Ei sitten tullut turvaneuvostopaikkaa Suomelle

Jäätiin viimeiseksi kisassa YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyydestä, vaikka meidän piti voittaa koko kisa. No, kyllähän me tiedämme, että kyse on demarien alulle panemasta projektista, jonka tulos on siis puhdas nolla. Vain kisavalmisteluihin pannut isot kulut jäävät meille. Olen todella pahoillani, että kaikki tämä tapahtuu kokoomuslaisen presidentin ja pääministerin aikana. Niin kävi, kun Kokoomus lähti leikkimään demarien peliä. Arvaapa, minkä puolueen laariin taas sataa?

Tosiasiassa turvallisuusneuvostopaikan haku oli presidentti Halosen iso projekti, jonka taustavoimana oli Erkki Tuomioja niin Vanhasen ykkösen kuin Kataisen hallitusten ulkoministerinä. Projektiin pannuista yli miljardista eurosta huolimatta tuloksena oli viimeinen sija. Kiitos, demarit, nollatuloksesta ja rahojen tuhlauksesta.

Liittyminen Ottawan miinasopimukseen varmasti kuului tähän Halosen kampanjaan. Yksin toimintakykyisten miinojen "korvaaminen" maksaa satoja miljoonia euroja. Valitettavasti kadotetun suorituskyvyn korvaaminen ei onnistu edes noilla rahoilla hankittavilla järjestelmillä. Iso osa armeijan muustakin tulivoimasta on tämän hankkeen alttarilla uhrattu. Somalian ja Libanonin operaatioihin osallistumiset (vajaa sata miljoonaa vuodessa) ovat olleet maksuja jäsenyyskisassa turvallisuusneuvostoon.

Lisäksi hurjasti velkaantuva maamme lappaa vuosittain miljarditolkulla rahaa ulkomaille salonkikelpoisuutensa ylläpitämiseksi. Etelä-Euroopan pankkituet ja mm. kehitysapuvarojen pitäminen korkealla valtion kovasta velkaantumisesta huolimatta (ainakin 200-300 miljoonan edestä) kuuluu tähän pyrkimykseen. Kun kaikki lasketaan yhteen vaikkapa viiden vuoden ajalta, päästäänkin jo selvästi miljardiluokkaan.

Kalliita ovat maailmanparantajademarien harrastukset, mutta kehnoja olivat tulokset. Paljoa ei Halosen ja Tuomiojan oppeihin maailmalla luoteta. Tuolla tuloksella eivät aukene edes ovet Valkoiseen taloon. Jotain muuta täytyy tehdä – huh. Toivottavasti presidentti Niinistö muistaa tuossa asiassa kohtuuden.

Toisaalta voimme olla tulokseen sikäli tyytyväisiä, sillä rahaa olisi palanut vielä paljon lisää, jos turvallisuusneuvoston jäsenenä olisimme joutuneet resursoimaan esimerkin vuoksi erilaisia tulevia päätöslauselmia. Eikä tarvitse kuunnella Tuomiojan selityksiä maailmanpolitiikan johtamisesta. Kestetään nyt muutama viikko selityksiä tappiosta ja väittämiä, että kaikki uhraukset eivät kuitenkaan menneet hukkaan. Uskoo niitä, ken haluaa.

En kirjoittanut tätä siksi, että neuvoisin ketään äänestämään YK-vaalitappion vuoksi kuntavaaleissa esimerkiksi Perussuomalaisia. Kirjoitin sen siksi, että tiedän yllä olevien asioiden liittyvän yhteen. Minusta äänestäjänkin kuuluu se tietää. Sen tiedon perusteella äänestäjä voi sitten harkita erilaisten poliittisten liikkeiden päämääriä, kohtuullisuutta ja keskittymistä Suomen etuihin.

Ja minun mielestäni politiikkaa kuuluu arvioida tulosten perusteella. Hyvät aikomukset, joiden edessä uhrataan omat edut, eivät riitä menestykseen. 

Malli Katainen ja hölmöläisten homma

Malli Kataisen syntyä juhlitaan?

Puolustusvoimien kova kohtalo Kataisen hallituksen kynsissä alkaa realisoitua konkreettisina toimina, jotka varmasti näkyvät tänään, huomenna ja vielä parin seuraavan vuoden ajan mediassa. Tänään 8.2.2012 pidetyssä tiedotustilaisuudessa päähuomion vievät joukko-osastojen, sotilasläänien esikuntien ja joidenkin laitosten lakkautukset. Ne tietysti kirpaisevat pahiten ko. joukkojen henkilöstöä, josta osa joutuu irtisanomisen vuoksi etsimään uuden työpaikan. Toiseksi pahiten ne iskevät toiminta-alueensa yrityksiin ja kuntatalouteen, sillä sijaintipaikkakunnillaan ne ovat olleet isoja työnantajia ja palveluiden ostajia. Näiltä osin kovimmat iskut osuvat kaiketi Keuruun, Jämsän, Joensuun, Lahden ja Kauhavan seutuihin.

Kolme maakuntaa menettää viimeisen rauhan ajan puolustusvoimien yksikkönsä, sillä muutaman hengen aluetoimistot (Lahti, Vaasa, Oulu, Joensuu jne.) ovat yhtä tyhjän kanssa. Näitä uusia demilitarisotuja maakuntia ovat Kataisen hallituksen lakkautusten jälkeen Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa ja Pohjois-Karjala. Jo aiemmat lakkautukset ovat puhdistaneet puolustusvoimat Pohjanmaalta, Keski-Pohjanmaalta, Pohjois-Pohjanmaalta ja Pohjois-Savosta muutamia varastoalueita lukuunottamatta. Ahvenanmaa sekä Länsi- ja Pohjois-Lappihan ovat olleet sotien jälkeen vailla pysyviä joukko-osastoja, laitoksia tai esikuntia. Jää nähtäväksi, miten kotimaakunnan joukon katoaminen vaikuttaa maanpuolustustahtoon lähivuosina. Joka tapauksessa on selvää, että yhä useampi lähtee suorittamaan varusmiespalvelustaan tai kertaamaan kauemmas kodistaan.

Nyt esitetyillä joukkojen lakkautuksilla ja yhdistämisillä saavutetaan puolustusvoimien palkka- ja vuokramenoissa ehkä 120 miljoonan euron vuosittainen säästö, kunhan kaikki 2200 palkansaajaa ovat poistuneet vahvuudesta ja kiinteistöjen vuokrasopimukset ovat päättyneet.

Romutuksen alkua kutsutaan nykyään uudistukseksi.
Pihvi on piilotettu kuvan toiseksi alimmaiseen laatikkoon.

Tämän rauhan ajan henkilöstöstä ja kiinteistövuokrista tehtävän leikkauksen lisäksi puolustusvoimat joutuu supistamaan pysyvästi materiaalihankintojaan vuosittain noin 150 miljoonalla eurolla, jotta hallituksen määrärahasupistusten ja menopaineiden aiheuttama 270 miljoonan rahoitusvaje saadaan kurottua umpeen vuoteen 2015 mennessä. Tämä jälkimmäinen leikkaus lopulta onkin "uudistuksen" pihvi. Niitä rahoja, joilla Suomen puolustuksen sodan ajan joukkoja aiotaan varustaa, leikataan siis yli viidenneksellä. Kiviniemen hallitus oli vielä vuonna 2010 kaavailemassa materiaalihankintarahojen korotusta noin 50 miljoonalla eurolla kustannustason nousupaineista johtuen. Tosiasiassa puolustusvoimien varustamiseen käytettävät rahat siis pienenevät reaaliarvoltaan keskimäärin yli neljänneksellä tämän vuosikymmenen jokaisena jäljellä olevana vuotena.

Kataisen hallituksen puolustusmenoleikkaukset ovat suhteellisesti suurempia kuin 1930-luvun jälkipuoliskolla pääministeri Cajanderin nimiin pannut säästöt. Jännityksellä jään odottamaan pääministeri Kataisen ja valtiovarainministeri Urpilaisen puheita siitä siunauksellisuudesta, että emme tuhlanneet rahojamme turhiin aseisiin. Näinhän puhuivat kesällä 1939 sekä itse pääministeri että hänen sosialidemokraattinen valtiovarainministerinsä, Väinö Tanner. Saman vuoden lopulla syttyneen Talvisodan puutteellisesti varustetut sotilaat kutsuivat ylimääräisiä tappioita aiheuttanutta varustustaan ymmärrettävästi malli Cajanderiksi.

1930-luvun ja 2000-luvun asehankinnoilla on eroja muissakin asioissa kuin hinnassa. Ennen Talvisotaa uusi asejärjestelmä kyettiin ottamaan operatiiviseen käyttöön muutamassa vuodessa. Jatkosodan aikana tämä onnistui vieläkin nopeammin, kun kansan kaikki voimavarat oli valjastettu tähän tarkoitukseen. Nykyaikana aikaa kuluu paljon enemmän hankintavalmistelun aloittamisesta käyttöönottoon. Esimerkiksi ensi vuonna toivottavasti käyttöönotettavien miinantorjunta-alusten hankinta aloitettiin muistaakseni jo vuonna 2001 - siis 12 vuotta ennen käyttövalmiutta. Isommat hankinnat, joita on runsaasti sekä maa- että ilmavoimissa, voivat viedä kaupallisten valmisteluiden, ohjeistuksen, infrastruktuurin rakentamisen, koulutuksen, huoltotekniikan yms. asioiden osalta vielä pidempään. Siis se sota-ajan suorituskyky, jonka hankinnassa säästämme lähivuosina, tulee puuttumaan meiltä 2020-luvun alkupuolelta lukien. Kadotettua tai luomatta jäänyttä puolustuskykyä siis ei rakenneta sodan kynnyksellä, vaan kyvyn nostaminen nykyisin on lyhimmilläänkin vuosikymmenen asia.

Supistettu rauhan ajan joukko-osasto- ja varuskuntarakenne kyllä kestävät Suomen puolustuksen tulevat haasteet. Mutta iso kysymys on, miten rajusti pienentyvillä varustelurahoilla kyetään ylläpitämään uskottavaa puolustusta koko maan alueella. Olen aika varma, että yksi tai kaksi sanaa poistuu näiden säästöpäätösten seurauksena maanpuolustusmantrastamme muutaman vuoden kuluttua, kun vaikutukset alkavat todella tuntua. Ne ovat joko "uskottava" tai "koko" tai ehkä molemmat. Venäjän läntisen voimaryhmän esikunnan operatiivisissä suunnitteluelimissä on jo aloitettu tämän pohdinta.

Ensi vuosikymmenten sotilaat voivat todelliseen testiin joutuessaan kutsua varusteluaan malli Kataiseksi, joka on tarkoitettu vain eteläisimmän Suomen pitämiseen. Muualla puolustus muuttuu viivytykseksi ja metsästysseurojen varaan perustuvaksi sissisodaksi.

Kiitämme Kokoomusta, SDP:ä ja muita punavihreitä hallituspuolueitä maanpuolustuksen romuttamisen kiihdyttämisestä vuodesta 2012 alkaen. Romutushan alkoi jo presidentti Halosen kauden alussa sitoutumisella Ottawan henkilömiinat kieltävään sopimukseen, joka Kataisenkin mielestä oli alunperin hölmöläisten hommaa. Ei ollut muuten sattuma eikä ihme, miksi maanpuolustuksesta ei paljoa puhuttu presidentinvaalien alla. Mutta jostainhan rahat on kaivettava kehitysapuun, humanitaariseen maahanmuuttohyysäilyyn ja Välimeren maiden tukemiseen.

Ei ole helppo alku Niinistön tasavallan poliitikoilla

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio
Kuva: Lehtikuva

Parhaat onnittelut Suomen 12. presidentille, Sauli Niinistölle, hienosta vaalituloksesta. Ja onnittelut Jennille myös. Hänestä tullee edustava ensimmäinen nainen tasavallalle. Mäkisen torppa jää jännityksellä odottamaan uuden presidentin valtakautta toivoen sille koko kansan edun mukaista menestystä. Presidentti Niinistön aikaansaannoksia odotellessa jaan lukijoille muutamia ajatuksiani vaalin tuloksesta ja joitakin ennakkoarvauksiani tulevasta.

Vaalitulos oli selvä

Sauli Niinistön voitto Pekka Haavistosta ei jäänyt epäselväksi.  Yli 725000 äänen ja yli 25 prosentin ero Niinistön eduksi on lähes murskaava voitto. Voittoa tullee korottamaan vielä pari asiaa, joiden uskon nousevan esiin tarkemmissa analyyseissä. Ensinnäkin epäilen Haaviston kannattajien (ja Niinistön vastustajien) osallistuneen lähes maksimaalisesti toisen kierroksen äänestykseen. Kun mielipidetiedustelut ennakoivat yhdessä Paavo Lipposen kanssa toisen kierroksen tuloksen olevan joka tapauksessa selvä, Niinistön vastahakoisimmista kannattajista osa taisi jäädä pitelemään pakkasia kotiin. Historiallisen heikko presidentinvaalien äänestysprosentti viittaisi tähän.

Joka tapauksessa Pekka Haavisto ei ollut edes lähellä tulla valituksi – toisin kuin nykymuotoisen vaalitavan edelliset kakkoset, Elisabeth Rehn, Esko Aho tai Sauli Niinistö jo kuusi vuotta sitten, jotka  kaikki keräsivät äänistä vähintään 46 prosenttia ja noin puoli miljoonaa enemmän verrattuna Haavistoon nyt.

Mikä toi voiton

Niinistön maine talousasioissa ja Kokoomuksen konservatiivisemman siiven edustajana lopulta toivat ensimmäiseen vaalikierrokseen verrattuna puuttuneet äänet lähinnä Perussuomalaisia, Keskustaa, SDP:n oikeistosiipeä ja Kristillisdemokraatteja edellisissä vaaleissa äänestäneiltä. Kahdesta suvaitsevaisuutta ja maailman parantamisen tarvetta korostaneesta ehdokkaasta Niinistö näyttäytyi kuitenkin enemmän Suomen kansan intressiä ajavana ja konservatiivisempana, mikä takasi nämä äänet kuitenkaan karkottamatta Kokoomuksen uuden ääriliberaalin nuorisosiiven ääniä.  

Haaviston seksuaalinen suuntautuneisuus ja vihreä kulttuurirelativismi vastapainona eduskuntavaalien jytkylle varmasti keräsi runsaasti sympatiapisteitä  yli puoluerajojen, mutta ne eivät vakuuttaneet riittävästi. Oman ja kansallisen talouden alamäki koettiin pelottavammaksi, eikä Haaviston afrikkalaista tai aasialaista rauhanvälitystä korostanut kampanja osunut enemmistöön missään ja kaikkein vähiten Kehä III:n pohjoispuolella. Kansan enemmistö halusi rauhanvälittäjän ja nykyiselle globalisaatiolle alistuvan henkilön sijaan enemmän Suomen etua ajavan presidentin. Kaikille Niinistökään ei ollut tähän tehtävään sopiva, mutta äänestäneiden enemmistölle kyllä.

Vaalin voittajat ja häviäjät

Kokoomus ja Vihreä liitto ovat ilman muuta vaalien voittajia, vaikka henkilövaaliaspekti tässä korostuikin. Kokoomus on enää yhden voiton päässä todella merkittävästä dominanssista Suomen politiikassa. Värisuorasta puuttuvat enää kuntien hallinta ja huippuvirkamiesten nimitykset. Vihreille Haaviston nousu ykköshaastajaksi ohi Perussuomalaisten, SDP:n ja Keskustan ehdokkaiden oli jo voitto, joka saattaa oikein viljeltynä tuoda menestystä myös seuraavissa vaaleissa.

Suurimmat häviäjät nähtiin jo vaalien ensimmäisellä kierroksella. SDP:n kaikkien aikojen surkein menestys aiheuttaa katastrofeja puolueen sisällä, kunhan siellä asia tajutaan. Puoluesihteerin vaihdos ei varmasti riitä korjausliikkeeksi. Paavo Väyrysen loistava kampanja kehnoista lähtökohdista huolimatta tuskin pelastaa Väyrystä vieroksunutta Keskustaa, jonka äänestäjille jäi vaihtoehdoksi vastenmielinen Niinistön äänestäminen.

Väyryselle itselleen Niinistön valinta on tragedia, sillä se viimeistään pysäyttää tien presidentiksi, joka on ollut Paavon tavoitteena jo viimeiset 40 vuotta.  Haaviston haastaminen olisi voinut tulla kyseeseen vielä kuuden vuoden kuluttua, mutta istuvan kokoomuspresidentin kanssa kisaaminen taitaa olla kestoehdokkaalle kuuden vuoden kuluttua ylivoimaista. Sama taitaa koskea myös Haavistoa itseään ja montaa muuta mahdollista yrittäjää. Ja 12 vuoden kuluttua tulevat vaalit Väyrynen jo viettää kiikkustuolissa. 

Timo Soinin johtamille perussuomalaisillekaan vaalit eivät tuoneet mitään etua. Jytky tavallaan suli käsiin kuin hitaasti ja haluttomasti syöty jäätelö kesällä. Ei pitäisi ostaa jäätelöä, jos ei tee mieli. Perussuomalaisten pieni ja heikko puolueorganisaatio hukkasi kehnoon vaalikampanjaan kuukausia aikaa, jota olisi pitänyt käyttää organisaation vahvistamiseen ja valmistautumiseen todelliseen jytkyn kestotestaukseen – ensi syksyn kunnallisvaaleihin.  Strategisen tason möhläys – sanoisin.

Arhinmäki ja Essayah onnistuivat ehkä nostamaan profiiliaan puolueissaan, mutta molemmat saavutukset taitavat jäädä puolueiden sisäisen taktikoinnin tasolle. Kummankaan puolue tuskin eteni yhtään. Ja se kireä-äänisen naisen kampanja ei tuo yhtään lisä-ääntä RKP:lle.

Alhainen äänestysprosentti

Ennätyksellisen alhainen äänestysprosentti osoitti todeksi sen, minkä moni sanoi ensimmäisen kierroksen jälkeen. Valitseminen ”ruton ja koleran” väliltä on vaikeaa ja vastenmielistä. Lähinnä tämä siis kohdistui Niinistön haitaksi, sillä iso osa – joskin vähemmistö - nyt Väyrystä ja Soinia äänestäneistä kansallismielisistä on kurkkuaan myöten täynnä ”suvaitsevaisuutta”, globalisaatiota, vaalipäivänäkin näyttäytynyttä ennennäkemätöntä ilmastonmuutosta ja kehittymättömiä sekä keskenään sotivia kehitysmaita. Nämä teemat näyttävät purevan hyvin vain Helsingissä, kun Anssi Kela soittaa eikä tajunta toimi normaalisti.

Niinistö ja Tuomioja – muutoksia ulkopolitiikassa?

Talousasiat etusijalle panevan Niinistön ottaessa vallan Halosen ja Tuomiojan kehitysmaiden etua painottanut linja on vaarassa. Niinistö tuskin kajoaa heti lempiaiheeseensa – kehitysyhteistyörahoihin – mutta Suomen turvallisuusneuvostojäsenyyden ratkettua ensi syksynä mikään Halosen ja Tuomiojan pyhäksi kokema asia ei ole enää ennallaan. Tässä ei auta edes Urpilaisen pesti valtiovarainministerinä, sillä hänen on jostain kaivettava miljardeittain uusia menoleikkauksia lähivuosina, jos aikoo ministeripaikkansa pitää. Kehitysyhteistyörahat pienenevät, valtiovierailut Afrikkaan vähenevät, palestiinalaiset ja muutkin marginaaliryhmät (joilla ei ole investointipääomia) saavat lämmintä kättä mutta eivät mitään muuta jne.  

Niinistö vieraillee Washingtonissa ehkä jo ennen vuoden loppua ja ensi vuonna Kiinassakin, mutta Tuomioja taitaa jäädä vierailujen ajaksi kotiin pohtimaan ihmisoikeusasioita teoreettisella tasolla Helsingin tutkijoiden ja kansalaisverkostojen kanssa. En muuten ihmettelisi, jos Urpilainen panisi ministerinsä kiertoon ja haluaisi itse ulkoministeriksi.  Tulevien säästöhaasteiden vuoksi Urpilainen tarvitsee Valtiovarainministeriöön sellaisen demarin, joka voidaan dumpata näyttävästi kaatopaikalle ennen seuraavia vaaleja. Olisiko Tuomioja sopiva? Tai kuka haluaisi haastaa Urpilaisen seuraavana SDP:n puheenjohtajana?

Venäjä-suhteetkin saattavat saada uutta dynamiikkaa, sillä Niinistön ja Putinin kemiat voivat toimia paremmin yhteen verrattuna näihin nykyisiin suomalaisiin maailmanparantajiin. Venäjällä on kuitenkin aina arvostettu enemmän muita arvoja kuin pehmeyttä pl. äidin ja pojan suhteet. Ehkä Niinistö ja Putin käyvät ensi talvena kaatamassa muutaman karhun Pohjois-Karjalassa ja lisäksi pari sutta Salon kulmilta ylipäällikköjen yhteistyönä? Siinä yhteiset sotaharjoitusaloitteetkin jäävät jälkeen ja historiaan naurettavaksi asiaksi.

Sauli Niinistön veljenpoikakin kokee vielä tuskaa setänsä kanssa. Ympäristöministeri Villen saattaa olla vaikeaa taivuttaa setäänsä kansainvälisiin ilmastosopimuksiin, jos ilmaston lämpeneminen ei palaa jo 15 vuotta kestäneeltä tauoltaan ja ehdotetut sopimukset edes potentiaalisesti heikentäisivät Suomen elinkeinoelämän työllistämismahdollisuuksia.

Häviäjät – ja aivan erityisesti Kokoomuksen hallituskumppanit – joutuvat vakavasti arvioimaan uudelleen mahdollisuuksiaan. Se ei lupaa hallituspuolueiden harmonian ainakaan lisääntyvän. Pidämmekö syksyllä samalla kertaa kahdet vaalit?

Kuntavaalit seuraavaksi

Ei tule olemaan helppoa presidentinvaalien häviäjillä ja statisteilla. Siitä pitää huolen sekä Eurooppa talouskurimuksineen että sisäpolitiikka kipeine asioineen. Vakuudet, menoleikkaukset, veronkorotukset, kuntareformi ja puolustusvoimien romuttamisyritys tulevat hallitsemaan poliittista keskustelua ennen syksyn kunnallisvaaleja. Kaikki aiheet ovat kansallisesti erittäin repiviä. Toivottavasti uusi presidentti todella ryhtyy koko kansan edusmieheksi ja koettaa ainakin oman toimivaltansa puitteissa sekä mielipidevaikuttajana asettaa kansallisen edun kohdalleen ilman leväperäisiä kompromisseja. Muuten kunnallisvaaleista saattaa tulla kaikkien jytkyjen äiti – oppositiolle. Tai tarkemmin ehkä Keskustalle, sillä Perussuomalaiset taitavat jo olla myöhässä. Jäykkä eurovastaisuus kun ei kunnallisvaaleissa enää riitä. Ei se riittänyt presidentinvaaleissakaan. Äänestäjät nimittäin näyttävät liikkuvan aiempaa herkemmin ja vikkelämmin.

Mutta "kamreeri" Niinistön mukaan tulo ei tee edes Kokoomukselle tulevien ongelmien väistämisyrityksiä yhtään nykyistä helpommaksi.

Pasifistidemarien kuolemanpusu siirtyy vaalien yli

Sainpas romutettua Puolustusvoimat
ennen kauteni loppua, hähhää!

Helsingin Sanomat osaa kertoa STT:n uutisjutun perusteella, että Puolustusvoimien supistamisen seurauksista tiedotetaan vasta helmikuussa:

Puolustusvoimien uudistuksen esittely on siirtymässä helmikuulle. Puolustusministeri Stefan Wallinin (rkp) valtiosihteeri Marcus Rantala vahvistaa STT:lle, että asian valmistelu on kesken ja vaatii yhä töitä.

Uudistus tuskin valmistuu esittelykuntoon vielä tässä kuussa, kuten alun perin oli tarkoitus. Rantalan mukaan uudistus esitellään todennäköisesti vasta helmikuun puolella. "Vielä on kuitenkin mahdollista, että uudistus esitellään tammikuussa", Rantala kuitenkin toteaa.

Puolustusvoimien uudistuksen odotetaan johtavan reservin merkittävään pienentämiseen ja useiden varuskuntien lakkautuksiin. Myös sotilashenkilökunnalle on luvassa irtisanomisia. 

Puolustusvoimille asetettiin hallitusneuvotteluissa mittavat säästötavoitteet. Pääesikunnan laskelmien mukaan Puolustusvoimien menoja on leikattava 825 miljoonalla eurolla neljässä vuodessa.

Alunperin Puolustushallinnon ylimmällä johdolla oli tarkoitus julkistaa  "Puolustusvoimauudistuksen" päälinjat 200. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 23.1.2012. Tilaisuuteen ovat osallistumassa perinteiden mukaisesti sekä puolustusministeri että puolustusvoimain komentaja. Mutta tällä kertaa myös ylipäällikkö Tarja Halosen odotetaan osallistuvan uutta tasasatalukua juhlivaan kurssi-instituutioon.

Jokainen ylimmän valtiohallinnon rutiineja tunteva tietää, että alle parin viikon päässä olevan tilaisuuden puheet on jo kirjoitettu. Puheiden pitäjät toki voivat vielä tehdä pienehköjä muutoksia ja säätöjä puheisiinsa, mutta isot linjat on jo päätetty. Ne siis oli tarkoitus "Puolustusvoimauudistuksen" osalta julkistaa tuossa tilaisuudessa ja niin arvovaltaisesti, että asia tulee kerralla selväksi.

Jos Hesarin uutinen pitää paikkansa, julkistus siis lykätään helmikuun puolelle. Mikähän mahtaa olla lykkäyksen syy? Jostain syystä mieleeni ei tule mikään muu asia kuin presidentinvaalit. Tämä on sikälikin outoa, että nimenomaan "Puolustusvoimauudistus" on presidenttiyteen kuuluvan ylipäällikkyyden ytimessä. Siis tulevan presidentin yhden keskeisen työkalun säätäminen halutaan siirtää pois vaalitaiston loppumetreiltä.

Tällainen keskeisten asiakysymysten lakaiseminen sivuun äänestäjiä häiritsemästä ei tietenkään ole ainutlaatuista. Muistanemme, miten EU-velkakriisiin liittynyt Portugalin rahoituspaketti siirrettiin eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan, jotta se ei olisi häirinnyt Keskustapuolueen ja Kokoomuksen vaalikampanjoja viime kevättalvena. Tätä menoa emme varmaan kohta puhu enää kuntauudistuksesta, sillä alle vuoden päästä odottavat kunnallisvaalit? 2015 eduskuntavaalien alla ehkä lopetetaan keskustelu veroista ja valtion menoleikkauksista?

Viimeiseksi kysymykseksi enää jää, keitä ehdokkaita "Puolustusvoimauudistuksen" tiedottamisen lykkääminen hyödyttää vaalien ensimmäisellä kierroksella. Vastaus on aika yksinkertainen: Kaikkia muita paitsi Soinia ja Väyrystä. Hallituspuolueiden presidenttiehdokkaat olisivat voineet kärsiä äänikadosta niillä yli kymmenellä seudulla, joilta suurena ja varmana työnantajana tunnettu puolustusvoimat joutuu poistumaan.

Äänestäjän ehkä kannattaa muistaa, että niin Soini kuin Väyrynen ovat ehdottaneet "Puolustusvoimauudistuksen" lykkäämistä puolella vuodella, jotta uusi presidentti ehtisi ottaa kantaa hänen ensimmäisellä kaudellaan tapahtuvaan keskeiseen muutokseen. Tämä asia ei ole sopinut Kokoomukselle ja erityisesti SDP:lle. Halosen, Tuomiojan ja Urpilaisen muodostaman akselin annetaan siis jättää SDP:n presidenttikausien lopuksi lähes murhaava jäähyväissuudelma Suomen Puolustusvoimille. Tätä ovat hallituksessa todistamassa perussuomalaisia kaikkein eniten pelkäävät Kristillisdemokraatit, Vihreät, RKP ja Vasemmistoliitto.

Olen kansalaisena aidosti huolissani puolustuskykymme alasajosta, jota harhauttavasti nimitetään Puolustusvoimauudistukseksi. Mutta äänestäjänä olen suorastaan raivoissani yrityksestä pelata asia yli vaalien puoluepoliittisista syistä. Hallituspuolueiden äänestäjiä ja demokratiaa halveksuva ratkaisu jätti minulle jäljelle vain kaksi mahdollista ehdokasta ensimmäisellä kierroksella, ellei joku hallitusrintaman ehdokkaista nosta oleellisesti profiiliaan maanpuolustuskyvyn puolesta.

Kaikkein surullisin olen kuitenkin lehdistömme puolesta, jos tällainen äänestäjien, demokratian ja itsenäisyyden halveksunta ohitetaan yhtä kevyesti kuin Hesari yllä.

Arvojohtajan aivopieruko?

Antirasistinen arvojohtaja

YLE osaa kertoa uutisessaan illalla 4.1.2.2011 seuraavaa: "Tasavallan presidentti Tarja Halonen pitää Suomessa lisääntynyttä rasistista puhetta yleismaailmallisena, globalisaation nurjana puolena. TV1:n Arto Nyberg -ohjelmassa Halonen sanoi, että suvaitsemattomuus kasvaa epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta, jota rasismi ei ratkaise. Jos suvaitsematonta kieltä käytetään yhä enemmän, se vahvistuu ja johtaa suvaitsemattomaan käytökseen. Tämä ei ole vain suomalainen ilmiö, vaan tätä on Ranskassa, Hollannissa, Yhdysvalloissa, Halonen luetteli. Presidentti vetosi mielipidevaikuttajiin, kuten toimittajiin, poliitikkoihin, pappeihin ja opettajiin, koska heillä on tavallista enemmän sananvaltaa ja siksi myös vastuuta. Tässä jokaisen pitää omalta osaltaan kantaa vastuu, sitä ei voi delegoida toiselle vaikkapa äänestämällä, presidentti sanoi. "

Hyvä on. Otan arvojohtajan haasteen vastaan. Tarkastellaanpa Halosen lausuntoa avainsana kerrallaan.

1. Epäoikeudenmukaisuus 

Suvaitsemattomuus voi hyvin kasvaa epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta. Ymmärrän hyvin, että kantasuomalaista työtöntä tai muuta ongelmiin joutunutta saattaa ihmetyttää se, että Finnair tuo valtion kustannuksella afrikkalaisia lapsisotilaita/lukutaidottomia/moniosaajia Helsinki-Vantaalle, josta nämä sitten siirretään täysihoitoon vuodeksi tai kahdeksi, minkä jälkeen heitä hyysätään erilaisilla kursseilla ja jalkapalloharjoituksissa paremmin kuin kotimaisia vähäosaisia. Tarvittaessa myöhemmillä lennoilla tuodaan vaimot (tarkoituksella monikossa), muut sukulaiset ja palvelijat tukemaan maahanmuuttajan karua arkea Varissuolla tai Jakomäessä. Tämä ilmiö voi tietysti aiheuttaa kantasuomalaisessa kateutta ja eriarvoisuuden tunnetta, jotka voivat kumuloitua epäoikeudenmukaisuuden kokemiseksi. Hyväksyn siis arvojohtaja Halosen analyysin ensimmäisen osan hyvänä hypoteesina.

Haloselta valitettavasti jäi kertomatta, että poliittinen eliittimme on maahanmuuttopolitiikallaan tuottanut useita tuhansia ihmisiä Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen. Kyse ei ole siis vahingosta vaan tarkoituksellisesta toiminnasta, jossa kielitaidoton ja osaamaton maahanmuuttaja asetetaan erityisasemaan verrattuna syntymäoikeutena suomalaisuuden saaneeseen.

Tämä maahanmuuttopolitiikasta juontuva tarkoituksellisuus varmasti ihmetyttää kantasuomalaista huono-osaista, joka on globalisaatiosta huolimatta naivisti kuvitellut Suomen valtion pitävän ensisijaisesti suomalaisten puolta. Hän ei ole tajunnut, että arvojohtajan johdolla Suomi on jo siirtynyt pelastamaan maailmaa.

2. Suvaitsemattomuus

Johtaako epäoikeudenmukaisuuden tunne suvaitsemattomuuteen, on toinen kysymys. Rationaalinen ihminen ei ryhtyisi suvaitsemattomaksi vain sen vuoksi, että toinen huono-osainen on kohdannut paremman kohtalon. Näin ei tapahtuisi ainakaan, jos tämä ihminen voisi ajatella itsensä joskus onnekkaamman veljensä tai sisarensa paikalle.

Valitettavasti tällä suomalaisella pitkäaikaistyöttömällä tai työrajoitteisella ei ole näköpiirissä vastaavaa täyshoitopalvelua. Kantasuomalaisena hän ei edes saa erityistukia, joita maksetaan etnisten erityispiirteiden ylläpidon mahdollistamiseksi yhtäkkiä monikulttuurillistuneessa Suomessa. Hänellä ei ole mahdollisuuksia edes valtion keskitalvella kustantamalle lämpimään Afrikkaan tehtävälle perheentapaamismatkalle, sillä hän ei ole "paennut" matkakohteena olevasta vaarallisesta paikasta, jossa olisi sukulaisia.

Mutta ei tämäkään vielä suvaitsemattomuutta suomalaisessa nosta afrikkalaista veljeä kohtaan, vaikka epäoikeudenmukaisuuden tunne kyllä kasvaa ihan perusteltavastikin. Suvaitsemattomuus ehkä kasvavasti kohdistuu siihen poliittiseen eliittiin ja maahanmuuttopolitiikkaan, jota kantasuomalainen epäilee itsensä syrjinnästä ja kansalaistensa etujen unohtamisesta. Mahtoiko arvojohtaja Halonen tarkoittaa tätä suvaitsemattomuudella? Viime toukokuussa tuosta suvaitsemattomuudesta osa kyllä purkautui vaaleissa äänivyörynä puolueelle, joka ei ole ollut muotoilemassa nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.

On selvää, että osa kantasuomalaisista suvaitsee monikulttuurista käytöstä valitettavan huonosti. Jotkut eivät ymmärrä, että yleinen kirjasto voisi toimia samalla moskeijana, rautatieasema olohuoneena ja uimahallin lastenallas itsetyydytyssoppena. Itä-helsinkiläisissä tuntuu olevan erityistä suvaitsemattomuutta, kun he eivät voi tinkiä uimahallivuoroistaan siveyttään ja puhtauttaan ylläpitävien afrikkalaisrouvien uimavuorojen hyväksi. Pitäisihän sitä ymmärtää ja suvaita, että oikeauskoiset eivät voi kylpeä vääräuskoisten suomalaisten kanssa.

Kantasuomalaista roistoakin harmittaa epätasa-arvoisuus. Kun hän käy puukon avulla lainaamassa rahaa lähimmästä Siwasta, on poliisi yleensä vihjeen saatuaan odottamassa ryöstäjää jo kotiovella. Kun maahanmuuttajakollega kääntää vanhuksen käsilaukun ja saaliin kunniaksi vielä parittelee puistossa tapaamansa puolustuskyvyttömän blondin kanssa, poliisi ei uskalla kertoa edes ryöstäjäraiskaajan tuntomerkkejä.

Kun toimeentulotuen maksupäivänä on kantasuomalainen saanut hankittua kuukauden ainoan kossupullon, voi kaiken tämän jälkeen kielenkäyttö vilkastua niin paljon, että tulee sanottua pari harkitsematonta sanaa vieraan näköisestä lähimmäisestä. Mutta onko se suvaitsemattomuutta? Vai onko kyse yli- tai alikierroksilla tapahtuvasta vahingosta, jäi Haloselta pohtimatta. Onneksi Helsingin apulaiskaupunginjohtajat ovat hoitamassa näitä akuutteja ongelmia, joskaan ongelmien syihin he eivät kajoa.

3. Rasismi

Seuraavaksi Halonen siirtyy ratkaisuihin todeten, että rasismi ei ratkaise näitä ongelmia. Jälleen arvojohtajalta  loistava lausahdus, johon voi vain yhtyä. No ei varmasti ratkaise. Rasismi ja syrjintä yleensäkin vain lisäävät ongelmia.

Arvojohtaja Halonen ei ehkä ole lukenut poliisin viimeistä selvitystä viharikosepäilyistä vuodelta 2010? Se kertoo, että viharikosepäilyjen määrä on vähentynyt verrattuna aiempiin vuosiin. Ehkä joku on supattanut Haloselle rasismin lisääntyneen jytkyn seurauksena? Ehkä Halonen on seurannut punavihreitä tiedotusvälineitä, jotka ovat perustelematta todellakin väittäneet rasismin lisääntyneen Suomessa?

Vai onko Halonen saanut käsiinsä ulkomaisia tutkimuksia, jotka kertovat Englannin, Hollannin, Ruotsin, Ranskan ja Yhdysvaltain kasvavasta siirtolaisrikollisuudesta, jonka osana myös rasistinen rikollisuus näiden siirtolaisten tekemänä on kasvussa?

Ehkä Halonen halusi kiinnittää huomiota tähän mediaa paljon puhuttaneeseen asiaan, joka on vielä vähäinen ongelma Suomessa mutta isohko probleema vanhempien siirtolaisyhteisöjen keskuudessa?

Lopuksi


Näitä arvojohtajan ulostuloja on kyllä kaivattu viimeisen 12 vuoden aikana. Eiväthän ne nyt täysin ole jääneet tulematta, mutta harvakseltaan niitä on ollut ja silloinkin usein sivuasioista.

Täytyy toivoa, että toimittajat, poliitikot, papit ja opettajat nyt tarttuvat Halosen haasteeseen. He varmaan kertovat yleisölleen, että nykyinen turvapaikkaturismia suosiva maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa epäoikeudenmukaisuuden tunnetta hylätyiksi itsensä kokevissa suomalaisissa. Ehkä rohkeimmat heistä saavat sanotuksi, että tällaista politiikkaa ei pidä suvaita vaikka äänestäisi Kokoomusta, Keskustaa tai SDP:ä.

Pelkään kuitenkin, että suurin osa arvojohtajan opetuslapsista vain lällättää lähes olemattomasta rasismista. Mutta sehän lopulta lisäisi suvaitsemattomuutta surkeaa ja suomalaisia syrjivää maahanmuuttopolitiikkaamme kohtaan, sillä köyhäkään kansa ei ole tyhmää! Ehkä Halonen olikin ovelampi antirasisti kuin luulinkaan?

Ottawasta oppia presidentinvaaleihin

Suomen etujen mukainen puolustusase

Perjantaina 25.11.2011 eduskunta käsitteli liittymisen Ottawa-sopimukseen kolmannen kerran ja lopullisesti. Suomen Puolustusvoimilta siis kiellettiin henkilömiinojen käyttö oman maan puolustamiseksi. Tämän asian lopputulos oli aika selvä, sillä presidentti Halonen ja ulkoministeri Tuomioja olivat panneet koko arvovaltansa likoon sopimukseen liittymiseksi.

Pääministeri Katainen ja Kokoomus onnistuivat kääntämään asiassa takkinsa erikoisen hiljaisesti. Viitisen vuotta sitten Katainen vielä piti henkilömiinojen kieltoa "hölmöläisten hommana". Vaikka muutama kokoomuslainen kansanedustaja jaksoi loppuun asti vastustaa hölmöläisten hommaa, ei asia ylittänyt uutiskynnystä.

Myöskään media ei tainnut kyetä esittämään sopimusasian koko 10-vuotisen käsittelyn aikana muutamia keskeisiä Suomen ja maailman etuihin liittyviä kysymyksiä:

1. Miten sopimus edistää Suomen turvallisuutta tai kykyä tarvittaessa puolustaa maata?
2. Olisiko liittymättömyydellä Ottawan sopimukseen ollut aidosti haitallisia vaikutuksia Suomelle?
3. Miten maailman turvallisuustilanne paranee, jos Suomi liittyy sopimukseen?

Kun ei esitetty kysymyksiä, ei tietysti saatu vastauksiakaan. Minä aikanaan esitin jo bittiavaruuteen haihtuneissa kirjoituksissani näitä kysymyksiä, ja siksi tiedän vastaukset niihin. En viitsi enää paasata jo menetetystä asiasta enempää. Totean vain, että ratkaisun vuoksi maanpuolustuskykymme ei ei kehittynyt, kansainvälinen asemamme ei parantunut, eikä maailman turvallisuustilannekaan parantunut. Maailmassa ei ole yhtään vähempää käyttöön asennettuja miinoja, kun Suomen miinavarastot on tuhottu.

Tästä prosessista kannattaisi kuitenkin ottaa oppia presidentinvaaleihin, jotta osaisimme houkutella esiin ehdokkaiden sellaiset päähänpiintymät, jotka ovat tosiasiassa maamme etujen vastaisia. Halosen kohdalla tässä epäonnistuttiin. Jos presidentinvaalit olisi voittanut vuonna 2000 Esko Aho tai vuonna 2006 Sauli Niinistö, olisi polku Ottawan sopimukseen voinut päättyä ylittämättömälle suolle. Liittyminen oli nimenomaan Halosen vasemmistopasifismin voiton tulos. Sama taitaa päteä myös tulevien vuosien puolustusbudetin ennätysmäisiin säästöihin.

Onnistuin kusettamaan koko maanpuolustusta!

Presidentti Halonen on varmasti omasta mielestään saavuttanut jotain arvokasta maailmanrauhan kannalta. Mutta tiedän hyvin, että sekä Venäjällä että Yhdysvalloissa, jotka eivät aio liittyä sopimukseen, Suomen päätöstä ihmetellään. Voi olla, että Saksan, Kanadan, Kambodzan ja YK:n vasemmistolaiset miinalobbausryhmät palkitsevan Halosen jollain mitalilla ja ehkä jopa palkkioviralla, mutta Suomelle niistäkään ei ole minkäänlaista hyötyä - päinvastoin - sillä varsinkin jälkimmäiset aiheuttavat vain kuluja.

Presidentinvaalikampanjaa on jäljellä noin kaksi kuukautta. Sinä aikana pitäisi löytää tällä kertaa mukana olevista ehdokkaista kansallista etua vaarantavat päähänpiinttymät. Tai päinvastoin pitäisi löytää se ehdokas, jolle kansallinen etu on pragmaattisesti etusijalla vaikka joku suosittu prinsessa lobbareineen ryhtyisi mitä vikisemään. Suosittelen testaamaan ehdokkaita vireillä olevalla rypäleasekiellolla, joka myöskään ei ole Suomen etujen mukainen, elleivät myös suurvallat siihen sitoudu.

Kaipuu 1980-luvun alkuun

Miten voisi palata rehelliselle 1980-luvun alkupuolelle, jolloin kapitalistit, kommunistit, demarit ja keskustalaisetkin olivat vielä rehellisiä. Kokoomuksen kaikkitietävät pojat olivat lähes pysyväksi muuttuneessa oppositiossa, muu populismi SMP:n pienehköissä raameissa ja markan arvolla voitiin korjata poliittisen talouspolitiikan virheitä.

Noista ajoista moni asia on muuttunut. Useat asiat ovat parantuneet. Näitä ovat elintaso, perusturva, lainmukaisuus, hallinnon läpinäkyvyys, poliittinen korruptio, vähäinen julkinen velka jne. Mutta monet asiat ovat samalla huonontuneet. Näitä ovat esimerkiksi poliittisen järjestelmän monimutkaistuminen, käsitteiden laventuminen, räjähdysmäinen julkinen velkaantuminen ja tieteiden politisoituminen. Keskityn tämän kirjoituksen jatkossa vain yhteen Suomea huonontavaan asiaan – rasismiin.

Presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Jyrki Katainen ovat hätkähtäneet yhteiskunnallista ilmapiiriä, joka ilmeni HS:n rasismiaiheisessa galluptutkimuksessa lauantaina. Presidentti toivoo HS:n haastattelussa kansalaisilta ja puoluejohtajilta rasismin vastaisia toimia. "Ratkaisevaa on meidän oma arkikäytös ja arkirohkeus. Se on usein rasismin kohteena olevien ihmisten ensimmäinen tuki.” Pääministeri Katainen taas suhtautuu tutkimuksen tuloksiin lähes suuttuneesti. "Mitä ihmettä me suomalaiset pelkäämme?"

1980-luvun alussa rasismi jokseenkin yksimieliseksti käsitettiin rotuun tai ihonväriin perustuvana syrjintänä. Nyt se on jotain aivan muuta. Rasismiksi määritellään sellaiset uskomukset ja toiminnot, jotka pohjautuvat ajatukseen ihmisryhmien perustavanlaatuisesta kulttuurisesta ja/tai biologisesta erilaisuudesta, ja jotka oikeuttavat ihmisryhmien negatiivisen kohtelun tällä perusteella. Rasismiksi määritellään siis sekä kansainvälisten sopimusten, Suomen lainsäädännön että tutkijoiden piirissä yleensä nykyään myös kulttuurinen rasismi. Lisäksi puhutaan vaikeasti havaittavasta piilorasismista. Mitä ovat kulttuurinen rasismi tai piilorasismi, jäävät usein määrittelemättä. Halonen ja Katainen eivät niitä myöskään määrittele.

Rasismin nykyinen määrittely mahdollistaa kulttuurirelativismin – siis kaikkien kulttuurien samanarvoiseksi julistamisen – hyväksymisen. Onko Halosen ja Kataisen sanoma todella se, että islamilainen kulttuuri epätasa-arvoisuuksineen ja julmine rangaistuksineen olisi samanarvoinen moniarvoisen yhteiskuntamme kanssa? Voisiko jokin viidakkokulttuuri, jossa vielä syödään ihmisiä, olla sinänsä hyväksyttävä myös Suomessa? Voisivatko Halonen ja Katainen kertoa, mitkä asiat islamilaisessa tai vaikka arabikulttuurissa ovat impivaaralaistamme parempia? Valitettavasti he eivät tee sitä, sillä siihen argumentit loppuvat.

Jotenkin tuntuu siltä, että 1980-luvun alku kaikkine vikoineenkin oli onnellisempaa aikaa. Silloin käsitteet niin kommunisteille kuin porvareille olivat selviä. Rasismikin oli yksiselitteisen selvää ja yhtä tuomittavaa kaikille. Se ei silloin tarkoittanut maahanmuuttopolitiikan vastustamista. Silloin Suomesta ei juurikaan löytynyt rasisteja. Näin ei ollut vielä edes 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin kävin lapsikatraani kanssa sulassa sovussa uimassa vietnamilaisten pakolaisten kanssa Malmin uimahallissa.

Silloin rasismiksi ei vielä luokiteltu maahanmuuttopolitiikan – tai muunkaan politiikan – arvostelua. Eikä mitään muutakaan punavihreää krapulaa. Se oli rehellistä aikaa, jota Halosen ja Kataisen arvojohtajuus eivät olleet pilanneet. Eikös palattaisi takaisin rehellisiin aikoihin, jolloin velka on välttämätön paha, syrjintä tuomittavaa, kansainvälinen kilpailukyky hyvää, islam takapajulaa ja ilmasto normaalia. Tämä tulisi kaikille edullisimmaksi ja myös reilummaksi.