torstai 16. tammikuuta 2014

Haglundin ja Arhinmäen päivä keskiviikkona

Pari ministeritason uutista jäi soimaan päähän tänään:

1. "Suomen puolustuskyky on toistaiseksi kunnossa"

Selvä enemmistö upseereista on sitä mieltä, että maan johto on epäonnistunut maanpuolustusasioissa. Moitteet eivät tulleet puolustusministerille yllätyksenä.
En ihmettele upseereiden mielipidettä, sillä niin erikoisella tavalla ja niin rajusti on puolustusvoimien resursseja leikattu. Puolustusministerin yllätyksettömyyskään ei ole ihme, sillä niin selvästi on asiat Kaartinkorttelissa Haglundille kerrottu. Mikään hallitus nimittäin ei ole Paasikiven II ja III hallituksia lukuunottamatta leikannut puolustusmenoja yhtä rajusti. Muistetaanpa, että Paasikiven hallitukset palauttivat maan sotatilasta rauhaan.

Haglundin saamattomuus on ennenkuulumatonta jopa RKP-ministerien sarjassa. Kun edellisen 1990-luvun laman aikana samasta puolueesta ollut puolustusministeri Elisabeth Rehn huomasi puolustusvoimien tarvitsevan uuden hävittäjäkaluston, hän pani toimeksi. Kaikesta laman kurjuudesta huolimatta Esko Ahon hallitus kaivoi rahat itsenäisyyden ajan suurimpaan yksittäiseen kauppaan, joilla Hornetit ostettiin, ja Lipposen I ja II hallitus ne lopulta taisivat mukisematta maksaa. Maanpuolustuksen uskottavuudesta ei haluttu tinkiä.

No mistä johtuu pienen RKP:n kahden puolustusministerin niin erilainen suhtautuminen tehtäväänsä? Ehkäpä seuraavista syistä:
  • Elisabethilla oli kansallisia ambitioita, kun Calle on tyytynyt stakiaisen osaansa.
  • Elisabethin sotilaallinen koulutus pikkulotaksi loi tarvittavan strategisen ymmärryksen. Callen nuoruuden täydellinen kokemattomuus armeijasta (ei ollut edes armeijan käynyttä tyttöystävää) on jättänyt vastaavan tyhjiön ajatteluun.
  • Elisabeth käsitti olevansa Suomen puolustusministeri, kun Calle on ymmärtänyt olevansa RKP:n kielipolitiikan puolustusministeri.
  • Tämän päivän kenraalit, jotka Elisabethin aikana olivat everstiluutnatteja ja majureita ihailivat Elisabethia, joka sai siitä vain uskoa intoa tehtäviinsä. Nykyiset majurit kutsuvat ruokalan pöydällä olevaa risteilijäastiaa Calleksi, mikä ei lisää Callen itseluottamusta.
  • Elisabethillä oli "munaa", joka Callelta puuttuu.
 2. "Ministeri Arhinmäki pohtii lähtemistään Sotshiin"
 Sotshin talvikisat alkavat kolmen viikon kuluttua. Monet poliitikot eri puolilla maailmaa boikotoivat kisoja, koska he katsovat, että osallistuminen olisi ihmisoikeuksia loukkaavan Venäjän presidentin Vladimir Putinin hallinnon tukemista.
Viime kesänä kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) heilutteli Moskovassa yleisurheilukisoissa sateenkaarilippua seksuaalisen tasavertaisuuden puolesta ja Venäjän niin kutsuttua homopropaganda-lakia vastaan.
Mutta mitä tekee Paavo Arhinmäki 7. helmikuuta, kun Sotshin kisat avataan?
– Katson niitä varmaan televisiosta kotona, sanoi keskiviikkoillan A-studiossa vieraillut ministeri Arhinmäki.

Arhinmäen mukaan hän saattaa matkustaa katsomaan kisoja niiden loppuvaiheessa.
Siihen, heiluuko sateenkaarilippu Sotshissa, Arhinmäki ei osannut vielä vastata.
Arhinmäki on selvästi päättänyt heiluttaa sateenkaarilippua kotona ja mennä katsomaan Sotshin kisoja vasta, kun Putin on tuon heilutuksen jälkeen pannut Venäjän ihmisoikeudet kuntoon. Vai mahtaako Paavo saada viisumia Venäjälle?

perjantai 10. tammikuuta 2014

Kukahan on pannut aivot narikkaan?

Saska Saarikoski kirjoitti 9.1.2014 lähes otsikon mukaisen kolumnin Helsingin Sanomissa. Katsotaanpa, miten tuo kolumni kestää virke virkkeeltä riepottelua. Sisennettynä on Saarikosken teksti ja normaalina on tämän blogistin luultavasti hyvin arvoton teksti.

Joulukuun alussa kuusi kirjailijaa kokoontui Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kutsumina Säätytaloon keskustelemaan suomalaisista yhteiskuntaluokista.
Miksi kuusi kirjailijaa edustaisi muuta ryhmää kuin kuutta kirjailijaa? Lisää tästä kirjoituksen lopussa.

Illallisilla eliittiä edustanut Jörn Donner muistutti tasa-arvon perustuneen Suomessa siihen, että yläluokka on uskonut kansan sivistämiseen ja tavallinen kansa on halunnut opiskella ja kehittää itseään.
Saattaa olla, että kirjoittajan ja jonkun muunkin mielestä Jörn Donner edustaa eliittiä. Se on arvostuskysymys. Minulle näin ei ole. Minulle Donner edustaa kaikkine takinkäännöksineen, puolueloikkauksineen ja enimmäkseen surkeine elokuvineen ja keskinkertaisine kirjoineen rappiota. Erimielisyydet alkavat tästä.Tällainen sivistysusko on keskustelijoiden mukaan enää pelkkä kaunis muisto. Sen ovat korvanneet populismi ja älyllinen laiskuus.
Keskustelijat ehkä huomaavat vaikutusvaltansa katoamisen puhuessaan muistosta. Se on hyvä havainto, sillä se on totta myös tavallisen kansan keskuudessa. Mutta populismia on kutsua sitä populismiksi ja älylliseksi laiskuudeksi ilman perusteluja. Minä olisin sivistysuskon korvaajista kirjoittanut vasta kirjoituksen lopussa, jos sellaiset olisin löytänyt.

Viime vuosina vahvistunut antielitismi ei syntynyt tyhjästä. Suomessa monia tärkeitä asioita on hoideltu eliitin kesken tai sen vankassa ohjauksessa.
Antielitismin syntyminen on totta, ja totta on myös tuo herrakerhojen vanha valta, josta Saarikoski puhuu.

Eliitti ajoi EU:hun ja euroon liittymistä.
Totta. Syvää kansallista keskustelua ei käyty varsinkaan euroon liittymisestä. Siitä silloinen pääministeri Lipponen suorastaan valehteli rahvaalle.
Kehitysapua ja pakolaispolitiikkaa on perusteltu Suomen kansainvälisellä vastuulla.
Kyllä. Kansallista etua ei ole Halosen kaudella ajateltu. Siitä laskuna on noin kahden miljardin euron vuosittainen osuus kestävyysvajeesta. Siis noin 20 % kokonaisvajeesta.
Kriminaalipolitiikassa asiantuntijat ovat kannattaneet lievempiä rangaistuksia kuin tavallinen kansa.
Totta on. DEMLA:n mukaan on menty ja aika jyrkästi vastoin kansan mielipidettä. Suosittelen tätä aihetta kaikille kansanedustajiksi pyrkiville, sillä se tuo runsaasti lisä-ääniä puolueryhmästä riippumatta.
Kulttuurin piirissä kansansuosio oli pitkään pikemminkin huono kuin hyvä asia.
Täyttä totta tuokin. Sen seurauksena kulttuurin yleisötuotot ovat pienentyneet ja sen korvikkeeksi tarvittu julkinen apu eliitin masinoimana on kasvanut. Ennen vanhaan - siis kulttuurin suosion noustessa - taisi olla päinvastoin ainakin pääsosin. Hassua, että kirjailijoilta tai Saarikoskelta moinen historiallinen havainto on mennyt ohi.
Ei olekaan ihme, että juuri EU, kehitysapu, pakolaiset, rikokset ja "postmoderni taide" ovat olleet populistipoliitikkojen kestoaiheita.
Juuri näin. Ei kai isoista epäkohdista voi olla puhumatta politiikassa?
Tällaista populismia on helppo ymmärtää. Totta kai ihmisiä ärsyttää, jos joitakin mielipiteitä ja niiden esittäjiä pidetään tyhminä ihan perusteluista riippumatta.
Totta kai ihmisiä ärsyttää. Mutta niin taitaa nykymeno ärsyttää Saarikoskea ja muutakin eliittiä. Pitäisikö vaihtaa tyhmä kansa? Olisiko helpompaa vaihtaa määrällisesti paljon pienempi eliitti?
On hyvä, jos ajatuksia ei niellä vain siksi, että joku arvovaltainen on ne esittänyt. Sellaista epäluuloisuutta voi kutsua vaikka älykkääksi populismiksi.