimintaympäristö ja toiminnan kalleus. Harjoitusalueet ruotsinkielisten kartanoiden ja suojelualueiden keskellä ovat supistuneet jatkuvasti. Ja UudPr taitaa nykyisin olla puolustusvoimien pienin sodan ajan joukkoja kouluttava joukko-osasto. Pienuus ei ole taloudellisuutta puolustusvoimissakaan.

Toiseksi Wallin varmaankin kuvitteli torjuvansa opposition ja hallituspuolueidenkin riveistä ennakoidun kritiikin parhaiten piiloutumalla johtavien sotilaiden taakse. Ehkä äänestäjien enemmistö ei tiedä sitä, että puolustusministeri tapaa Pääesikunnan (PE) johdon vähintään kahden viikon välein vakiotapaamisissa. Lisäksi hän tapaa erilaisia esittelijöitä PE:sta viikoittain ja on läsnä myös puolustusvoimain komentajan esittelyissä presidentille. Ainakin aiemmin rakennemuutosten valmisteluun liittyen Puolustusministeriön ja Pääesikunnan välillä on ollut suoranainen seminaarien sarja, jossa on annettu poliittista ohjausta.

On siis täysin varmaa, että Wallin on antanut muutakin poliittista ohjausta tämänkertaiseen pv:n rakennemuutokseen. Siinä yhteydessä on mennyt myös Kokoomuksen ja SDP:n viestit kenraali Puheloiselle. Hallituksen pikkupuolueet tuskin ovat päässeet vaikuttamaan itse rakennemuutokseen merkittävästi. Mutta tietysti on muistettava, että Vihreät ja Vasemmistoliitto varmaan tyytyivät jo hallitusohjelmassa määritettyyn itsenäisyyden ajan historian suurimpaan puolustusmenojen leikkaukseen (pl. 1945, jolloin palattiin sodan ajasta rauhan aikaan), jolla ensisijaisesti pestiin Urpilaisen vaalien rökäletappiossa tahriintuneet kasvot. Tästä menoleikkauksesta lisää täällä.

Minä en siis syytä Wallinia poliittisesta ohjauksesta, sillä se on ministerin tehtävä valtiosääntömme mukaan. Enkä syytä häntä oman puolueen äänestäjäkunnan etujen ajamisesta, sillä sitä tekevät kaikki. Ja ministeri Wallin näine ohjauksineen on mitätön tekijä keskustasentrisessä maailmassa ansioituneiden keskuudessa.

Mutta puolustusministeri syyllistyi valehteluun kiistäessään julkisuudessa kaiken sen, mikä osoittautui todeksi kansanedustaja Oinosen (PerusS) oikeuskanslerilla tekemän selvityksen perusteella. Valehtelukaan ei ole uusi ilmiö ministeritasolla, mutta siitä julkinen kiinni jääminen on kyllä harvinaisempaa. Edellisen kerran vastaavasta julkisesta valheesta muistelen kiinni jääneen erään pääministeri Jäätteenmäen (Kesk) ja erään ministeri Juhantalon (Kesk). Molemmissa tapauksissa poliittinen järjestelmä toimi, ja tekijöitä rankaistiin. Jää nähtäväksi, hyväksytäänkö ministeritason valehtelua nyt RKP:n tapauksessa?

Onko Suomen Tasavallan etu se, että puolustusministerinä istuu mies, joka pelkää persujen kritiikkiä niin paljon, että valehtelee kansalle, piiloutuu kenraaleiden taakse ja samalla kiistää tekevänsä niitä tehtäviä - siis poliittista ohjausta - jota varten hänet on eduskunta tehtävään hyväksynyt? Sitä voi kutsua poliittiseksi vastuunpakoiluksi tai karkuruudeksi. Vain eduskunta voi päättää, mitä tällaisille ministereille pitäisi tehdä. Ja seuraavissa vaaleissa tietysti kansa. Mutta Perussuomalaisille ja erityisesti kansanedustaja Oinoselle kiitokset siitä, että valheella oli tällä kertaa lyhyet jäljet.

Ps. Puolustusministerin 19.3.2012 A-studio -vierailun lausunnoista on tuoreeltaan kirjoitettu juttu täällä.

Pelastakaa Muhammadit raiskaajan maineesta!

Taulukko Optulan selvityksen sivulta 57.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) viimeinen julkaisu "Selvityksiä raiskausrikoksista" käsittelee poliisille ilmoitettuja ja tuomioistuimien ratkaisemia rikoslain 20. luvun pykälien 1-3 mukaisia seksuaalirikoksia vuosilta 2006-2009.  Tuon neljän vuoden aikana oikeudet jakoivat 263 tuomiota, mikä ei tietysti ole kovin suuri määrä verrattuna samaan aikaan tapahtuneisiin muihin väkivaltarikoksiin.

Raiskauksista esitetään usein väitteitä, joiden mukaan poliisin tietoon niistä tulee vain "jäävuoren huippu". Minä kyllä pidän noita väitteitä aika uskottavina etenkin lain määritelmän mukaisten törkeää lievempien raiskausten osalta. Raiskauksen uhrin halu kätkeä kokemansa nöyryytys voi usein voittaa halun hakea oikeutta. Jos näin on, raiskausrikosten ongelma nousee tietysti huomattavasti isommaksi. Silloin voisimme väittää, että Suomessa raiskataan tai yritetään raiskata vuosittain useita tuhansia tai eräiden rikosuhritutkimusten mukaan jopa viisinumeroinen määrä naisia.

Tilastot osoittavat, että seksuaalirikosten vuosittainen ilmoitusmäärä on ollut kasvussa. Osa kasvusta voidaan selittää lainmuutoksilla ja myös rikoksista ilmoittamiseen liittyvillä asennemuutoksilla. Molemmissa asioissa on menty oikeaan suuntaan, mutta niin tilastoista kuin tutkimuksista käy selväksi, että itse seksuaalirikollisuuden osalta suunta on väärä.

Tämä Optulan selvitys toivottavasti poistaa yhden epäilyksen raiskausrikoskeskustelusta. Selvityksen mukaan nimittäin noin neliprosenttinen ulkomaalaisperäinen väestömme saa kolmasosan raiskaustuomioista, mitä asiaa on usein monikulttuurisuusintoilijoiden puolelta koetettu kiistää mm. vetoamalla olemattomaan tutkimustietoon.  Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että tähän siirtolaisperäiseen väestönosaan kuuluvat saavat tuomioita raiskauksesta lähes 10 kertaa useammin kuin saman kokoiseen Suomen alkuperäisväestön osaan kuuluvat.  Ero on niin suuri, että se ei selity sattumalla. Se ei myöskään oleellisesti poikkea ulkomaalaisten korkeasta osuudesta raiskaustilastoissa muissa pohjoismaissa.

Optula oli laskenut ulkomaalaisperäisten tuomittujen osuuden ulkomaankielisten nimien perusteella, sillä laitoksen käyttämä tietokanta ei sisältänyt tietoa tuomitun etnisestä taustasta. Valitettavasti tästä syystä emme saa Optulan tutkimuksesta tarkempaa tietoa siitä, jakaantuvatko ulkomaalaisperäiset raiskaajat tasaisesti kaikkiin etnisiin ryhmiin, vai nouseeko joku ryhmä esiin. Raiskausten ennaltaehkäisyn kannalta tuo tieto olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Sama tiedon tarve pätee tietysti yleisesti kaikkiin raiskaajiin. Siis onko joitakin sellaisia sosiaalisia tekijöitä, jotka nostavat riskiä syyllistyä raiskaukseen? En kyllä kauheasti ihmettele edellisen oikeusministeri Braxin (Vihr) käynnistämän tutkimuksen ohuutta tältä osin.

Oikeusministeri Henrikssonin (RKP) ja sisäministeri Räsäsen (Krist.) johtamien viranomaisten pitäisi ehdottomasti vaatia syvemmälle menevää tutkimusta raiskaajien taustoista. Mitään tekijää ei saa tässä suhteessa pitää tabuna - siis ei myöskään tarkempaa etnistä taustaa, uskontoa tai muuta kulttuuritekijää.

Minulla on sekä Euroopan, Amerikan ja Lähi-idän kulttuuriasioita henkilökohtaisesti vuosia kokeneena aavistukseni asioiden todellisesta laidasta. Veikkaan, että siirtolaisperäisten raiskaajien nimien joukosta eivät nouse esiin nimet Sven, John, Jean, Rünno, Florian  tai Sergei. Epäilen jossain määrin Muhammad- ja Hussein-nimisten nousevan suhteellisen osuuden kärkisijoille. En halua kuitenkaan syyttää muslimisiirtolaisia ryhmänä sen paremmin kuin mitään muslimiväestömme osaa tai Muhammadeja yleensäkään. Varmasti Muhammadienkin ylivoimainen enemmistö tuomitsee raiskaukset eikä sellaisiin syyllisty. En myöskään usko länsimaisten, venäläisten tai virolaisten maahanmuuttajien täyteen viattomuuteen asiassa.

Mutta tiedän varmuudella, että Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan valtakulttuureissa vallitsee hyvin erilainen käsitys naisen asemasta islamissa, yhteiskunnassa ja miehen edessä. Tähän liittyy myös hyvin erilainen suhtautuminen naisen ja aivan erityisesti ns. vääräuskoisen naisen koskemattomuuteen. Ei ole kenenkään etu, jos osa tuosta suhtautumisesta matkustaa maahanmuuttajan mukana Suomeen, ja Suomessa tätä enenevästi epäillään.

Olen lisäksi jokseenkin varma siitä, että panostamalla nykyistä enemmän suomalaisen tapakulttuurin ja lainsäädännön kiertelemättömään opetukseen eniten sen tarpeessa oleville maahanmuuttajaryhmille saataisiin nopeimmin myönteisiä ja vaikuttavia tuloksia raiskaustilastoissa. Mutta ensin pitää tietysti tunnistaa mahdollisimman objektiivisesti nämä ryhmät. Se ei onnistu ilman tabuvapaata ja rehellistä tutkimusta.

Toivottavasti Henriksson ja Räsänen pelastavat Muhammadit nopeasti raiskaajan maineesta!

Vihreät korottamassa energiaverotusta ja elinkustannuksia nopeutetusti

Turvetta ja suota. Kuvan lähde: YLE

Ympäristöministeri Ville Niinistö ehdottaa, että jo hallituksen maaliskuisessa kehysriihessä pitäisi sopia turpeen veronkorotuksista. Niinistön tavoite siis liittyy turpeen polttamisesta syntyvän energian hintaan, jonka kotitaloudet pääosin maksavat joko suoraan sähkön ja kaukolämmön hinnassa, kuntien ja valtion omistamien kiinteistöjen ylläpitona tuloveroilla sekä yritysten tuotteidensa hintoihin siirtäminä tuotantokustannuksina. Sinä veronmaksajana ja kuluttajana joudut joka tapauksessa avaamaan kukkarosi jokaiselle vihreälle veronkorotukselle.


Ville Niinistön ongelmana on turpeen kilpailukykyinen hinta. Kun tuotantokustannukset eivät edellytä merkittäviin hinnan nostoihin, on Niinistön mielestä korotettava nykyistä turpeelle määrättyä veroa. Kokoomusjohtoisen hallituksen ohjelmakin tosin sanoo, että polttoturpeen veroa korotetaan kolme euroa megawattitunnilta vuoden 2013 alusta aikaisemmin säädetyn yhden euron suuruisen korotuksen sijasta, jolloin vero nousisi nykyisestä 1,9 eurosta 4,9 euroon megawattitunnilta. Turpeen vero nousisi vuoden 2015 alusta 5,9 euroon megawattitunnilta, mutta vihreät siis haluaisivat aikaistaa näitä 310 prosentin veronkorotuksia.


Tosiasiassa Niinistön iso ongelma liittyy turpeen ja kaikkien muidenkin "ei niin vihreiden" energiamuotojen ylivoimaiseen hintakilpailukykyyn verrattuna tuulivoimaan. Ilman energiaverotuksellisia keinoja, päästömaksuja tai muita keinotekoisia hinnankorotuksia ns. vihreät energiantuotantotavat eivät pärjää. Niinistö on varmaankin lukenut ongelmista, joita Saksan, Iso-Britannian ja Yhdysvaltain (ja monien muidenkin maiden) hallituksilla on sekä aurinko- että tuulivoiman vaatimien vihreiden tukiaisten ja verohelpotusten kanssa näinä velkaantumisen aikoina. Niinistöllä ja myös näillä muilla hallituksilla on aikamoinen eturistiriita kuluttajien kanssa, joiden etu olisi tietysti edullinen energia.

Kuvan lähde: Vihreä Lanka

Tuulivoimaan on maailmalla panostettu viimeisen 20 vuoden aikana kiihtyvästi. Kukaan ei taida tietää todellista panosten summaa, mutta se on jossain useiden tuhansien miljardien eurojen luokassa. Tästä huolimatta maailman ihmisten käyttämästä energiasta tuotetaan tuulivoimalla noin nolla prosenttia (lähimpään prosenttilaskuopin kokonaislukuun pyöristettynä).  Suomessa tuulivoima ei tuota sitäkään silloin, kun energian tarpeemme on korkeimmillaan talvisten pakkaspäivien aikana. Tuulivoimalat kuluttavat tuolloin energiaa pysyäkseen joskus otollisempia hetkiä varten käynnistettävinä. Turve sentään palaa  aina luotettavasti tuottaen sekä lämpöä että sähköä koteihin ja yrityksille.


Jos tuulivoimasta olisi edes osittain kelvolliseksi energiaratkaisuksi Suomessa, olisimme jo nähneet tuon vihreän innovaation hedelmiä. Tai olemmehan me nähneet. Sähkölaskumme kaikki korotukset viime vuosikymmenellä ovat tuulivoiman tarvitsemien tukiaisten ja niihin rinnastettavien päästömaksujen syytä. Mutta siinä ne näkyvimmät asiat sitten olivatkin. Toki voit itsekin tarkistaa tuulivoiman merkityksen Fingridin sivulta.


Pitäisikö ympäristöministerin miettiä kotitalouksien veronkorotustarpeita enemmän todellisia ympäristön suojelun asioita? En vastusta sitä, että Niinistö panee turpeen nostajat koville vesistöjen pitämiseksi puhtaina, sillä epäilen itsekin Vapon pilaavan vesistöjä huomattavasti turvesoillaan. Mutta ei tämä tilanne kovemmalla verotuksella parane. Luonnonsuojelurikoksiin tarvitaan kovia sakkoja. Mutta en muuten vastustaisi sitäkään, että hieno saaristomme pidettäisiin puhtaana hyödyttömistä sekä visuaalista että akustista maisemaa pilaavista ja muuttolintujen lentoreitit vaarantavista tuulimyllyistä.  


Jännityksellä odotan muiden hallituspuolueiden kommentteja Niinistön vaatimalle energiaverotuksen nopeutetulle kiristämiselle. Erityisesti minua kiinnostaa valtiovarainministeri Urpilaisen ja SDP:n kannanotto tasaveroksi luokiteltavan turvemaksun korotuksesta. Onko perussuomalaisille tulossa herkkupaloja seuraaviin vaalikampanjoihin? Mikään ei nimittäin uponnut paremmin yleisöön Timo Soinin viime eduskuntavaalien toritapahtumissa kuin hänen tositarinansa sähköveron korotuksesta: "Sain niin helpottavan kirjeen sähköyhtiöltä: Sähkölaskunne nousee veronkorotuksista johtuen. Mutta onneksi teidän ei tarvitse tehdä mitään, sillä me laskutamme korotukset automaattisesti." 


Vielä pieni vinkki Arhinmäellekin: Sähkö- ja lämmitysmaksut iskevät yhtä paljon kilowattituntia tai kilokaloria kohti niin rikkaaseen kuin entiseen kommunistiinkin. Tasaverosta siis on kyse.