torstai 18. lokakuuta 2012

Ei sitten tullut turvaneuvostopaikkaa Suomelle


Jäätiin viimeiseksi kisassa YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyydestä, vaikka meidän piti voittaa koko kisa. No, kyllähän me tiedämme, että kyse on demarien alulle panemasta projektista, jonka tulos on siis puhdas nolla. Vain kisavalmisteluihin pannut isot kulut jäävät meille. Olen todella pahoillani, että kaikki tämä tapahtuu kokoomuslaisen presidentin ja pääministerin aikana. Niin kävi, kun Kokoomus lähti leikkimään demarien peliä. Arvaapa, minkä puolueen laariin taas sataa?

Tosiasiassa turvallisuusneuvostopaikan haku oli presidentti Halosen iso projekti, jonka taustavoimana oli Erkki Tuomioja niin Vanhasen ykkösen kuin Kataisen hallitusten ulkoministerinä. Projektiin pannuista yli miljardista eurosta huolimatta tuloksena oli viimeinen sija. Kiitos, demarit, nollatuloksesta ja rahojen tuhlauksesta.

Liittyminen Ottawan miinasopimukseen varmasti kuului tähän Halosen kampanjaan. Yksin toimintakykyisten miinojen "korvaaminen" maksaa satoja miljoonia euroja. Valitettavasti kadotetun suorituskyvyn korvaaminen ei onnistu edes noilla rahoilla hankittavilla järjestelmillä. Iso osa armeijan muustakin tulivoimasta on tämän hankkeen alttarilla uhrattu. Somalian ja Libanonin operaatioihin osallistumiset (vajaa sata miljoonaa vuodessa) ovat olleet maksuja jäsenyyskisassa turvallisuusneuvostoon.

Lisäksi hurjasti velkaantuva maamme lappaa vuosittain miljarditolkulla rahaa ulkomaille salonkikelpoisuutensa ylläpitämiseksi. Etelä-Euroopan pankkituet ja mm. kehitysapuvarojen pitäminen korkealla valtion kovasta velkaantumisesta huolimatta (ainakin 200-300 miljoonan edestä) kuuluu tähän pyrkimykseen. Kun kaikki lasketaan yhteen vaikkapa viiden vuoden ajalta, päästäänkin jo selvästi miljardiluokkaan.

Kalliita ovat maailmanparantajademarien harrastukset, mutta kehnoja olivat tulokset. Paljoa ei Halosen ja Tuomiojan oppeihin maailmalla luoteta. Tuolla tuloksella eivät aukene edes ovet Valkoiseen taloon. Jotain muuta täytyy tehdä – huh. Toivottavasti presidentti Niinistö muistaa tuossa asiassa kohtuuden.

Toisaalta voimme olla tulokseen sikäli tyytyväisiä, sillä rahaa olisi palanut vielä paljon lisää, jos turvallisuusneuvoston jäsenenä olisimme joutuneet resursoimaan esimerkin vuoksi erilaisia tulevia päätöslauselmia. Eikä tarvitse kuunnella Tuomiojan selityksiä maailmanpolitiikan johtamisesta. Kestetään nyt muutama viikko selityksiä tappiosta ja väittämiä, että kaikki uhraukset eivät kuitenkaan menneet hukkaan. Uskoo niitä, ken haluaa.

En kirjoittanut tätä siksi, että neuvoisin ketään äänestämään YK-vaalitappion vuoksi kuntavaaleissa esimerkiksi Perussuomalaisia. Kirjoitin sen siksi, että tiedän yllä olevien asioiden liittyvän yhteen. Minusta äänestäjänkin kuuluu se tietää. Sen tiedon perusteella äänestäjä voi sitten harkita erilaisten poliittisten liikkeiden päämääriä, kohtuullisuutta ja keskittymistä Suomen etuihin.

Ja minun mielestäni politiikkaa kuuluu arvioida tulosten perusteella. Hyvät aikomukset, joiden edessä uhrataan omat edut, eivät riitä menestykseen. 

torstai 26. huhtikuuta 2012

Humanitaariset maahanmuuttajat edelleen taloudellinen riippakivi

Kirjoitin viime lokakuussa blogikirjoituksen otsikolla "Maahanmuutto, työllisyys, huoltosuhde ja hintalappu". Tuossa kirjoituksessani käytin Tilastokeskuksen tuoreimpia tietoja, jotka silloin olivat vuodelta 2009. Nyt käytettävissä ovat vuoden 2010 tiedot, joten katsotaanpa, onko tilanne muuttunut. Käytän samoja ulkomaalaisperäisiä ryhmiä kuin edellisessä jutussa vertailun helpottamisen vuoksi.

No, tilanne on kyllä muuttunut ja valitettavasti Suomen taloudellisen rasitteen kannalta huonompaan suuntaan. Tilastokeskuksen tietojen mukaan suomalaisten työllisten määrä kasvoi vuoteen 2009 verrattuna noin 30 000 hengellä ja työttömien määrä väheni noin 32 000 hengellä. Tältä osin huoltosuhde siis vähän parani. Suunta toki oli oikea, mutta muutos kuitenkin vähäinen. Suomalaisten taloudellinen huoltosuhde säilyi noin tasolla 1,3. Jokainen työssäkäyvä siis keskimäärin elätti itsensä lisäksi 1,3 kansalaista.


Virolaisperäisen väestön määrä maassamme on vuodessa kasvanut yli 4000 hengellä, mutta vastaavasti myös työllisten virolaisten määrä on kasvanut yli 2000 hengellä. Heidän osaltaan huoltosuhden on noin enneallaan ja erittäin hyvä. Ruotsalaisen, saksalaisen alankomaalaisen ja venäläisen väestön osalta ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.  Niiden laskennalliset huoltosuhteet ovat ennallaan ja hyvin siedettäviä, kuten alla olevasta graafista näkee.


Eräistä Afrikan, Lähi-idän ja Keski-Aasian maista tulevien huoltosuhde on valitettavasti laskenut. Somalian kansalaisten määrä on vuodessa kasvanut tuhannella hengellä, mutta työllistyneiden määrä on pysynyt edellisen vuoden 500 tasolla. Irakilaisten määrä on on myös kasvanut noin tuhannella, ja työllisten määrä on kasvanut samassa suhteessa mutta pysyen edelleen matalana. Afgaanien määrä on kasvanut vajaalla 300 hengellä, eikä sielläkään ole merkkejä huoltosuhteen paranemisesta. Etiopiasta ja Sudanista tulleiden osalla ei ole merkittäviä muutoksia määrissä eikä huoltosuhteessa.

Etiopialaisten huoltosuhde on tietysti erinomainen. Se on jopa parempi kuin suomalaisen väestön. Mutta muut yllä olevat (lähinnä humanitaariset) maahanmuuttajaryhmät elävät jollain aivan muilla keinoilla kuin työnteolla.


Vuoden 2009 tilastotietojen perusteella laatimassani kirjoituksessa tein seuraavat johtopäätökset maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista. Ne olivat seuraavat:
  1. Työperäisellä ja humanitaarisella maahanmuutolla on huikea ero ainakin taloudellisesti.
  2. Humanitaarinen maahanmuuttopolitiikka ei rikasta ainakaan taloudellisesti. Se velkaannuttaa Suomea vakavasti.
  3. Maahaanmuuttopolitiikan perustelu työvoima-asioilla ei ole järkevää ainakaan somalien, afgaanien, sudanilaisten ja irakilaisten kohdalla.
Maahanmuuttopolitiikan rikastuttavaa vaikutusta ei ainakaan taloudellisessa mielessä voi löytää. Ei ole ihme, että edelliset Vanhasen ja Kiviniemen hallitukset eivät ennen vaaleja halunneet kertoa maahanmuuton kustannuksista.

Vuoden 2010 tilastotiedot eivät oikeuta muuttamaan noita johtopäätöksiä. Oleellista kehitystä ei ole tapahtunut humanitaarisin perustein Suomeen saapuneiden ihmisten työllistymisessä. Oikeastaan tilanne on hienoisesti huonontunut. Se on tietysti kovin surullista.

Pidän edelleen merkillisenä sitä, että humanitaarisen maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista ei ole esitetty ainuttakaan valtion tekemää laskelmaa. Siihen ei liene syynä mikään muu kuin se, että pelätään kansan raivostumista järjettömien kulujen vuoksi. Tuo pelko voi olla oikea, mutta silti tietojen julkaisemattomuus on poliittisesti epäviisasta. Joskus luvut kuitenkin nousevat esiin.


Ps. Olen tuossa viime syksyn kirjoituksessani selvittänyt taloudellista huoltosuhdetta tarkemmin. Mutta tässä kiireiselle lukijalle nyrkkisääntö, jonka esimerkkinä ovat vuonna 2010 maassa asuneet somalit: Laskennallisesti jokainen työssä käyvä somali joutuisi elättämään tuloillaan itsensä lisäksi noin 13 muuta somalia, jos elatusvastuut menisivät kansallisuuksittain. Ne eivät tietenkään mene niin, joten kantaväestö elättää verorahoillaan noin 90 % maassa vuonna 2010 eläneistä Somalian kansalaisista. Se on aika iso osuus.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Eronen voitti, mutta kuka hävisi?


Helena Eronen Facebook-kuvassa

Katsoin perjantaina 20.4.2012 läheteyn A-stream ohjelman poikkeuksellisesti. En ole kyseisen ohjelman suuri fani, vaikka pidän muiden A-sarjan ohjelmien katselusta. Viimeinen A-stream oli kuitenkin nautittavaa katsottavaa. Puhekouluttajan tittelillä esiintynyt Juhana Torkki toi järkeilyn äänen ohjelmaan ja ehkä nousi ohjelman voittajahahmoksi. Mutta varmasti kaikkien huomio kiinnittyi siihen, miten median natsiksi leimaama Helena Eronen selviytyisi puolituntisesta.

Minusta Helena Erosen esiintyminen toi selvästi esille sen, että hän ei ole natsi, politrukki tai muutenkaan vaarallinen henkilö. Siksi kaikki se valtava juttumeri, joka hänen bloggauksestaan on kirjoitettu, on täysin suhteetonta. Eronen ei osoittautunut koulutetuksi kansankiihottajaksi vaan perinteiseksi ja mukavaksi nuoreksi naiseksi, joka haluaisi osallistua avoimeen keskusteluun oman kulttuuriperimänsä ja järkeilynsä kautta. Pitäisikö hänelle asettaa kuonokoppa siksi, että hän on kansanedustaja Hirvisaaren avustaja? Mitä sananvapausmoraalimme sanoo asiasta?

Turun Sanomien aloittaman kiihotuksen tarkoituksena oli iskeä Perussuomalaisia vastaan ja erityisesti kansanedustaja Hirvisaareen, joilla kummillakaan tiettävästi ei ollut mitään tekemistä Erosen bloggauksen kanssa. Juhana Torkin hiillostuksessa Turun Sanomien päätoimittaja jäi kyllä kakkoseksi. Turun Sanomien omistajien kannattaisi katsoa tarkemmin päätoimittajansa perään, jos alle kolmekymppinen kaveri kykenee pieksemään päätoimittajan muutamassa minuutissa.

Jostain kummallisesta syystä Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kiihtyi asiasta niin paljon, että antoi kirjoitukseen osattomana ryhmäpotkut kirjoituksesta julkaisuhetkellä tietämättömälle Hirvisaarelle. Onko asian takana jotain, mitä emme tiedä? Onko Eronen unohtanut niiata riittävän syvään Perussuomalaisten ryhmäjohtajan, kansanedustaja Ruohonen-Lernerin, edessä? Vai onko Hirvisaaren ja eduskuntaryhmän välillä muita jännitteitä, joita ei ole toistaiseksi haluttu tuoda julkisuuteen?

Olipa miten tahansa, saamme kyllä tietää eri näkökulmat jonain päivänä. Perussuomalaisten piirissä nimittäin ei ole sellaista sisäisten skismojen kestävää salailukulttuuria, joka on hallinnut äärivasemmistoa sen perustamisesta alkaen.

Vaikka pöly Erosen blogikohun kohdalla ei ole vielä täysin laskenut, tiedämme jo voittajat ja häviäjät. Jälkimmäisellä puolella ovat huumorintajuttomat ja ymmärtämättömät toimitukset Turun Sanomissa, STT:ssa ja Helsingin Sanomissa, joille nauraa kansan pääosa. Moni jääkiekkofani sekä Helsingissä että Turussa tajuaa, että TPS ja Jokerit ovat lähes järjen jättiläisiä paikkakuntiensa päälehtiin verrattuna.

Häviäjien puolella on kyllä myös Perussuomalainen puolue, jonka sinänsä oikea linja huolimattomien puheiden torjumiseksi ajoi Ruohonen-Lernerin jäänmurtajatyylillä vitsailun karille. Ihmettelen kyllä edelleen Perussuomalaisten jäykkää reaktiota. Missä oli Soinin mainio huumorintaju ja Halla-ahon sarkasmin ymmärrys?

Voittajien puolella ovat ne julkaisut ja keskustelupalstat, jotka ovat raportoineet em. mediatalojen tosikkomaisuudesta. Mutta Helena Eronen nousi hetkessä koko kansan tietoisuuteen, ja lahjakkaana kirjoittajana hänen lukijamääränsä moninkertaistunevat. Kunhan Eronen oppii viivyttämään lähetä-napin painamista ja tarkistamaan tekstinsä, hän voi kohta olla yksi maan luetuimmista kolumnisteista. Hirvisaari voi siis sopia Erosen poistumisesta paremmin palkattuihin hommiin syksyyn mennessä.

Kansanedustaja Hirvisaaren voitto tai tappio riippuu paljolti siitä, mitä hänen ja eduskuntaryhmän välisen epäluottamuksen taustalla oli. Mutta Hirvisaari saa kyllä äänestäjiensä sympatiat sillä, että hän seisoi ryhdikkäästi avustajansa tukena. Hyvä työnantaja ei anna potkuja hyvälle työntekijälle yhdestä virheestä. Hyvä työnantaja tukee virheen tehnyttä hyvää työntekijää.

Lopuksi totean yhdellä virkkeellä mielipiteeni Erosen kohubloggauksesta: Jutussa oli hyvä alku, mutta siitä puuttui se yhdistävä loppu, joka olisi vienyt pois pohjan Turun Sanomien toimituksen älykääpiöiden laatimalta otsikoinnilta. Mutta tämän jälkeen en jätä lukematta ainuttakaan Helena Erosen blogikirjoitusta. Toivottavasti niistä saa nauttia pitkään myös täällä maksuttomalla puolella.


maanantai 16. huhtikuuta 2012

Tuulivoima hiipuu Englannissa ja maailmalla

The Daily Tlegraph -lehden kuvitusta
linkistä aukeavaan juttuun
Iso-Britannian hallitus on vetämässä pois tukensa tuulivoiman jatkokehittämiseltä. Hallitus ei siis halua enää lisätä tuulivoiman osutta brittien energiatuotannossa. Tämä johtuu pitkälti kolmesta eri syystä, jotka ovat kytköksissä toisiinsa.

Ensinnäkin jo nyt rakennetun tuulivoiman kulut ovat nostaneet niin paljon brittitalouksien energiakustannuksia, että keskiluokkakin on alkanut napinoida. Briteissä on noussut keskusteluaiheeksi energian hinnannousun aiheuttama köyhyys.

Toiseksi tuulivoiman uskottavuus on kärsinyt kovia kolauksia sekä toimintavarmuutensa että ympäristöhaittojensa osalta. Brittein saaret ovat kokeneet viime vuosien talvina useita kovia pakkasjaksoja (joita sikäläisen ilmatieteenlaitoksen mukaan ei enää jatkuvasti lämpenevässä ilmastossa pitänyt esiintyä), joiden aikana tuulivoimalat eivät ole pyörineet. Viime vuosina maisemaan nousseet ja kauas näkyvät 100-metriset tuulivoimalat ovat yhä useampien mielestä maisemahaitta ja uhka lentäville eläimille. Jopa osa ympäristöjärjestöistä on kääntynyt niitä vastaan kerättyään linnun- ja lepakonraatoja voimaloiden alta.

Brittiparlamentin kansanedustajat saavat em. aiheisiin liittyen yhä enemmän postia, jossa kyseenalaistetaan edellisten sosialidemokraattisten hallitusten aikaiset päätökset tuulivoiman ja yleensäkin ns. vihreän energiateollisuuden suosimisesta. Pari kuukautta sitten yli sata suurimman hallituspuolueen kansanedustajaa ilmoitti julkisella kirjelmällä vastustavansa uusien tuulivoimaloiden rakentamista.

Tulos tästä näyttää olevan se, että Iso-Britannian hallitus aikoo energia- ja ilmastonmuutosministeri Greg Barkerin mukaan lopettaa tuulivoiman lisäämisen. Barkerin mukaan Britanniassa on jo se tuulivoima, jota he tarvitsevat. Samalla suunnitellaan tuulivoimalle vuosittain maksettavien noin 500 miljoonan euron tukiaisten pienentämistä tulevina vuosina. Brittihallitus muuten ei aio käydä neuvotteluja asiasta EU-komission kanssa, vaikka em. toimet ovat vastoin sen sitoutumista EU:n uusiutuvan energian  lisäämissuunnitelmien kanssa. Nämä päätökset eivät ole yllätyksiä, sillä kirjoitin niistä jo viime lokakuussa.

Samanlaisia päätöksiä on jo tehty Espanjassa, Portugalissa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Jostain syystä lähes täyskäännökset tuulivoiman kohdalla eivät ole kiinnostaneet kotimaisia mediatalojamme. Miksihän? Ehkä siksi, että tuulivoima olosuhteiltaan em. maita paljon huonommassa Suomessa on edelleen tavoittelemisen arvoista, kuten viimeksi kuulimme neljältä eri hallituspuoluetta edustavalta ministeriltä ns. Tarastin tuulivoimatyöryhmän mietinnön julkistamistilaisuudessa.

Pitäisikö velkaantuvan ja kilpailukykyään menettävän Suomenkin tarkistaa energialinjauksiaan ja lopettaa kansantaloudellisesti kannattamattoman sekä sähkölaskujamme kasvattavan tuulivoiman lisärakentaminen? Minun mielestäni niin tuulivoiman paratiisissa, Iso-Britanniassa, ja kahdessa energiatuotannon suurvallassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa, nähdystä esimerkistä pitää ottaa nopeasti mallia. Ja Brysselin komissaareilta pitää vaatia tuulivoiman sijaan edullista sekä varmaa energiaa.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Yksinkertainen ratkaisu Helsingin kerjäläisongelmaan

Apua vielä saamaton kerjäläinen Helsingissä.
Kevät saapuu pienestä takatalvesta huolimatta. Muuttolinnut ovat palaamassa, ja niin tekevät myös Balkanin maista kotoisin olevat kerjäläiset. Minun mielestäni noilla muuttolinnuilla on ikäänkuin kotipaikkaoikeus Suomessa, mistä syystä olen aina vastustanut haahkojen kevätammuntoja, joka kuitenkin on eräissä suvaitsevaisuudestaan tunnetuissa piireissä kansanhuvia.

Mutta minä noiden suvaitsevaisten mielestä varmaankin pahimman luokan rasistiksi luokiteltavana en voi hyväksyä balkanilaisen kerjäävän Helsingin kadulla. Minusta se ei ole ihmisarvon mukaista eikä normaaliin toimintaan kuuluvaa Euroopan Unionissa. Ihmisellä, joka joutuu täällä kerjäämään, täytyy olla todellinen hätä.

Niinpä suosittelen kaikille huolestuneille kansalaisille seuraavaa toimintamallia, kun kerjäläisen kohtaa:

  1. Soita hätänumeroon (siis ei 911 vaan 112), ja kuvaa kerjäläisen surkea tilanne. Odota hetki, että poliisi saapuu paikalle.
  2. Jos poliisi ei saavu pian paikalle, soita apulaiskaupunginjohtaja Laura Rätylle (puh.   09 310 1691) , ja sen jälkeen valita 112-palveluun huonosta toiminnasta.
  3. Lisäksi muista valittaa poliisipäällikkö Jukka Riikoselle (puh.  071 877 0111) kehnosta kerjäläistä kohdanneesta palvelusta.
Muista, että kansalaisena Sinulla on oikeus saattaa valituksesi suoraan Rätyn ja Riikosen tietoon!

Olen aika varma, että muutaman tuhannen huolestuneen kansalaisen yhteydenoton jälkeen Helsingissä ei ole kerjäläisiä. Ja ottaen huomioon kerjäläisongelman näkyvyys muutamaan tuhanteen soittoon ei välttämättä mene montaa tuntia, jos kansalaiset oikeasti haluavat kerjäläisten parasta. Siispä kerjäläisongelman ratkaisu vaatii oikeastaan vain kansalaisvastuuta ja sitkeitä kansalaisia. Ainakin Sveitsissä tämä on toiminut Jouni Jokelan blogin mukaan.

Joten laitapa tämä kirjoitus eteenpäin vaikka Facebookissa! Auta kerjäläisiä!

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Halla-aho vs. Stubb romaniasiassa - 3-0

Jussi Halla-aho tuon väittelyn
taisi voittaa.
Tästä linkistä näkyvästä Ylen videossa näet eurooppaministeri Stubbin ja kansanedustaja Halla-ahon väittelyä romanikerjäläisistä. Halla-aho siis kysyy, mitä hallitus aikoo tehdä romanikerjäläisyyteen liittyvän ihmiskaupan ja muun järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi. Kysymys on kaikinpuolin järkevä, sillä kaikki tiedot Balkanin romanien toiminnasta Suomessa viittaavat sekä ihmiskauppaan että järjestäytyneeseen rikollisuuteen, kuten Halla-aho poliisin tilastoihin viitaten osoittaa.

Ministeri Stubb hiiltyy kysymyksestä ja nostaa rasismikortin esiin. Hän toteaa, että "me puhumme niillä rajoilla, jossa ....yhtä kansakuntaa ikäänkuin (yritetään) leimata; he eivät osaa kirjoittaa, he eivät osaa lukea, he ovat kriminaaleja..... ja minun mielestäni tämänkaltaista asiaa ei tässä salissa pidä käydä... ". Poliisin tilastojen mukaan Romanian romanit muuten eivät osaa kirjoittaa, lukea jne.. Mitä ministeri Stubb yritti todistaa? Epätodellisuuttako? Ja yrittääkö Stubb vaientaa keskustelun eduskunnassa rasismikorttiin vetoamalla?

Kun kansanedustaja Halla-aho jatkaa kysymällä sopivaa keskustelufoorumia ja ehdottamalla Romanian painostamiseksi mm. Romanian Schengen-jäsenyyden viivyttämisellä, Stubbkin jo tekee 180 asteen käännöksen ja sentään myöntää Suomen eduskunnan mahdolliseksi keskustelupaikaksi. Stubb kuitenkin yrittää syyllistää Halla-ahoa sävyasioista, jotka ovat Suomen poliisin arkipäivää ja rekistereissä. Stubbin mukaan Romanian Shcengen-jäsenyydellä ja Romanian kerjäläisongelmalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Valitettavasti ministeri Stubb on asiassa monipuolisesti väärässä ja siinä mielessä vielä syyllinen, että eurooppaministerinä hän ei liene tehnyt mitään eurooppalaisella keskustelutasolla romanien asioiden parantamiseksi heidän kotimaissaan. Toiseksi vapaa liikkuvuus mahdollisti Romanian kerjäläisten tulon Suomeen. Kolmanneksi Suomen löysä lainkäyttö on houkutellut romanialaisia rikollisryhmiä tänne. Mutta tuo ensimmäinen asia on tärkein.

Eurooppalaisella tasolla ei ole saatu juuri mitään aikaan Romanian romanien olosuhteiden parantamiseksi, vaikka asiasta on ollut jo usean vuoden ajan paljon puhetta. Romania ei ole juurikaan häiriintynyt eurooppalaisesta romanikeskustelusta, sillä sille on luvattu pääsu Schengen-alueelle tämän vuoden aikana joka tapauksessa. Miksi Romanian siis tarvitsisi tehdä mitään romanivähemmistönsä hyväksi?

Kansanedustaja Halla-aho osuu asian ytimeen kytkiessään Romanian Schengen-jäsenyyden maan vähemmistöjen asemaan. Se on ainoa keino pakottaa romanialaiset ottamaan romanivähemmistönsä aseman parantaminen tosissaan. Siis Romanian Schengen-jäsenyys todella pitäisi kytkeä Helsingin romanikerjäläisongelmaan. Pitäisi käyttää myös muita mahdollisia keinoja Romanian painostamiseksi ja myös kannustamiseksi asiassa. Mutta maa, josta lähtee vuosittain satojatuhansia kansalaisia kerjuulle eri puolille Eurooppaa, ei ole ollut alunperinkään valmis jäsenyyteen. Jos todellista vastuuta tämän korjaamiseksi ei anneta Romanialle itselleen, se sitten jää Suomelle ja muille romanisiirtolaisuuden kohdemaille.

Ehkä Stubb haluaa vapaaehtoisesti ottaa vastuun Suomen romaniväestöön verrattuna monituhatkertaisesta ongelmasta? Se taitaa olla Kokoomuksen eurosiiven, Demarien, Vihreiden ja Vasemmistoliiton yhteinen linja? Jos olisin kansanedustaja, kysyisin maahanmuutosta ja rikollisuuden torjunnasta vastaavalta sisäministeri Räsäseltä (KD), paljonko tämä romanien lysti maksaa, vai rikastuttaako se Suomea. Stubbhan ei ole näistä asioista vastuussa. Siis oliko Halla-ahon sihtikään nyt ihan kohdallaan, kun asiaa ei kysytty sisäministeriltä?

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tuulivoiman kestämättömästä hintakehityksestä

Tuulivoimaloita Kaliforniassa
Suomen Kuvalehden verkkosivut kertovat, että Kataisen hallitus päätti maaliskuun kehysriihessään 20 miljoonan euron kokeilutuesta merialueelle rakennettavalle tuulivoimalalle. Lehti taustoittaa juttua kertomalla mm. tuulivoimatavoitteista ja tuulivoimalle maksattavasta tuesta seuraavaa: "Suomen tavoite on rakentaa 2500 megawattia tuulivoimaa vuoteen 2020. Nyt kasassa on 200 megawattia. Syöttötariffi eli takuuhinta vauhdittaa jo rakentamista maalle, ensi vuoden lopussa tuulella tuotetaan arviolta 500 megawattia vihreää sähköä. Tariffi on korotettu 105,30 euroon megawattitunnilta 2015 loppuun, sen jälkeen se on 83,50 euroa megawattitunnilta. Nykyinen tuotantotuki ei riitä merituulivoimalle, offshorelle, sillä merellä on kallista rakentaa ja huoltaa tuulipuistoa."

Sähköenergian reaalinen hintaindeksikehitys vuodesta
1997 lähtien (inflaatiokorjattu, toimitusvelvollisuushinnat).
Kuvan lähde Energiamarkkinavirasto
Otan tähän väliin muutamia faktoja tuulivoimasta, ja jatkan sitten tuulivoimaan satsaamisen järkevyyden arviointia. Tuo syöttötariffi siis tarkoittaa suomeksi sitä, että tuulivoimalan omistajalle maksetaan sen markkinoille tuottamasta sähköstä noin kaksinkertainen hinta verrattuna markkinahintaan. Siis esimerkiksi  150 000 euron arvosta vuodessa sähköä tuottava uusi tuulivoimalakokonaisuus (n. 4000 MWh) saa syöttötariffitukea 272 000 euroa. Tämä syöttötarffi kerätään lopulta kuluttajilta sekä sähkön että muidenkin tuotteiden kuluttajahinnoissa. Siis sinulta ja minulta. Niinpä ei ole ihme, että vihertyvän sähkön reaalihinta on noussut huimasti - reilulla kolmanneksella - viimeisen kuuden vuoden aikana. Onneksi vain pieni osa sähköstämme on tuulisähköä, sillä muutoin em. tariffeilla sähkölaskusi olisi lähes kolme kertaa isompi nykyiseen verrattuna. Silloin siis keskimääräisen sähkölämmittäjän nykyinen 1300 euron vuotuinen sähkölasku maksaisi noin 4000 euroa.

Niinpä ei ole suuri ihme, että tuulivoiman kehittämisessä useita vuosia Suomen edellä kulkevan Iso-Britannian yhä vihreämmän sähkön kuluttajahinta on lyhyessä ajassa jo kaksinkertaistunut ja nousemassa edelleen. Sama kehitys lienee edessä Suomessa, kun vihreät hallituksemme haluavat edistää kalleimpia tuotantotapoja. Nousevia sähkökustannuksia emme maksa vain sähkölaskussa. Kaikki ostamamme tuotteet sisältävät yhä enemmän sähkökuluja. Mutta onneksi saamme töpselistä yhä vihreämpää sähköä!

Muihin sähkön tuotannon muotoihin verrattuna moninkertaisten tuotantokulujen lisäksi tuulivoimalla on  useita muitakin heikkouksia. Suurin niistä on tuulivoiman epävarmuus. Viime talvien kylmimpinä viikkoina tuulivoimalamme, joiden nimellinen sähköntuotantokyky on noin 200 megawattia, eivät syöttäneet sähköä verkkoon lainkaan, sillä silloin ei juurikaan tuullut. Itse asiassa ne kuluttivat silloin sähköä lämmitykseen, jotta niiden käynnistäminen olisi mahdollista jälleen sitten, kun tuuli alkaa käydä. Valitettavasti juuri noina talvisten korkeapaineiden aikana Suomen sähkön kulutustarve on suurimmillaan. Tätä juttua kirjoitettaessa Suomen tuulivoimalat tuottivat verkkoon sähköä noin 16 megawatin teholla - siis noin kahdeksan prosenttia nimellistehostaan - joka riittäisi vastaamaan noin 6000 sähkölämmitteisen omakotitalon tarpeeseen. Parhaissa tuulioloissa ne kykenisivät lämmittämään keväisin ja syksyisin ehkä 12 000 taloa - pienen kaupungin siis - jotka kuitenkin vain vihreän tuulivoiman varassa pakastuisivat ensimmäisen tammikuisen korkeapaineen aikana.

Edinboroughin yliopiston professori Gordon Hughes julkaisi muutama viikko sitten selvityksen, jossa vertailtiin Iso-Britannian energiatuotannon erilaisten vaihtoehtojen tulevia kustannuksia vuoteen 2020 mennessä. Laskelmien tulokset olivat tyrmääviä. Iso-Britannian nykyisten uusiutuvien energiamuotojen lisäämistavoitteiden mukainen lisälasku seuraavan kahdeksan vuoden aikana olisi noin 144 miljardia euroa, kun vastaavan energian tuottaminen nykyaikaisilla maakaasuvoimaloilla maksaisi 16 miljardia euroa. Pääosin tuulivoimaa lisäävä tuotanto on selvityksen mukaan yhdeksän kertaa kalliimpaa verrattuna maakaasuun. Keskimääräistä brittiläistä kuluttajaa kohti  kertyy kallistuvasta sähköstä lisää maksettavaa joko noin 400 euroa tai 44 euroa joka vuosi. Tuotantotavoilla siis on eroa hinnassa. Kaiken huipuksi Hughes arvioi, että em. vaihtoehtoisilla malleilla ei olisi suurta eroa hiilidioksidipäästöissä. Epävarman tuulivoiman lisääntyvä käyttö kun joka tapauksessa edellyttää merkittävän energian reservituotannon kehittämistä lähinnä kaasulla.

EU:n energiaportaalista hakemieni lukujen perusteella meillä on vielä jotenkin siedettävä sähkön hinta. Viime marraskuussa suomalainen kuluttaja maksoi kaikkine veroineen ja siirtomaksuineen yhdestä kilowattitunnista noin 15 senttiä. Tuulivoimaan eniten satsanneissa Saksassa ja Tanskassa vastaavat hinnat olivat 28 ja 31 senttiä.

Merellä sijaitsevien tuulivoimaloiden huoltamiseen
 ja rakentamiseen tarvitaan laivoja. Suomessa niiden on
oltava käytännössä jäänmurtajia.
Tutkimuksista tiedämme, että Englannin, Saksan ja Tanskan tuulivoiman mahdollisuudet ovat sääoloista johtuen Suomea paremmat. Tiedämme myös, että offshore-tuulivoimalan kulut ovat sen koko elinjakson aikana noin 2-3 kertaa kalliimmat verrattuna maalla sijaitsevaan vastaavaan voimalaan. Millään em. mailla ei ole ongelmana merijäätä, joka meillä mutkistaa ratkaisevasti sekä saaristossa toimivien mutta etenkin merenpohjaan kiinnitettävien offshore-tuulivoimaloiden rakentamista ja huoltoa.

Kuinkahan korkeaa syöttötariffia uusille offshore-voimaloillemme jo vihreiden tulevaisuuspalavereissa suunnitellaan? Veikkaanpa noin 300-400 euroa megawattitunnilta.

Ehkä tuo kehysriihessä sovittu 20 miljoonaa euroa merituulivoimalakokeiluun oli osa Vihreän Liiton vaatimuksia Kataisen punavihreän hallituksen  koossapitämiseksi? Epäilen, että ministeri Häkämies ei itse tuon kokeilun menestykseen usko, vaikka SK sellaista kirjoittaa. Siihen viittaa sekin, että kokeiluraha annetaan vasta vuoden 2015 budjetissa. Voihan kaikenlaista tapahtua parin seuraavan vuoden aikana, eikä nykyinen hallitus ehkä esittele vuoden 2015 budjettia.

Mutta lopuksi lukijalle kommentoitavaksi pari kysymystä: Milloin arvelet tuulivoiman tulevan kilpailukykyiseksi markkinahinnoilla ja ilman tukiaisia? Joudutaanko sähkön nykyinen markkinahinta kaksin- vai kolminkertaistamaan tuon tilanteen aikaansaamiseksi?

Muita tuulivoimasta kirjoittamiani juttuja voit lukea täältä ja täältä. Ja erinomainen mielipidekirjoitus englanniksi löytyy täältä.








lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kielipolitiikasta maanpuolustuksen ohjaajana

"Tosiasia on, että missään muualla maailmassa ei löydy itseään demokraattiseksi nimittävää valtiota, jossa muutaman prosentin kielivähemmistö voisi pakottaa enemmistön opiskelemaan oman kielensä -- vain siksi että se edustaa historiallisen herrakansan henkistä hegemoniaa ja perintöä. Tähän perintöön kuuluu se että vähemmistö ei itse pysty häpeämään omaa itsevaltiuttaan, ja että enemmistö ajattelee yhä hyväksyntää kerjäävillä säännöillä. Kumpikaan osapuoli ei ymmärrä miten todellisuus suomalaisissa silmissä vääristyy."


Lue loput tai ehkäpä pikemminkin alku Seppo Oikkosen erinomaisesta blogikirjoituksesta täältä.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Mitkä perusteet määrittävät Dragsvikin tarpeen

Dragsvikin kasarmialuetta
Olen jo pariin otteeseen kirjoittanut puolustusministeri Stefan Wallinin osuudesta puolustusvoimien muutosten valmistelussa. Noissa kirjoituksissa olen todennut Wallinin harhauttaneen sekä kansaa että hallituskumppaneitaan useammallakin tavalla. Huvittavin niistä on se, että puolustusministeri yritti aluksi kiistää hoitaneensa niitä tehtäviä - siis puolustusvoimien poliittista ohjausta - jota varten puolustusministeri on olemassa. Voit lukea nuo kirjoitukset täältä ja täältä.

Mutta nyt pureudun kysymykseen, joka joskus tulevaisuudessa ratkaisee Dragsvikin varuskunnan kohtalon. Se tuskin on itse kielikysymys, vaikka RKP:n harrastama kielipolitiikka on tietysti nostanut Uudenmaan Prikaatin ja sen käyttämän varuskunnan väittelyn keskiöön. Väitän ratkaisun löytyvän merivoimien tarvitsemasta varusmiesvahvuudesta ja tuon vahvuuden tarvitsemasta varuskuntakapasiteetista. Siispä laskekaamme ensin merivoimien tulevaisuudessa tarvitsema varusmiestarve ja verrataan sitä sitten varuskuntiin.

Merivoimien varusmiestarve perustuu niiden sodan ajan joukkojen määrään, jotka sodan ajan merivoimille perustettaisiin äärimmäisessä kriisitilanteessa. Merivoimien sodan ajan joukot ja myös niiden tarkat vahvuudet ovat salaisia asioita, joten en voi tukeutua tarkasti sodan ajan joukkoluetteloon, jota puolustusvoimissa kutsutaan perustamistehtäväluetteloksi (PTL). Mutta tiedämme monista lähteistä, että merivoimat ovat muodostaneet noin 10 prosenttia sodan ajan puolustusvoimista. Viime sotien aikana tuo osuus oli vähän suurempi, sillä merivoimat silloin vastasivat myös isoista mantereisista lohkoista. Pienimmillään merivoimien PTL oli jatkosodan jälkeen aina vuoteen 1997 jatkuneena aikana, jolloin rannikkojoukot kuuluivat maavoimiin. Vuoden 1998 alusta rannikkojoukot ovat jälleen olleet osa merivoimia, jolloin sen sa-vahvuus jälleen palasi noin 10 prosentin tasolle.

Nyt käynnissä oleva puolustusvoimauudistus pienentää koko puolustusvoimien sodan ajan vahvuuden 250 000 sotilaan tasolle. Tästä 10 prosenttia on 25 000 sotilasta. Jotta tuo määrä sotilaita olisi jatkuvasti sijoitettuna perustamistehtäväluettelon joukkoihin, täytyisi rauhanaikaisten joukko-osastojen kotiuttaa reserviin vuosittain riittävästi koulutettuja sotilaita. Tuo määrä riippuu siitä, kuinka vanhoja reserviläisiä voidaan käyttää. Jos joukkojen keski-iäksi halutaan enintään 35 vuotta, voidaan niiden tuottamiseen käyttää 30 ikäluokkaa. Jos keski-iän sopiva yläraja asetetaan 30 vuoteen, on käytettävä 20 ikäluokkaa jne.

Otetaan oletukseksi tuo alempi keski-ikä. Silloin merivoimien olisi koulutettava vähintään  25 000 sotilasta 20 vuodessa. Jakolaskulla saamme vuositavoitteeksi 1250 sotilasta. Tosiasiassa tarve on vähän suurempi, sillä monista eri syistä kaikki koulutetut reserviläiset eivät ole myöhemmin sijoituskelpoisia. Lisätään lukua tästä syystä 15 prosentilla, jolloin merivoimien vuosittaiseksi koulutustarpeeksi saadaan 1438 merivoimien sotilasta.

Merivoimien on siis kyettävä majoittamaan ja kouluttamaan nämä noin 1400 sotilasta varuskunnissa. Hallinnollisesti yksinkertaisinta olisi tietysti kouluttaa nämä kaikki merivoimien omassa käytössä olevissa varuskunnissa. Mutta on myös mahdollista tukeutua joissain asioissa myös maavoimien koulutukseen. Esimerkiksi sotilaspoliisien ja monien huollon alojen koulutuksessa  maa- ja merivoimissa ei ole oleellisia eroja. Niinpä siis paljon isommat maavoimat voisivat ainakin tilapäisesti toimia merivoimien koulutuksen puskurina, jos esim. joku merivoimien kasarmi jouduttaisiin remontoimaan, jolloin se ei olisi käytettävissä.

Upinniemen varuskunta-aluetta
Merivoimien suurin varuskunta on Upinniemi, johon astuu palvelukseen noin 1800-1900 varusmiestä vuosittain. Siis jo yksinomaan Upinniemen kapasiteetti riittäisi teoriassa koko Merivoimille, joskin Upinniemen kasarmit ovat peruskoulutuskausien aikana kyllä melko täynnä. Peruskoulutuskauden jälkeen kuitenkin useita satoja merivoimien sotilaita siirretään erikoiskoulutukseen muualla sijaitseviin merivoimien yksiköihin - mm. Turkuun, jota sotalaivojemme pääosa pitää kotitukikohtanaan. Tällöin Upinniemen kasarmien ja huoltopalvelujen käyttöaste laskee noin 60 prosentin tasolle, mikä yksityisessä majoitusliikkeessä olisi huolestuttavan alhainen luku.

Merivoimien Upinniemen ulkopuolisen majoituskapasiteetin osat ovat Dragsvikissa, Turun Heikkilän kasarmialueella ja laivoissa. Dragsvikin saapumiserän vahvuus on noin 700 varusmiestä, joista äidinkieleltään ruotsinkielisiä on noin 600. Dragsvikiin mahtuisi hyvin isompikin joukko, mutta yli 750 varusmiehen saapumiseriä sinne ei ole pitkiin aikoihin onnistuttu keräämään.

Aina välillä merivoimista on valitettu tilanahtautta, ja siksi puolustushaara on kouluttanut varusmiehiä myös linnakesaarilla. Nyt nämä linnakesaarissa sijainneet koulutuspaikat, Kirkonmaa, Isosaari ja Gyltö, joiden kunkin majoituskapasiteetti on ollut noin 250 henkeä, on joko lakkautettu tai niitä ollaan lakkauttamassa.

Merivoimat on tosiasiassa kouluttanut vuosittain yli 3000 varusmiestä, mikä on edellä esitetyn laskelman perusteella kaksinkertainen määrä vähimmäistarpeeseen verrattuna. Osittain tämä on ymmärrettävää laivojen tarpeen perusteella. Kulussa ja operatiivisissa tehtävissä vuosittain purjehtivat laivat tarvitsevat miehistönsä jatkuvasti eivätkä 20 vuoden välein, kuten pääosin reserviläisistä muodostettavat reserviyksiköt.

Onkin selvää, että kaikki merivoimien varusmiehet mahtuisivat hyvin Upinniemeen, Turkuun ja laivoille, jos ylikoulutus lopetettaisiin. Ja saapumiserältään 600 varusmiehen vahvuinen ruotsinkielinen joukko-osasto mahtuisi hyvin Upinniemeen, jonka alkuperäinen nimi on Obbnäs Kyrkslätt-nimisessä kunnassa.  Harjoitusolosuhteet rannikkojääkärikoulutuksellekin ovat Upinniemessä oleellisesti Raaseporia paremmat. Siksi alkuperäinen rannikkojääkäripataljoona muuten 1960-luvun alussa perustettiin Upinniemeen.

Uudenmaan Prikaatin sijainti ja Dragsvikin varuskunnan tarpeellisuus pitää käsitellä siis alkaen merivoimien koulutustarpeesta. Niin on käsitelty maavoimienkin joukko-osastojen ja varuskuntien tarpeet ja sijainnit. Jos merivoimien koulutuksellista ylikapasiteettia halutaan perustella muista kuin tarpeista johtuvilla tekijöillä, siis esim. kielipoliittisilla, on syyt sitten kerrottava avoimesti. Ja samalla on kerrottava, montako kymmentä miljoonaa se maksaa.


Aivan lopuksi haluan korostaa vielä yhtä asiaa. Dragsvikin varuskunta ei ole ns. puolustusvoimauudistuksen kohtalon kysymys. Maanpuolustuksemme kannalta keskeiseksi kysymykseksi muodostuvat lopulta puolustusmateriaalihankintoihin tarkoitettujen varojen kohtalo. Niitä tämä Kataisen ja Urpilaisen hallitus on leikkaamassa ennennäkemättömästi. Malli Kataiseksi varustettuun armeijaan voi olla 10 vuoden kuluttua vaikea saada niin suomen- kuin ruotsinkielisiä varusmiehiä.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Wallinin väärinkäsitykset ja valheet A-studiossa

Kumpi näistä kahdesta valehtelee mm. Dragsvikista?
Kirjoitin 16.3.2012 blogikirjoituksen otsikolla "Puolustusministerin poliittisesta  rintamakarkuruudesta". Tuon jutun pääteemat olivat seuraavat:

  • Miksi Wallin pyrki kiistämään poliittisen ohjauksen ja yritti suojautua Pääesikunnan taakse puolustusvoimien muutoksissa?
  • Miksi ministeri Wallin ei alunperin tunnustanut itsestään selvää asiaa - siis poliittista ohjaustaan puolustusvoimien lähivuosien muutoksessa - ja syyllistyi valehteluun median edessä?
Minun mielestäni Wallin on valehdellut em. kirjoituksessa mainituin perustein eduskunnalle osuudestaan  puolustusvoimien muutoksen valmistelussa. Mutta todettakoon vielä kerran seuraava. Wallinin ministerinvirka edellyttää hänen valvovan puolustusvoimissa tehtäviä uudistuksia ja muutoksia. Hänen osallisuutensa siis ei ole synti. Mutta virkatehtävien hoidon kiistäminen valehtelemalla tai muuten totuudenvastaisesti on kyllä ministeritehtävässä olevalta täysin sopimatonta.

Mutta nyt maanantain 19.3.2012 A-studioon, jossa Stefan Wallinia grillasi toimittaja Annukka Roininen. Ja aika hyvin grillasikin, mutta seuraavassa muutamia sisäpiiritietoja siitä, miten alustaa voisi vielä hieman kuumentaa.

Puolustusministeri Wallin on ottanut puolustautumisen linjakseen perusoikeusasetelman ja hallitusohjelman. Jälkimmäisessä todetaan, että ruotsikielisestä varusmieskoulutuksesta huolehditaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Perusoikeudeksi Wallin määrittelee ruotsinkielisen varusmiespalveluksen äidinkieleltään ruotsinkielisille. Tähän asti Wallinin perustelut ehkä vielä pitävät. Mutta sitten alkoi puolustusministerin horjuminen.

Wallin väitti A-studiossa useen otteeseen kielilain vaativan, että vähintään yksi varuskunta on ruotsinkielinen. Näin asiaa koskeva kielilain 39. pykälän 1. momentti ei kuitenkaan sano: "Puolustusvoimien joukko-osastojen kieli on suomi. Vähintään yksi joukko-osasto on kuitenkin ruotsinkielinen. Muita ruotsinkielisiä joukko-osastoja sekä joukkoyksikköjä samoin kuin kaksikielisiä yksikköjä voidaan tarpeen vaatiessa perustaa siten kuin puolustusvoimista annetussa lainsäädännössä säädetään." Oliko Wallinin totuudenvastainen väite kielellinen lipsahdus vai tietoinen harhaanjohtamisyritys, on makuasia.

Tehdäänpä asia selväksi: Dragsvik on varuskunta, jossa toimii joukko-osasto nimeltä Nylands Brigad, joka sisältää muutaman joukkoyksikön, joista jokainen sisältää komppaniaa vastaavia perusyksiköitä. Siis voimassa oleva lainsäädäntö ei edellytä ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan säilyttämistä eikä edes Uudenmaan Prikaatin ylläpitämistä, kunhan joku alle viidestätoista säilyvästä Pv:n kouluttavasta joukko-osastosta on ruotsinkielinen. Se voi olla vaikka Lapin Lennosto, jos niin halutaan. Kummallista, että puolustusministerillä ei ole kirkkaana mielessä varuskunnan ja joukko-osaston käsite-ero lainsäädännössä. Ei tarvitse olla kauheasti mielikuvitusta tajutakseen - käyttääkseni Wallinin omaa retoriikkaa - , että joko puolustusministerillä ei ole käsitystä puolustusvoimien perusrakenteesta tai sitten hän haluaa sumuttaa kansaa.

Wallin väitti A-studiossa, että nyt tehtävän puolustusvoimamuutoksen "lähtökohtana ovat olleet maanpuolustukselliset lähtökohdat alusta pitäen". Tässä väittämässä puolustusministeri esitti toisen poliittisen valheen. Jokainen asioita seurannut tietää, että kiireellisten muutosten tarkoituksena on aikaansaada taloudellisia säästöjä maanpuolustusmenoissa mahdollisimman nopeasti, jotta Jutta Urpilaisen, VilleNiinistön ja Paavo Arhinmäen ei tarvitsisi etsiä niin kovin isoja säästöjä punavihreälle Suomelle tärkeistä asioista. Nämä hallituksen nyt esittämät uudistukset eivät kehitä maanpuolustusta. Ne tosiasiassa rapauttavat sitä kaikilla tasoilla. Suurimmasta ja pitkäaikaisimmasta rapauttavasta vaikutuksesta olen kirjoittanut jo aiemmin tässä blogissa otsikolla "Malli Katainen ja hölmöläisten homma". Vähättelemättä lakkautettavien varuskuntien negatiivista vaikutusta maanpuolustustahtoon pidän kuitenkin edelleen hallitusohjelmassa vaadittuja puolustusmateriaalin hankintaan tarkoitettujen varojen vähenemistä suurempana uhkana tulevalle maanpuolustuskyvyllemme.

A-studion klipin toimittaja joutui pumppaamaan Puolustusvoimien suunnittelupäälliköltä, lippueamiraali Kari Takaselta, vastausta annetusta poliittisesta ohjauksesta muutamalla kielilakiin perustuvalla apukysymyksellä. Vastaus tuli vähän kakistellen. Selväksi tuli kuitenkin se, että Uudenmaan Prikaatin sijoitusta mm. Upinniemeen ja Dragsvikin varuskunnasta luopumista on tarkasteltu. Tiedän samankaltaisia tarkasteluja tehdyn jo yli 10 vuotta sitten, jolloin taloudelliset seikat olisivat puoltaneet asiaa. Dragsvikin säilyttäminen ei ole ollut taloudellisin optio ainakaan 20 vuoteen. Mikä olisi muuttanut tilannetta viime vuosien aikana? On jokseenkin varmaa, että Dragsvikista luopumisen tilalle puolustusvoimat joutui hakemaan muutaman miljoonan verran säästöjä muualta, jotta hallitusohjelmaan kirjatut säästötavoitteet saavutetaan.

Kun Wallin jäi kiinni kielipoliittisesta vaikuttimestaan, hän otti seuraavaksi puolustuksekseen valmistelun salaisuusvaatimukset. Tämäkin on kovin ontto puolustus. Uudenmaan Prikaatin ainoat todelliset salaisuudet liittyvät sen melko vaatimattomiin sodan ajan joukkojen perustamistehtäviin, joiden valmistelu maksaa enimmillään muutaman kymmenen tuhatta euroja vuodessa. Se, mitä rauhan ajan kouluttava joukko-osasto tekee rauhanaikaisena päätehtävänään, ei ole salaista. Myöskään sen kulujen pääosat eivät ole salaisia.

En kyllä epäile sitä, etteikö puolustusvoimien rakenneuudistusta olisi leimattu salaiseksi asiakirjakokonaisuudeksi. Mutta nyt jatkokäsittelyssä siitä on annettava valtavasti tietoa mm. lakisääteisten yt-neuvottelujen pohjaksi ammattiyhdistyksille. Väitänkin, että yli 95 prosenttia varuskuntareformia koskevasta materiaalista on täysin julkista asiaa. Se, että asia on valmisteltu salaisena ja sen julkistaminenkin siirrettiin presidentivaalien toisen kierroksen yli, taitaa johtua toisaalta hallintokulttuuristamme ja Kataisen hallituksen vaatimuksista? Uudenmaan Prikaatin sijaintivaihtoehtojen taloudellisuusvertailuissa ei voi olla sen suurempia salaisuuksia kuin vaikkapa Lääkelaitoksen vastaavissa suunnitelmissa aikanaan. Monissa kunnissa tehdään vuosittain yhtä vaativia laskelmia koulujen sijainnista, eikä niitä laskelmia julisteta salaisiksi.

Seuraavaksi Wallin meni merivoimien komentajan selän taakse. Hän väitti merivoimien komentajan lausuneen jossain haastattelussa, että puolustushaaran varusmiehet eivät mahtuisi Upinniemeen ja Turkuun, ja siksi tarvitaan vielä Dragsvik kolmanneksi varuskunnaksi. No tehdäänpä pieni laskuharjoitus. Merivoimien sodan ajan vahvuus on ollut noin 10 % koko puolustusvoimien sodan ajan vahvuudesta. Kun tämä vahvuus on reformin jälkeen noin 250 000 sotilasta, merivoimien osuus on noin 25 000. Tämän kouluttamiseksi tarvitaan vuosittain noin 1250 varusmiestä, jos joukkojen kierto on 20 vuotta. Kun Upinniemen ja Turun nykyinen kapasiteetti on noin 1600 varusmiestä, ei pitäisi tulla ongelmia. Tosiasia on se, että merivoimat on kouluttanut jo kauan runsaasti yli reservin tarpeensa - lähes kaksinkertaisesti. Siis ei kestänyt tämä Wallinin piilotteluyritys yksinkertaista laskuharjoitusta. Tarkemmin merivoimien varuskuntatarpeesta ja Dragsvikin olemassaolon perusteista voit lukea täältä.

Annukka Roininen sai Wallinin lupaamaan varuskuntauudistuksen laskelmien julkistamista. Kohta muuten puolustusvoimilla alkaa olla oman uskottavuutensa vuoksi tarve julkaista nämä laskelmat, sillä niin paljon tämän "uudistuksen" ikävistä puolista on puhtaasti poliittista ja osin myös kielipoliittista peliä. Toivottavasti oppositio, media ja puolustushallinnon ammattiliitot jaksavat hiillostaa hallitusta niin, että saamme koko kansana tietää, miten maanpuolustustamme kehitetään ja millaisia perusteita tälle kehitykselle on asetettu. Wallinin A-studiossa esittämät lisävalheet ja väistöyritykset eivät vakuuttaneet. Siispä laskelmat pöytään tarkasteltaviksi ja myös Dragsvikin osalta!





perjantai 16. maaliskuuta 2012

Puolustusministerin poliittisesta rintamakarkuruudesta

Puolustusministeri Stefan Wallin jättämässä
 poliittisen ohjauksen väliin?
Puolustusministeri Stefan Wallin väitti koko helmikuun ajan, että Puolustusvoimien rakennemuutoksen suunniteltiin Puolustusvoimissa. Hän myös kiisti vaikuttaneensa asiaan. Hän ei myöskään hyväksynyt väitteitä ruotsinkielisen Uudenmaan Prikaatin (Nylands Brigad) säilyttämisestä kielipoliittisin perustein.

Perussuomalaisten oikeuskanslerille tekemän jääviysselvityspyynnön ansiosta tiedämme, että puolustusministeri Wallin valehteli helmikuussa median kautta äänestäjille kaikissa edellä mainituissa asioissa. On tietysti kiusallista, että puolustusministeri jää kiinni valehtelusta. Mutta ruotsinkielisen äänestäjäkuntansa edessä Wallinia ei siitä syytetä. Perussuomalaisille valehtelua ei niissä piireissä lasketa synniksi - päinvastoin. Eikä Wallinia myöskään syytetä kenraali Puheloiselle annetusta poliittisesta ohjauksesta, sillä tällä kertaa tuo ohjaus oli ruotsinkielisten kansalaistemme edun mukaista.

En myöskään halua tuomita ministeri Wallinia tuosta ohjauksesta, sillä pidän ruotsinkielistä rauhan ajan joukon säilymistä tärkeänä asiana. Oleellisinta nimittäin on se, että ne perinteisesti noin 600 vuosittain varusmiespalveluksensa ruotsinkielisessä joukko-osastossa suorittavat asevelvolliset edelleen haluavat sen tehdä. Jos Dragsvikin säilyminen siihen auttaa, niin olkoon sitten. Tässä maassa on maanpuolustuksen näkökulmasta jo aivan riittävästi sivareita.

Mutta miksi ministeri Wallin ei alunperin tunnustanut itsestään selvää asiaa - siis poliittista ohjaustaan - ja syyllistyi valehteluun median edessä? Siihen on tasan kaksi syytä, joita valotan seuraavassa.

Ensiksikin Wallin ei halunnut itselleen suomenkielisten äänestäjien silmissä "siltarumpupoliitikon" leimaa. Hänen tarkoituksensa oli siis erottautua erityisesti Keskustapuolueen vahvoista miehistä, jotka ovat aina osanneet vetää valtion varoja kotiseudun suuntaan. Muistellaanpa vaan, miten valtion virastoja on keskustavetoisten hallitusten aikana alueellistettu puolue-etujen mukaisesti. Keskustalaisen puolustusministeri Kääriäisen osuus Maavoimien esikunnan viemisessä Mikkeliin vastoin puolustusvoimien kantaa on kyllä maanpuolustuksellisestikin aivan eri luokan politiikkaa verrattuna pienen Dragsvikin säilyttämiseen.

Wallinin puolustukseksi on sanottava, että hän ei ole ensimmäinen puolustusministeri, joka ohjaa voimakkaasti puolustusvoimia rauhan ajan organisaatioasioissa. Dragsvikia ovat puolustaneet myös kaikki RKP:n aiemmat puolustusministerit (mm. Jan-Erik Enestam ja Elisabeth Rehn) ja myös muut ministerit silloin, kun salkku ei ole ollut RKP:lla.

Tuon puolustuksen menestys on ollut todella vahvaa, sillä Mäkisen saaman sisäpiiritiedon mukaan Dragsvikin varuskunta on ollut puolustusvoimien lakkautuslistan kärjessä viimeisen 20 vuoden aikana joka kerta, kun lakkautuksia on tarvinnut tehdä. Perussyy tuolle Dragsvikin lakkautustarpeelle on aina ollut kehno toimintaympäristö ja toiminnan kalleus. Harjoitusalueet ruotsinkielisten kartanoiden ja suojelualueiden keskellä ovat supistuneet jatkuvasti. Ja UudPr taitaa nykyisin olla puolustusvoimien pienin sodan ajan joukkoja kouluttava joukko-osasto. Pienuus ei ole taloudellisuutta puolustusvoimissakaan.

Toiseksi Wallin varmaankin kuvitteli torjuvansa opposition ja hallituspuolueidenkin riveistä ennakoidun kritiikin parhaiten piiloutumalla johtavien sotilaiden taakse. Ehkä äänestäjien enemmistö ei tiedä sitä, että puolustusministeri tapaa Pääesikunnan (PE) johdon vähintään kahden viikon välein vakiotapaamisissa. Lisäksi hän tapaa erilaisia esittelijöitä PE:sta viikoittain ja on läsnä myös puolustusvoimain komentajan esittelyissä presidentille. Ainakin aiemmin rakennemuutosten valmisteluun liittyen Puolustusministeriön ja Pääesikunnan välillä on ollut suoranainen seminaarien sarja, jossa on annettu poliittista ohjausta.

On siis täysin varmaa, että Wallin on antanut muutakin poliittista ohjausta tämänkertaiseen pv:n rakennemuutokseen. Siinä yhteydessä on mennyt myös Kokoomuksen ja SDP:n viestit kenraali Puheloiselle. Hallituksen pikkupuolueet tuskin ovat päässeet vaikuttamaan itse rakennemuutokseen merkittävästi. Mutta tietysti on muistettava, että Vihreät ja Vasemmistoliitto varmaan tyytyivät jo hallitusohjelmassa määritettyyn itsenäisyyden ajan historian suurimpaan puolustusmenojen leikkaukseen (pl. 1945, jolloin palattiin sodan ajasta rauhan aikaan), jolla ensisijaisesti pestiin Urpilaisen vaalien rökäletappiossa tahriintuneet kasvot. Tästä menoleikkauksesta lisää täällä.

Minä en siis syytä Wallinia poliittisesta ohjauksesta, sillä se on ministerin tehtävä valtiosääntömme mukaan. Enkä syytä häntä oman puolueen äänestäjäkunnan etujen ajamisesta, sillä sitä tekevät kaikki. Ja ministeri Wallin näine ohjauksineen on mitätön tekijä keskustasentrisessä maailmassa ansioituneiden keskuudessa.

Mutta puolustusministeri syyllistyi valehteluun kiistäessään julkisuudessa kaiken sen, mikä osoittautui todeksi kansanedustaja Oinosen (PerusS) oikeuskanslerilla tekemän selvityksen perusteella. Valehtelukaan ei ole uusi ilmiö ministeritasolla, mutta siitä julkinen kiinni jääminen on kyllä harvinaisempaa. Edellisen kerran vastaavasta julkisesta valheesta muistelen kiinni jääneen erään pääministeri Jäätteenmäen (Kesk) ja erään ministeri Juhantalon (Kesk). Molemmissa tapauksissa poliittinen järjestelmä toimi, ja tekijöitä rankaistiin. Jää nähtäväksi, hyväksytäänkö ministeritason valehtelua nyt RKP:n tapauksessa?

Onko Suomen Tasavallan etu se, että puolustusministerinä istuu mies, joka pelkää persujen kritiikkiä niin paljon, että valehtelee kansalle, piiloutuu kenraaleiden taakse ja samalla kiistää tekevänsä niitä tehtäviä - siis poliittista ohjausta - jota varten hänet on eduskunta tehtävään hyväksynyt? Sitä voi kutsua poliittiseksi vastuunpakoiluksi tai karkuruudeksi. Vain eduskunta voi päättää, mitä tällaisille ministereille pitäisi tehdä. Ja seuraavissa vaaleissa tietysti kansa. Mutta Perussuomalaisille ja erityisesti kansanedustaja Oinoselle kiitokset siitä, että valheella oli tällä kertaa lyhyet jäljet.

Ps. Puolustusministerin 19.3.2012 A-studio -vierailun lausunnoista on tuoreeltaan kirjoitettu juttu täällä.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Pelastakaa Muhammadit raiskaajan maineesta!

Taulukko Optulan selvityksen sivulta 57.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) viimeinen julkaisu "Selvityksiä raiskausrikoksista" käsittelee poliisille ilmoitettuja ja tuomioistuimien ratkaisemia rikoslain 20. luvun pykälien 1-3 mukaisia seksuaalirikoksia vuosilta 2006-2009.  Tuon neljän vuoden aikana oikeudet jakoivat 263 tuomiota, mikä ei tietysti ole kovin suuri määrä verrattuna samaan aikaan tapahtuneisiin muihin väkivaltarikoksiin.

Raiskauksista esitetään usein väitteitä, joiden mukaan poliisin tietoon niistä tulee vain "jäävuoren huippu". Minä kyllä pidän noita väitteitä aika uskottavina etenkin lain määritelmän mukaisten törkeää lievempien raiskausten osalta. Raiskauksen uhrin halu kätkeä kokemansa nöyryytys voi usein voittaa halun hakea oikeutta. Jos näin on, raiskausrikosten ongelma nousee tietysti huomattavasti isommaksi. Silloin voisimme väittää, että Suomessa raiskataan tai yritetään raiskata vuosittain useita tuhansia tai eräiden rikosuhritutkimusten mukaan jopa viisinumeroinen määrä naisia.

Tilastot osoittavat, että seksuaalirikosten vuosittainen ilmoitusmäärä on ollut kasvussa. Osa kasvusta voidaan selittää lainmuutoksilla ja myös rikoksista ilmoittamiseen liittyvillä asennemuutoksilla. Molemmissa asioissa on menty oikeaan suuntaan, mutta niin tilastoista kuin tutkimuksista käy selväksi, että itse seksuaalirikollisuuden osalta suunta on väärä.

Tämä Optulan selvitys toivottavasti poistaa yhden epäilyksen raiskausrikoskeskustelusta. Selvityksen mukaan nimittäin noin neliprosenttinen ulkomaalaisperäinen väestömme saa kolmasosan raiskaustuomioista, mitä asiaa on usein monikulttuurisuusintoilijoiden puolelta koetettu kiistää mm. vetoamalla olemattomaan tutkimustietoon.  Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että tähän siirtolaisperäiseen väestönosaan kuuluvat saavat tuomioita raiskauksesta lähes 10 kertaa useammin kuin saman kokoiseen Suomen alkuperäisväestön osaan kuuluvat.  Ero on niin suuri, että se ei selity sattumalla. Se ei myöskään oleellisesti poikkea ulkomaalaisten korkeasta osuudesta raiskaustilastoissa muissa pohjoismaissa.

Optula oli laskenut ulkomaalaisperäisten tuomittujen osuuden ulkomaankielisten nimien perusteella, sillä laitoksen käyttämä tietokanta ei sisältänyt tietoa tuomitun etnisestä taustasta. Valitettavasti tästä syystä emme saa Optulan tutkimuksesta tarkempaa tietoa siitä, jakaantuvatko ulkomaalaisperäiset raiskaajat tasaisesti kaikkiin etnisiin ryhmiin, vai nouseeko joku ryhmä esiin. Raiskausten ennaltaehkäisyn kannalta tuo tieto olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Sama tiedon tarve pätee tietysti yleisesti kaikkiin raiskaajiin. Siis onko joitakin sellaisia sosiaalisia tekijöitä, jotka nostavat riskiä syyllistyä raiskaukseen? En kyllä kauheasti ihmettele edellisen oikeusministeri Braxin (Vihr) käynnistämän tutkimuksen ohuutta tältä osin.

Oikeusministeri Henrikssonin (RKP) ja sisäministeri Räsäsen (Krist.) johtamien viranomaisten pitäisi ehdottomasti vaatia syvemmälle menevää tutkimusta raiskaajien taustoista. Mitään tekijää ei saa tässä suhteessa pitää tabuna - siis ei myöskään tarkempaa etnistä taustaa, uskontoa tai muuta kulttuuritekijää.

Minulla on sekä Euroopan, Amerikan ja Lähi-idän kulttuuriasioita henkilökohtaisesti vuosia kokeneena aavistukseni asioiden todellisesta laidasta. Veikkaan, että siirtolaisperäisten raiskaajien nimien joukosta eivät nouse esiin nimet Sven, John, Jean, Rünno, Florian  tai Sergei. Epäilen jossain määrin Muhammad- ja Hussein-nimisten nousevan suhteellisen osuuden kärkisijoille. En halua kuitenkaan syyttää muslimisiirtolaisia ryhmänä sen paremmin kuin mitään muslimiväestömme osaa tai Muhammadeja yleensäkään. Varmasti Muhammadienkin ylivoimainen enemmistö tuomitsee raiskaukset eikä sellaisiin syyllisty. En myöskään usko länsimaisten, venäläisten tai virolaisten maahanmuuttajien täyteen viattomuuteen asiassa.

Mutta tiedän varmuudella, että Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan valtakulttuureissa vallitsee hyvin erilainen käsitys naisen asemasta islamissa, yhteiskunnassa ja miehen edessä. Tähän liittyy myös hyvin erilainen suhtautuminen naisen ja aivan erityisesti ns. vääräuskoisen naisen koskemattomuuteen. Ei ole kenenkään etu, jos osa tuosta suhtautumisesta matkustaa maahanmuuttajan mukana Suomeen, ja Suomessa tätä enenevästi epäillään.

Olen lisäksi jokseenkin varma siitä, että panostamalla nykyistä enemmän suomalaisen tapakulttuurin ja lainsäädännön kiertelemättömään opetukseen eniten sen tarpeessa oleville maahanmuuttajaryhmille saataisiin nopeimmin myönteisiä ja vaikuttavia tuloksia raiskaustilastoissa. Mutta ensin pitää tietysti tunnistaa mahdollisimman objektiivisesti nämä ryhmät. Se ei onnistu ilman tabuvapaata ja rehellistä tutkimusta.

Toivottavasti Henriksson ja Räsänen pelastavat Muhammadit nopeasti raiskaajan maineesta!




maanantai 5. maaliskuuta 2012

Vihreät korottamassa energiaverotusta ja elinkustannuksia nopeutetusti

Turvetta ja suota. Kuvan lähde: YLE
Ympäristöministeri Ville Niinistö ehdottaa, että jo hallituksen maaliskuisessa kehysriihessä pitäisi sopia turpeen veronkorotuksista. Niinistön tavoite siis liittyy turpeen polttamisesta syntyvän energian hintaan, jonka kotitaloudet pääosin maksavat joko suoraan sähkön ja kaukolämmön hinnassa, kuntien ja valtion omistamien kiinteistöjen ylläpitona tuloveroilla sekä yritysten tuotteidensa hintoihin siirtäminä tuotantokustannuksina. Sinä veronmaksajana ja kuluttajana joudut joka tapauksessa avaamaan kukkarosi jokaiselle vihreälle veronkorotukselle.


Ville Niinistön ongelmana on turpeen kilpailukykyinen hinta. Kun tuotantokustannukset eivät edellytä merkittäviin hinnan nostoihin, on Niinistön mielestä korotettava nykyistä turpeelle määrättyä veroa. Kokoomusjohtoisen hallituksen ohjelmakin tosin sanoo, että polttoturpeen veroa korotetaan kolme euroa megawattitunnilta vuoden 2013 alusta aikaisemmin säädetyn yhden euron suuruisen korotuksen sijasta, jolloin vero nousisi nykyisestä 1,9 eurosta 4,9 euroon megawattitunnilta. Turpeen vero nousisi vuoden 2015 alusta 5,9 euroon megawattitunnilta, mutta vihreät siis haluaisivat aikaistaa näitä 310 prosentin veronkorotuksia.


Tosiasiassa Niinistön iso ongelma liittyy turpeen ja kaikkien muidenkin "ei niin vihreiden" energiamuotojen ylivoimaiseen hintakilpailukykyyn verrattuna tuulivoimaan. Ilman energiaverotuksellisia keinoja, päästömaksuja tai muita keinotekoisia hinnankorotuksia ns. vihreät energiantuotantotavat eivät pärjää. Niinistö on varmaankin lukenut ongelmista, joita Saksan, Iso-Britannian ja Yhdysvaltain (ja monien muidenkin maiden) hallituksilla on sekä aurinko- että tuulivoiman vaatimien vihreiden tukiaisten ja verohelpotusten kanssa näinä velkaantumisen aikoina. Niinistöllä ja myös näillä muilla hallituksilla on aikamoinen eturistiriita kuluttajien kanssa, joiden etu olisi tietysti edullinen energia.


Kuvan lähde: Vihreä Lanka
Tuulivoimaan on maailmalla panostettu viimeisen 20 vuoden aikana kiihtyvästi. Kukaan ei taida tietää todellista panosten summaa, mutta se on jossain useiden tuhansien miljardien eurojen luokassa. Tästä huolimatta maailman ihmisten käyttämästä energiasta tuotetaan tuulivoimalla noin nolla prosenttia (lähimpään prosenttilaskuopin kokonaislukuun pyöristettynä).  Suomessa tuulivoima ei tuota sitäkään silloin, kun energian tarpeemme on korkeimmillaan talvisten pakkaspäivien aikana. Tuulivoimalat kuluttavat tuolloin energiaa pysyäkseen joskus otollisempia hetkiä varten käynnistettävinä. Turve sentään palaa  aina luotettavasti tuottaen sekä lämpöä että sähköä koteihin ja yrityksille.


Jos tuulivoimasta olisi edes osittain kelvolliseksi energiaratkaisuksi Suomessa, olisimme jo nähneet tuon vihreän innovaation hedelmiä. Tai olemmehan me nähneet. Sähkölaskumme kaikki korotukset viime vuosikymmenellä ovat tuulivoiman tarvitsemien tukiaisten ja niihin rinnastettavien päästömaksujen syytä. Mutta siinä ne näkyvimmät asiat sitten olivatkin. Toki voit itsekin tarkistaa tuulivoiman merkityksen Fingridin sivulta.


Pitäisikö ympäristöministerin miettiä kotitalouksien veronkorotustarpeita enemmän todellisia ympäristön suojelun asioita? En vastusta sitä, että Niinistö panee turpeen nostajat koville vesistöjen pitämiseksi puhtaina, sillä epäilen itsekin Vapon pilaavan vesistöjä huomattavasti turvesoillaan. Mutta ei tämä tilanne kovemmalla verotuksella parane. Luonnonsuojelurikoksiin tarvitaan kovia sakkoja. Mutta en muuten vastustaisi sitäkään, että hieno saaristomme pidettäisiin puhtaana hyödyttömistä sekä visuaalista että akustista maisemaa pilaavista ja muuttolintujen lentoreitit vaarantavista tuulimyllyistä.  


Jännityksellä odotan muiden hallituspuolueiden kommentteja Niinistön vaatimalle energiaverotuksen nopeutetulle kiristämiselle. Erityisesti minua kiinnostaa valtiovarainministeri Urpilaisen ja SDP:n kannanotto tasaveroksi luokiteltavan turvemaksun korotuksesta. Onko perussuomalaisille tulossa herkkupaloja seuraaviin vaalikampanjoihin? Mikään ei nimittäin uponnut paremmin yleisöön Timo Soinin viime eduskuntavaalien toritapahtumissa kuin hänen tositarinansa sähköveron korotuksesta: "Sain niin helpottavan kirjeen sähköyhtiöltä: Sähkölaskunne nousee veronkorotuksista johtuen. Mutta onneksi teidän ei tarvitse tehdä mitään, sillä me laskutamme korotukset automaattisesti." 


Vielä pieni vinkki Arhinmäellekin: Sähkö- ja lämmitysmaksut iskevät yhtä paljon kilowattituntia tai kilokaloria kohti niin rikkaaseen kuin entiseen kommunistiinkin. Tasaverosta siis on kyse.



keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Miksi vakuussopimus on salainen?

Vakuuksien mestari?
Asiakirja voidaan Suomen lain mukaan julistaa salaiseksi, jos sen sisältämät tiedot voisivat julkisuudessa aiheuttaa merkittävää haittaa Suomen kansalle, kansalaisille tai muulle tärkeälle edulle tai oikeudelle.

Paljon mainostettu Kreikan vakuussopimus on nyt julistettu salaiseksi. Se on jopa niin salainen, että ko. asiakirjasta ei anneta edes suomenkielistä tietoa kansanedustajille, jotka joutuvat päättämään sopimuksen hyväksymisestä eduskunnassa. He eivät tiettävästi saa ottaa vieraskielisestä sopimuksesta kopioita eivätkä tehdä edes muistiinpanoja asiasta. Ja tietenkään he eivät saa julkisesti puhua sopimuksen sisällöstä, jos sattuisivat jotain siitä ymmärtämään.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen väittää vakuussopimusta  Suomelle edulliseksi. Oppositiojohtaja Timo Soini väittää sen olevan nykyisellään nollan euron arvoinen, joskin tilanne voi Soininkin mukaan muuttua. Tutkitaanpa julkisuuslain valossa niitä syitä, miksi sopimus on päätetty salata.

Julkisuuslain 24. pykälä määrittää ne perusteet, joilla asiakirja voidaan salata. Tuon pykälän kohdat 11-13 käsittelevät kansantaloudellisia asioita, jotka voisivat tulla kyseeseen salaamisperusteina. Seuraavassa lain ko. kohdat ovat sisennettynä ja ensimmäiseksi mieleen nousevat kysymykset normaalilla leveydellä.

Julkisuuslain mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä:
Kohta 11) asiakirjat, jotka sisältävät tietoja raha- ja valuuttapoliittisista päätöksistä tai toimenpiteistä taikka niiden valmistelusta tai tietoja finanssi- ja tulopolitiikan valmistelusta taikka finanssi-, tulo-, raha- tai valuuttapoliittisten päätösten tai toimenpiteiden tarpeiden selvittämisestä, jos tiedon antaminen niistä olisi vastoin valtion etua neuvotteluosapuolena taikka vaarantaisi päätösten tai toimenpiteiden tarkoituksen toteutumisen tai muutoin merkittävästi vaikeuttaisi finanssi-, tulo-, raha- tai valuuttapolitiikan hoitamista;
Olisiko tiedon antaminen Kreikka-vakuussopimuksesta vastoin valtion etua? Minä olen Urpilaisen puheista ymmärtänyt, että vakuussopimus olisi Suomen valtion etu? Onko sopimuksessa siis jotain sellaista, jonka julkisuuteen saattaminen vaarantaisi Suomen edun? Ei tunnu vakuuttavalta, joten piste Soinille.
Kohta 12) rahoitusmarkkinoita ja vakuutustoimintaa valvovien sekä rahoitusmarkkinoiden ja vakuutusjärjestelmien toimivuudesta vastaavien viranomaisten laissa säädettyjä tehtäviä varten laaditut selvitykset, joista ilmenee tietoja markkinoiden toimivuudesta tai rahoitus-, vakuutus- tai eläkelaitoksista tai niiden asiakkaista, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa rahoitus- tai vakuutusjärjestelmän luotettavuudelle ja toimivuudelle;
Miten eurooppalaisten keskinäinen ja paljon julkisuudessakin ollut vakuusjärjestely voisi aiheuttaa vahinkoa tai haittaa rahoitusjärjestelmälle? Eikös tässä ollut tarkoituksena poistaa näitä haittoja pelastamalla konkurssikypsä Kreikka juuri avoimmuudella ja selkeillä rahoitusjärjestelyillä? Avoimmuus ja selkeys eivät ainakaan siis lisäänny. Toinen piste Soinille.
Kohta 13) kansantalouden kehitystä kuvaava tilasto, talouspoliittinen aloite ja toimenpidesuunnitelma sekä muut sellaiset asiakirjat, joihin sisältyvillä tiedoilla ilmeisesti voi olla vaikutusta pääoma- ja rahoitusmarkkinoilla, ennen kuin tiedot on saatettu 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla yleisesti julkisiksi;
Sisältyykö vakuusjärjestelyyn sellaisia epämiellyttäviä tietoja, jotka eivät ole pääoma- ja rahoitusmarkkinoiden tiedossa? Eiko Kreikka siis tarvittaessa maksakaan vakuuksia, vai antaako Suomi ne jo ennalta anteeksi? Kyllä tästäkin on pakko antaa piste Soinille.


Tämä tarkastelu oli siis tehty vain julkisuuslain salaamisperusteiden valossa. Mutta olettaen, että valtiovarainministeriö ei halua rikkoa julkisuuslakia, vakuussopimuksessa on jotain todella hämärää. Tätä epäilyä vahvistaa se tieto, että yksikään muu Kreikan tukipakettiin osallistuva euromaa ei halunnut vastaavaa vakuusjärjestelyä. Mäkisen kaltaisen vanhan tiedusteluanalyytikon mukaan Soini epäilyksineen voittaa Urpilaisen 3-0. Tämä tieto muuten lähtee aktiivisten taloudellisen tiedustelun asiamiesten raporteissa Suomesta ulos. Onko se Suomen etu? Ehkä Suomen hallituksen, Urpilaisen tai SDP:n naaman pelastaminen meni nyt kansallisen edun edelle?



lauantai 25. helmikuuta 2012

Urpilaisen solidaarisuusveron sietämätön keveys


Tyrmääjävaltiovarainministeri?

Valtiovarainministeri ja Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi 25.2.2012 demareiden puheenjohtajapäivillä Vantaalla, että puolue tavoittelee maaliskuun kehysneuvotteluissa uutta tuloveroluokkaa, joka kiristää hyvätuloisten verotusta:  "Verorasitus on mitoitettava maksukyvyn mukaan. Niiden, joilla on runsaasti tuloja ja varallisuutta, on perusteltua osallistua nykyistä suuremmalla osuudella yhteisiin talkoisiin. Lisäksi kaikkein eniten ansaitseville, yli 100 000 euron kerholle on lisättävä määräaikainen uusi tuloveroluokka. Tämä solidaarisuusvero on yksi tavoitteemme kehysriihessä." Urpilaisen ehdotus keräsi satapäiseltä yleisöltä raikuvat suosionosoitukset.

Tutkitaanpa Urpilaisen ehdotusta faktojen valossa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on yli 100 000 euroa tienaavia veronmaksajia noin 53 000 henkeä. He maksavat tuloverokertymästä lähes 13 prosenttia, mikä vuodessa tekee lähes 2900 miljoonaa euroa. Viiden prosentin korotuksella tuolta hyvätuloisimmalta osalta voitaisiin siis kerätä tuloveroa 145 miljoonaa euroa nykyistä enemmän. Kymmenen prosentin korotus toisi valtion kassaan jo 290 miljoonaa euroa. Tällöin jokainen noista hyvätuloisista maksaisi vuodessa veroja keskimäärin 5471 euroa nykyistä enemmän. Tuon suurempiin korotuksiin Kokoomus ja RKP tuskin suostuisivat missään tilanteessa vakaimman kannattajakuntansa osalta.

Valtion nettomääräistä velanottotarvetta Urpilaisen hyvätuloisiin kohdistuva "tilapäinen solidaarisuusvero" 10 prosentin maksimikorotustasolla vähentäisi siis maksimissaan tuon 290 miljoonan verran. Se on peräti lähes neljä prosenttia niistä 7300 miljoonasta uudesta velkaeurosta, jotka valtio joutunee tänä vuonna lainaamaan markkinoilta.

En välttämättä vastusta Urpilaisen ehdotusta, mutta samalla on kyllä sanottava pari asiaa suoraan. Kovin kevyitä ovat SDP:n puheenjohtajan ehdotukset, ja suorastaan sietämättömän heppoisin perustein saa puolueen vaikuttajien kokouksessa raikuvia aploodeja.

Hesarin mukaan Urpilainen "tyrmäsi" puheessaan myös oman ministeriönsä virkamiehien (= realistiksi tunnetun Raimo Sailaksen johdolla laaditut) laskelmat, joiden mukaan valtiontaloutta on lisäsopeutettava viidellä miljardilla, jotta hallitus pääsee ohjelmassaan kirjattuihin tavoitteisiin. Urpilainen kyllä sanoi, että kehysriihessä on tehtävä myös vyötä kiristäviä päätöksiä, mutta säästöjä ei saa toteuttaa niin, että ne vahingoittavat työllisyyttä ja talouskasvua. Hän ei kuitenkaan puheessaan määritellyt sopeutustasoa. En voi kertoa, millä Urpilainen tuon Hesarin havaitseman tyrmäyksen teki, sillä minulla ei ole ollut tätä kirjoitettaessa käytössä puheen tekstiä. Olen kuitenkin varma siitä, että taloudellisiin laskelmiin tyrmäys ei perustunut, jos tyrmäystä edes tapahtui. Neljä prosenttia nettovelanottotarpeesta ei riitä edes läpsäisyyn.

Jos Urpilainen olisi halunnut olla rehellinen puolueensa koolla olleille päättäjille, hän olisi avannut arvokeskustelun tuosta sopeutustasosta, sen kohdentamisesta ja ehkä tarjonnut siihen muutamien rikkaiden kurittamista isomman esimerkin. Urpilainen olisi edes voinut sanoa sen, että tuloverojen korotukset on rikkaiden lisäksi ulotettava myös keskituloisiin ja arvonlisäveron korotuksen kautta koko kansaan. Ja rehellistä olisi ollut tunnustaa sekin, että mitä vähemmän valtion taloudessa tehdään menoleikkauksia, sitä suurempia nuo korotukset ovat.

Voisiko joku viisaampi kertoa, mille SDP:n puheenjohtajakokoukseen osallistuneet osoittivat suosiotaan? Verkkosukilleko? Vai jo Urpilaisen ministeriaikana tehdyille tasaverokorotuksille. Vaiko Urpilaisen pyrkimykselle päästä valtiomiessarjaan "tilapäisillä" veronkorotuksilla. Muistamme hyvin Lipposen aikaansaaman tilapäiseksi tarkoitetun taitetun indeksin eläkeläisiin kohdistuneena pysyvänä säästönä.

Päivitys 22.3.2012: Hallituksen kehysriihisopimuksesta selvisi, että Urpilaisen solidaarisuusvero tuo yli 100 000 euroa vuodessa ansaitseville peräti yhden prosentin korotuksen tuloveroon. Valtion taloudessa tuo näkyy 30 miljoonan euron tulolisäyksenä. Ehkä tuo on SDP:lle suuri voitto verrattuna köyhemmiltä ALV-korotuksina kerättävään 700 miljoonaan euroon?


keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Malli Katainen ja hölmöläisten homma

Malli Kataisen syntyä juhlitaan?
Puolustusvoimien kova kohtalo Kataisen hallituksen kynsissä alkaa realisoitua konkreettisina toimina, jotka varmasti näkyvät tänään, huomenna ja vielä parin seuraavan vuoden ajan mediassa. Tänään 8.2.2012 pidetyssä tiedotustilaisuudessa päähuomion vievät joukko-osastojen, sotilasläänien esikuntien ja joidenkin laitosten lakkautukset. Ne tietysti kirpaisevat pahiten ko. joukkojen henkilöstöä, josta osa joutuu irtisanomisen vuoksi etsimään uuden työpaikan. Toiseksi pahiten ne iskevät toiminta-alueensa yrityksiin ja kuntatalouteen, sillä sijaintipaikkakunnillaan ne ovat olleet isoja työnantajia ja palveluiden ostajia. Näiltä osin kovimmat iskut osuvat kaiketi Keuruun, Jämsän, Joensuun, Lahden ja Kauhavan seutuihin.

Kolme maakuntaa menettää viimeisen rauhan ajan puolustusvoimien yksikkönsä, sillä muutaman hengen aluetoimistot (Lahti, Vaasa, Oulu, Joensuu jne.) ovat yhtä tyhjän kanssa. Näitä uusia demilitarisotuja maakuntia ovat Kataisen hallituksen lakkautusten jälkeen Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa ja Pohjois-Karjala. Jo aiemmat lakkautukset ovat puhdistaneet puolustusvoimat Pohjanmaalta, Keski-Pohjanmaalta, Pohjois-Pohjanmaalta ja Pohjois-Savosta muutamia varastoalueita lukuunottamatta. Ahvenanmaa sekä Länsi- ja Pohjois-Lappihan ovat olleet sotien jälkeen vailla pysyviä joukko-osastoja, laitoksia tai esikuntia. Jää nähtäväksi, miten kotimaakunnan joukon katoaminen vaikuttaa maanpuolustustahtoon lähivuosina. Joka tapauksessa on selvää, että yhä useampi lähtee suorittamaan varusmiespalvelustaan tai kertaamaan kauemmas kodistaan.

Nyt esitetyillä joukkojen lakkautuksilla ja yhdistämisillä saavutetaan puolustusvoimien palkka- ja vuokramenoissa ehkä 120 miljoonan euron vuosittainen säästö, kunhan kaikki 2200 palkansaajaa ovat poistuneet vahvuudesta ja kiinteistöjen vuokrasopimukset ovat päättyneet.

Romutuksen alkua kutsutaan nykyään uudistukseksi.
Pihvi on piilotettu kuvan toiseksi alimmaiseen laatikkoon.
Tämän rauhan ajan henkilöstöstä ja kiinteistövuokrista tehtävän leikkauksen lisäksi puolustusvoimat joutuu supistamaan pysyvästi materiaalihankintojaan vuosittain noin 150 miljoonalla eurolla, jotta hallituksen määrärahasupistusten ja menopaineiden aiheuttama 270 miljoonan rahoitusvaje saadaan kurottua umpeen vuoteen 2015 mennessä. Tämä jälkimmäinen leikkaus lopulta onkin "uudistuksen" pihvi. Niitä rahoja, joilla Suomen puolustuksen sodan ajan joukkoja aiotaan varustaa, leikataan siis yli viidenneksellä. Kiviniemen hallitus oli vielä vuonna 2010 kaavailemassa materiaalihankintarahojen korotusta noin 50 miljoonalla eurolla kustannustason nousupaineista johtuen. Tosiasiassa puolustusvoimien varustamiseen käytettävät rahat siis pienenevät reaaliarvoltaan keskimäärin yli neljänneksellä tämän vuosikymmenen jokaisena jäljellä olevana vuotena.

Kataisen hallituksen puolustusmenoleikkaukset ovat suhteellisesti suurempia kuin 1930-luvun jälkipuoliskolla pääministeri Cajanderin nimiin pannut säästöt. Jännityksellä jään odottamaan pääministeri Kataisen ja valtiovarainministeri Urpilaisen puheita siitä siunauksellisuudesta, että emme tuhlanneet rahojamme turhiin aseisiin. Näinhän puhuivat kesällä 1939 sekä itse pääministeri että hänen sosialidemokraattinen valtiovarainministerinsä, Väinö Tanner. Saman vuoden lopulla syttyneen Talvisodan puutteellisesti varustetut sotilaat kutsuivat ylimääräisiä tappioita aiheuttanutta varustustaan ymmärrettävästi malli Cajanderiksi.

1930-luvun ja 2000-luvun asehankinnoilla on eroja muissakin asioissa kuin hinnassa. Ennen Talvisotaa uusi asejärjestelmä kyettiin ottamaan operatiiviseen käyttöön muutamassa vuodessa. Jatkosodan aikana tämä onnistui vieläkin nopeammin, kun kansan kaikki voimavarat oli valjastettu tähän tarkoitukseen. Nykyaikana aikaa kuluu paljon enemmän hankintavalmistelun aloittamisesta käyttöönottoon. Esimerkiksi ensi vuonna toivottavasti käyttöönotettavien miinantorjunta-alusten hankinta aloitettiin muistaakseni jo vuonna 2001 - siis 12 vuotta ennen käyttövalmiutta. Isommat hankinnat, joita on runsaasti sekä maa- että ilmavoimissa, voivat viedä kaupallisten valmisteluiden, ohjeistuksen, infrastruktuurin rakentamisen, koulutuksen, huoltotekniikan yms. asioiden osalta vielä pidempään. Siis se sota-ajan suorituskyky, jonka hankinnassa säästämme lähivuosina, tulee puuttumaan meiltä 2020-luvun alkupuolelta lukien. Kadotettua tai luomatta jäänyttä puolustuskykyä siis ei rakenneta sodan kynnyksellä, vaan kyvyn nostaminen nykyisin on lyhimmilläänkin vuosikymmenen asia.

Supistettu rauhan ajan joukko-osasto- ja varuskuntarakenne kyllä kestävät Suomen puolustuksen tulevat haasteet. Mutta iso kysymys on, miten rajusti pienentyvillä varustelurahoilla kyetään ylläpitämään uskottavaa puolustusta koko maan alueella. Olen aika varma, että yksi tai kaksi sanaa poistuu näiden säästöpäätösten seurauksena maanpuolustusmantrastamme muutaman vuoden kuluttua, kun vaikutukset alkavat todella tuntua. Ne ovat joko "uskottava" tai "koko" tai ehkä molemmat. Venäjän läntisen voimaryhmän esikunnan operatiivisissä suunnitteluelimissä on jo aloitettu tämän pohdinta.

Ensi vuosikymmenten sotilaat voivat todelliseen testiin joutuessaan kutsua varusteluaan malli Kataiseksi, joka on tarkoitettu vain eteläisimmän Suomen pitämiseen. Muualla puolustus muuttuu viivytykseksi ja metsästysseurojen varaan perustuvaksi sissisodaksi.

Kiitämme Kokoomusta, SDP:ä ja muita punavihreitä hallituspuolueitä maanpuolustuksen romuttamisen kiihdyttämisestä vuodesta 2012 alkaen. Romutushan alkoi jo presidentti Halosen kauden alussa sitoutumisella Ottawan henkilömiinat kieltävään sopimukseen, joka Kataisenkin mielestä oli alunperin hölmöläisten hommaa. Ei ollut muuten sattuma eikä ihme, miksi maanpuolustuksesta ei paljoa puhuttu presidentinvaalien alla. Mutta jostainhan rahat on kaivettava kehitysapuun, humanitaariseen maahanmuuttohyysäilyyn ja Välimeren maiden tukemiseen.