tiistai 29. marraskuuta 2011

Breivik, perussuomalaiset ja oikeusvaltio

Utøyan saari
Norjan joukkomurhat tehneen Anders Behring Breivikin mielentilaa tutkineet psykologit jättivät raporttinsa oikeudelle29.11.  Raportissa todetaan, että Brevik oli joukkomurhat tehdessään sekä tutkinnan aikana psykoottinen.

Raportin mukaan Breivikille on pitkän ajan kuluessa kehittynyt paranoidinen skitsofrenia. Hänellä on monentyyppisiä harhakuvitelmia, ja hän elää omassa maailmassaan. Hän muun muassa kuvittelee, että hänet on valittu päättämään siitä, kenellä on oikeus elää ja kuolla. Hän on kuvaillut itseään  "täydellisimmäksi ritariksi sitten toisen maailmansodan", ja hän uskoo kehittelemänsä organisaation valtaavan Euroopan. Raportin johtopäätöksenä  on, että Breivik on mielisairas ja siten syyntakeeton.

Mikäli oikeus hyväksyy mielentilatutkimuksen tulokset, Breivik pääsee hoitoon ja välttää vankeustuomion. Riippuen hoidon edistymisestä ja terveyden paranemisesta hän siis voi joskus jopa kulkea vapaana miehenä. Ajatus tästä on varmasti monille ahdistava. Myönnän, että luultavasti tuntisin oloni hyvin varautuneeksi ja hermostuneeksi, jos joskus kohtaisin vapautuneen Breivikin. Mutta tämän mahdollisuuden pohdinta ei nyt ollut tämän kirjoituksen aihe, joten pureudun seuraavaksi itse asiaan.

Kun  Utøyan ja Oslon hirmutekojen toteuttajan henkilöllisyys paljastui, alkoi luonnollisesti kytkentöjen etsintä. Aika nopeasti selvisi, että Breivik oli lukenut monia maahanmuuttokriittisiä blogeja ja ollut useita vuosia aiemmin lyhyen aikaa maahanmuuttoon jossain määrin kriittisesti suhtautuneen norjalaispuolueen toiminnassa mukana. Selvisi myös, että hän oli lukenut muutaman Jussi Halla-ahon englanniksi käännetyn tekstin.

Tästä alkoi Suomessa melkoinen hutkinta- ja leimausoperaatio, johon hyvin monet mediatalot, toimittajat ja yksityiset blogistit osallistuivat. Etsittiin todisteita Breivikin ja Suomen perussuomalaisten suhteesta, yhteistoiminnasta tai vähintään ideologisesta veljeydestä. Perussuomalaisten Nuorten nopea Breivikin teon tuomitseminen tai muutkaan vastaavat ja selvät lausunnot eivät juurikaan vähentäneet leimakirveen heiluttelua. Mitä lähempänä vihreää liikettä tai äärivasemmistoa kirjoittaja oli, sitä kirkkaammin ja heppoisammin perustein perussuomalaisten leimaaminen onnistui - siis ainakin kirjoittajan omasta mielestä.

Nyt siis useat norjalaiset mielenterveysalan asiantuntijat kertovat raportissaan, että Breivik oli psykoottinen ja syyntakeeton. Toivottavasti heinä- ja elokuussa Breivikin perussuomalaiskytkennät "todistaneet" kirjoittajat nyt osaavat vetää raportista johtopäätökset. Jään jännityksellä odottamaan, ovatko perussuomalaisetkin Breivikin "kavereina" psykoottisia ja syyntakeettomia, vai onko Breivik kenties sairastunut Halla-ahon teksteistä.

Kun en halua itse syyllistyä vihervasemmiston helmasyntiin ja leimata ketään, jätän kertomatta minkä niminen SDP:n sisarpuolue Norjassa on ollut hallitusvallassa pääosan Breivikin eliniästä ja siten myös säätelemässä mielenterveystyön tasoa. Olen vain järkyttynyt siitä, että maailman parhaissakin yhteiskunnissa seulat vuotavat näin kohtalokkaasti.

Ja olen edelleen samalla kannalla jo bittiavaruuteen US:n päätöksellä kadonneen, mutta heti traumaattisten tapahtumien jälkeen laaditun kirjoitukseni kanssa. Oleellista Breivikin hirmuteoista toipumiseksi on se, että Norjan oikeusjärjestelmä toimii oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti. Nimittäin oikeusvaltion on toimittava periaatteidensa ja lakiensa mukaisesti myös hyvin kipeissä tilanteissa. Leimakirveet, kosto ja löysät heitot eivät saa voittaa.

Norjalaisille psykiatreille nostan hattua. Voin kuvitella, miten vaikeaa on ollut luodata Breivikin mieleterveyttä ammattimaisen viileästi.

Mutta kuka vihervasemmistosta ehtii ensimmäiseksi epäilemään Breivikin mielentilatutkimuksen perusteella Suomen perussuomalaisten henkistä tasapainoa? Hus hutkimaan, kun aihe on vielä kuuma!


lauantai 26. marraskuuta 2011

Ottawasta oppia presidentinvaaleihin

Suomen etujen mukainen puolustusase
Perjantaina 25.11.2011 eduskunta käsitteli liittymisen Ottawa-sopimukseen kolmannen kerran ja lopullisesti. Suomen Puolustusvoimilta siis kiellettiin henkilömiinojen käyttö oman maan puolustamiseksi. Tämän asian lopputulos oli aika selvä, sillä presidentti Halonen ja ulkoministeri Tuomioja olivat panneet koko arvovaltansa likoon sopimukseen liittymiseksi.

Pääministeri Katainen ja Kokoomus onnistuivat kääntämään asiassa takkinsa erikoisen hiljaisesti. Viitisen vuotta sitten Katainen vielä piti henkilömiinojen kieltoa "hölmöläisten hommana". Vaikka muutama kokoomuslainen kansanedustaja jaksoi loppuun asti vastustaa hölmöläisten hommaa, ei asia ylittänyt uutiskynnystä.

Myöskään media ei tainnut kyetä esittämään sopimusasian koko 10-vuotisen käsittelyn aikana muutamia keskeisiä Suomen ja maailman etuihin liittyviä kysymyksiä:

  1. Miten sopimus edistää Suomen turvallisuutta tai kykyä tarvittaessa puolustaa maata?
  2. Olisiko liittymättömyydellä Ottawan sopimukseen ollut aidosti haitallisia vaikutuksia Suomelle?
  3. Miten maailman turvallisuustilanne paranee, jos Suomi liittyy sopimukseen?
Kun ei esitetty kysymyksiä, ei tietysti saatu vastauksiakaan. Minä aikanaan esitin jo bittiavaruuteen haihtuneissa kirjoituksissani näitä kysymyksiä, ja siksi tiedän vastaukset niihin. En viitsi enää paasata jo menetetystä asiasta enempää. Totean vain, että ratkaisun vuoksi maanpuolustuskykymme ei ei kehittynyt, kansainvälinen asemamme ei parantunut, eikä maailman turvallisuustilannekaan parantunut. Maailmassa ei ole yhtään vähempää käyttöön asennettuja miinoja, kun Suomen miinavarastot on tuhottu.

Tästä prosessista kannattaisi kuitenkin ottaa oppia presidentinvaaleihin, jotta osaisimme houkutella esiin ehdokkaiden sellaiset päähänpiintymät, jotka ovat tosiasiassa maamme etujen vastaisia. Halosen kohdalla tässä epäonnistuttiin. Jos presidentinvaalit olisi voittanut vuonna 2000 Esko Aho tai vuonna 2006 Sauli Niinistö, olisi polku Ottawan sopimukseen voinut päättyä ylittämättömälle suolle. Liittyminen oli nimenomaan Halosen vasemmistopasifismin voiton tulos. Sama taitaa päteä myös tulevien vuosien puolustusbudetin ennätysmäisiin säästöihin.

Onnistuin kusettamaan koko maanpuolustusta!
Presidentti Halonen on varmasti omasta mielestään saavuttanut jotain arvokasta maailmanrauhan kannalta. Mutta tiedän hyvin, että sekä Venäjällä että Yhdysvalloissa, jotka eivät aio liittyä sopimukseen, Suomen päätöstä ihmetellään. Voi olla, että Saksan, Kanadan, Kambodzan ja YK:n vasemmistolaiset miinalobbausryhmät palkitsevan Halosen jollain mitalilla ja ehkä jopa palkkioviralla, mutta Suomelle niistäkään ei ole minkäänlaista hyötyä - päinvastoin - sillä varsinkin jälkimmäiset aiheuttavat vain kuluja.

Presidentinvaalikampanjaa on jäljellä noin kaksi kuukautta. Sinä aikana pitäisi löytää tällä kertaa mukana olevista ehdokkaista kansallista etua vaarantavat päähänpiinttymät. Tai päinvastoin pitäisi löytää se ehdokas, jolle kansallinen etu on pragmaattisesti etusijalla vaikka joku suosittu prinsessa lobbareineen ryhtyisi mitä vikisemään. Suosittelen testaamaan ehdokkaita vireillä olevalla rypäleasekiellolla, joka myöskään ei ole Suomen etujen mukainen, elleivät myös suurvallat siihen sitoudu.


lauantai 19. marraskuuta 2011

Miten valevirkamiehistä ja valetoimittajista pääsisi eroon?


Erehdyin pitkästä aikaa Iltalehden nettisivuille. En tee samaa virhettä lähiaikoina uudelleen, sillä jälleen kerran poistuin vihaisena ja journalistisesti loukkaantuneena sivustolta. Kyse oli tästä jutusta, jossa Iltalehden Nina Leinonen oli jutustellut Valviran viestintäpäällikön Tarja Tammisen kanssa.

Nina oli saanut esimieheltään tehtäväksi etsiä syyllisiä siihen, että suomalaisia sairaita hoidetaan ns. valelääkäreiden voimin. Nina oli hoitanut homman varmaankin 10 minuutin puhelinsoitolla Tarjalle, ja sitten viiden minuutin tekstin tuottamisella. Loput Iltalehden jutusta hoidettiin toimituksen avustajien voimin, kun yhdisteltiin Tarjan lähettämiä kuvia tekstiin ja korjattiin Ninan kirjoitusvirheet.

Nina siis kysyi esimiehensä vaatimuksesta, kuka Valvirassa vastaa lääkärien ammattiluvista, ja kuka vastaa lääkärien huonon ammatinharjoittamisen huonoista tuloksista tehtyjen kantelujen käsittelystä ja niiden seurauksena mahdollisesti tehtävistä ammattilupien peruuttamisesta. No toimittaja Nina ei kyennyt selvittämään lukijalle edes em. eroa lupaviranomaisten toiminnassa, vaikka hän saikin parin Valviran osaston johtajien nimet ja jopa joidenkin kuvat lehteensä.

Miksei Nina kysynyt, kuka oli käsitellyt jo paljastuneiden valelääkärien ammattiluvat. Nina unohti myös kysyä, kuka oli jättänyt tutkimatta valelääkäreistä tehtyjen kantelut ja selvityspyynnöt. Järkyttävin asia kuitenkin oli, kun toimittaja Nina Leinonen kirjoitti kritiikittä lehteen propagandisti Tarja Tammisen parahduksen: ”Todistuksia on 70 maasta. Millä ihmeellä voimme tietää, mikä niistä on aito ja mikä ei?” Miksei Nina kysynyt jotain seuraavanlaista: ”Mutta eikös Valviran tehtävänä ole selvittää tutkintotodistusten aitous? Eikö juuri teidän pitäisi tietää? Voitteko te muka myöntää ammattilupia tietämättä hakijan todistusten aitoutta?” Ninalta jäi siis kysymättä ne kysymykset, jotka toimittajan peruskoulutuksella pitäisi aloittelijankin osata tehdä.

Tarja Tammiselle tässä yhteydessä terveiset Mäkisen blogista: ”Ammattilupaa ei pidä myöntää, jos hakijalla ei ole osoittaa aitoa ja alkuperämaan vahvistamaa todistusta tutkinnoistaan.”  Valviralla muuten ei edes ole oikeutta myöntää lupaa ilman täyttä varmuutta todistuksen aitoudesta. Että mitä ihmettä teette? Hankkikaa tieto aitoudesta, perkele. Valviran johtajaa kehottaisin tässä yhteydessä vaihtamaan propagandistiaan, joka puhui itsensä pussiin jopa Iltasanomien toimittaja-alokkaalle.

Mutta vakavampaa on se, että toimittaja Ninalla ei näytä olevan aavistustakaan valtionhallinnon sisäisestä valvonnasta ja tarkastustoiminnasta. Jokaisella virastolla johdolla nimittäin on säädöksiin perustuvana virkavelvollisuutena valvoa alaistensa yksiköiden toimintaa. Sama koskee myös sosiaali- ja terveysministeriötä, jonka ylimmän johdon tehtäviin kuuluu valvoa hallinnonalansa virastojen toiminnan lain- ja asianmukaisuutta. STM:n kansliapäällikön alaisena muuten toimii sisäisen tarkastuksen yksikkö? Onkohan kansliapäällikkö ja ehtinyt kiireiltään hoitaa tarkastustehtäviään? Valviran osalta keskeisiä valvontakysymyksiä valelääkäriasiassa olisivat olleet mm. seuraavat: Ovatko ammatinharjoittajien luvat kunnossa? Miten todistusten asianmukaisuus varmistetaan? Toimiiko jossain lääkäri, jonka ammattitaitoa epäillään? Miten huolehditaan, että Valviran valvonta- ja lupaosastot selviytyvät tehtävistään? STM:llä olisi ollut syytä tarkastaa Valviraa enemmänkin, sillä virasto on kokenut lähivuosina melkoisia organisaatiouudistuksia, sen johto on vaihtunut, ja eduskunnan alainen Valtiontalouden tarkastusvirasto on omissa tarkastuksissaan havainnut Valviran toiminnassa outoja piirteitä. Sen hankinnoissa mm. on ollut outoja piirteitä, minkä olisi pitänyt herättää STM:n johdossa epäilyksiä Valviran sisäisen valvonnan tasosta.

Toivottavasti ministeri Guzenina-Richardsonin (SDP) asettama ja Jacob Södermanin johtama työryhmä penkoo myös tämän sisäisen tarkastuksen ja valvonnan aspektit STM:n johtoon asti. Virkamiesuskottavuuden palauttamiseksi toivoisin, että joku virkamiestaso ryhtyisi kantamaan vastuuta siitä, että Valvira antaa ammattilupia tekaistuilla todistuksilla eikä vastaa selvityspyyntöihin. Tämä saattaa edellyttää potkuja jollekulle Valviran tai STM:n johdossa.

Mutta hälytys on nyt annettu myös ministeri Guzenina-Richardsonille. Jos vuoden kuluttua vielä paljastuu uusia tai vanhoja valelääkäreitä, Maria Guzenina-Richardson voi palata takaisin Espoon kunnallispolitiikkaan.

Iltalehden kehnoa toimittajaa minä oikeastaan vain säälin. Hänelle en kehtaa ehdottaa muuta kuin rajua koulutusta toimittajan ammatin perusasioissa. Kuluttajan todellinen mahdollisuus on kuitenkin välttää journalistisesti kehnojen julkaisujen ostamista. Ja vastaavasti äänestäjä voi jättää äänestämättä ministeri G-R:a ja ehkä myös hänen kokoomuslaista edeltäjäänsä, joka ilmiselvästi ei saanut alaistaan Valviraa hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti.

Sirkka-Liisa Kivelä saattaa olla moraalisesti oikeassa tässä Iltalehden jutussa. Tosin epäilen tämänkin jutun journalistista tasoa ja totuudenmukaisuutta!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Hallituksen luonnollinen adoptio

Kataisen hallitus on antanut lokakuun alussa Eduskunnalle esityksen adoptiolain uudistamiseksi. Esityksestä ei ole kovin paljoa mediassa poristu. Minulla on epäilykseni porinan vähäisyyden syistä, joista voit lukea enemmän tämän kirjoituksen loppupuolelta.

Esityksessä ehdotetaan uudistettavaksi adoptiota koskeva lainsäädäntö kokonaisuudessaan. Nykyinen lapseksiottamisesta annettu laki siis kumottaisiin ja korvattaisiin uudella adoptiolailla. Uudistuksen yleisenä ja ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa.

Ehdotetun adoptiolain mukaan vain aviopuolisot voisivat adoptoida yhdessä. Näinhän on myös nykyisessä laissa. Esitystä valmisteltaessa ei haluttu muuttaa lakia siten, että avopuolisot saisivat mahdollisuuden adoptoida yhdessä. Tätä perusteltiin halulla varmistua siitä, että adoption hakijoiden parisuhde on vakaalla pohjalla.

Lakiin ehdotetaan otettavaksi uudet säännökset adoptoitavan ja adoptionhakijan välisestä vähimmäis- ja enimmäisikäerosta sekä adoptionhakijan enimmäisiästä. Niitä noudatettaisiin vain alaikäisen lapsen adoptioissa. Ehdotuksen mukaan lapsen ja hakijan välisen ikäeron tulisi olla vähintään 18 vuotta, ja se saisi olla enintään 45 vuotta. Tämä vastaa nykyisenkin lain aikana noudatettua käytäntöä. Lisäksi ehdotetaan, että adoptionhakija ei saisi olla 50 vuotta vanhempi. Hakijan vähimmäisiäksi ehdotetaan nykyisen lain mukaisesti 25 vuotta.

Muutaman viimeisen vuoden aikana mediassa on puhuttu valtavan paljon homoparien oikeudesta adoptioon. On kovin kummallista, että adoptiolain uudistuksessa asiasta ei ole mainittu sanallakaan. Tai oikeastaan se ei ole kahdestakaan syystä kummallista. Ensiksikin adoptiolain keskeisin sisältö on lapsen etu, jota on aika vaikeaa ryhtyä jakamaan muiden eduiksi. Voisi myös kuvitella vaikeaksi todistaa lainsäädännön tasolla lapsen eduksi adoptoitumista homo- tai lesboliiton muodostamaan kotiin. Toiseksi syyksi voisi kuvitella niitä ongelmia, joita ulkomailla syntyisi, mikäli Suomen adoptiolaissa mahdollistettaisiin homoparien adoptio-oikeus. Ylivoimainen enemmistö maailmasta ei tunnusta homoseksuaalisia parisuhteita laillisiksi. Isoissa kulttuuripiireissä - mm. muslimienemmistöisissä maissa - homosuhteista seuraa rangaistus. Suomalaisten heteroparien adoptiomahdollisuudet siis esimerkiksi Kiinasta ja latinalaisesta Amerikasta vaikeutuisivat.


Kataisen hallitus on myös sitä mieltä, että yli 50-vuotias on ikänsä puolesta kyvytön isäksi tai äidiksi. Onkohan minulla outo suku, mutta olen sieltä tuntenut useampiakin tuon iän ylittäneitä vastasyntyneiden vanhempia? Kaikki lapset on tähän asti hoidettu kaidalla tiellä hyvän veronmaksun alkuun. Ehkä Eduskuntaan ja julkisuuteen ei haluttu keskustelua 49-vuotiaan homopariskunnan ja 51-vuotiaan heteropariskunnan paremmuudesta?


Jos lapsen etuna pidetään sitä, että adoptiovanhemmat edustavat ns. normaalia ja perinteisesti luonnollista vanhemmuuden ikärakennetta ja muutakin perheyhteisöä, hyväksyn perustelun. Jännityksellä odotan hallituksen esitystä avioliittolain muuttamisesta, jossa perustellaan avioliittoon ylennetyn homo- tai lesbopariskunnan lisääntymisen luonnollisuus verrattuna avopariin tai aviopariin, jonka toinen puoliso on yli 50 ikäinen. Olisiko homoparilla tässä vertailussa luonnollinen "oikeus" adoptioon. Minulta on jäänyt huomaamatta se, mistä lähtien homoseksuaalit ovat luonnollisesti lisääntyneet? Jos näin kävisi - siis biologista normaaliutta ja jonkun etua lyötäisiin korville - valitettavasti häviäjänä on todennäköisesti adoptiolapsi, jonka edun piti adoptiolain perustelujen mukaan olla ensisijainen. 


On kummallista, että adoptiolain uudistuksesta ollaan tiedotusvälineissä oltu kovin hiljaisia, vaikka homoadoptio on ollut yksi kuumimmista puheenaiheista niin lööpeissä kuin keskustelupalstoilla. Voisiko syynä olla journalistin pelko joutua Setan ja vihreiden laatimalle syytettyjen tai homofoobikoiden listalle?




maanantai 14. marraskuuta 2011

Kaipuu 1980-luvun alkuun


Miten voisi palata rehelliselle 1980-luvun alkupuolelle, jolloin kapitalistit, kommunistit, demarit ja keskustalaisetkin olivat vielä rehellisiä. Kokoomuksen kaikkitietävät pojat olivat lähes pysyväksi muuttuneessa oppositiossa, muu populismi SMP:n pienehköissä raameissa ja markan arvolla voitiin korjata poliittisen talouspolitiikan virheitä.

Noista ajoista moni asia on muuttunut. Useat asiat ovat parantuneet. Näitä ovat elintaso, perusturva, lainmukaisuus, hallinnon läpinäkyvyys, poliittinen korruptio, vähäinen julkinen velka jne. Mutta monet asiat ovat samalla huonontuneet. Näitä ovat esimerkiksi poliittisen järjestelmän monimutkaistuminen, käsitteiden laventuminen, räjähdysmäinen julkinen velkaantuminen ja tieteiden politisoituminen. Keskityn tämän kirjoituksen jatkossa vain yhteen Suomea huonontavaan asiaan – rasismiin.

Presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Jyrki Katainen ovat hätkähtäneet yhteiskunnallista ilmapiiriä, joka ilmeni HS:n rasismiaiheisessa galluptutkimuksessa lauantaina. Presidentti toivoo HS:n haastattelussa kansalaisilta ja puoluejohtajilta rasismin vastaisia toimia. "Ratkaisevaa on meidän oma arkikäytös ja arkirohkeus. Se on usein rasismin kohteena olevien ihmisten ensimmäinen tuki.” Pääministeri Katainen taas suhtautuu tutkimuksen tuloksiin lähes suuttuneesti. "Mitä ihmettä me suomalaiset pelkäämme?"

1980-luvun alussa rasismi jokseenkin yksimieliseksti käsitettiin rotuun tai ihonväriin perustuvana syrjintänä. Nyt se on jotain aivan muuta. Rasismiksi määritellään sellaiset uskomukset ja toiminnot, jotka pohjautuvat ajatukseen ihmisryhmien perustavanlaatuisesta kulttuurisesta ja/tai biologisesta erilaisuudesta, ja jotka oikeuttavat ihmisryhmien negatiivisen kohtelun tällä perusteella. Rasismiksi määritellään siis sekä kansainvälisten sopimusten, Suomen lainsäädännön että tutkijoiden piirissä yleensä nykyään myös kulttuurinen rasismi. Lisäksi puhutaan vaikeasti havaittavasta piilorasismista. Mitä ovat kulttuurinen rasismi tai piilorasismi, jäävät usein määrittelemättä. Halonen ja Katainen eivät niitä myöskään määrittele.

Rasismin nykyinen määrittely mahdollistaa kulttuurirelativismin – siis kaikkien kulttuurien samanarvoiseksi julistamisen – hyväksymisen. Onko Halosen ja Kataisen sanoma todella se, että islamilainen kulttuuri epätasa-arvoisuuksineen ja julmine rangaistuksineen olisi samanarvoinen moniarvoisen yhteiskuntamme kanssa? Voisiko jokin viidakkokulttuuri, jossa vielä syödään ihmisiä, olla sinänsä hyväksyttävä myös Suomessa? Voisivatko Halonen ja Katainen kertoa, mitkä asiat islamilaisessa tai vaikka arabikulttuurissa ovat impivaaralaistamme parempia? Valitettavasti he eivät tee sitä, sillä siihen argumentit loppuvat.

Jotenkin tuntuu siltä, että 1980-luvun alku kaikkine vikoineenkin oli onnellisempaa aikaa. Silloin käsitteet niin kommunisteille kuin porvareille olivat selviä. Rasismikin oli yksiselitteisen selvää ja yhtä tuomittavaa kaikille. Se ei silloin tarkoittanut maahanmuuttopolitiikan vastustamista. Silloin Suomesta ei juurikaan löytynyt rasisteja. Näin ei ollut vielä edes 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin kävin lapsikatraani kanssa sulassa sovussa uimassa vietnamilaisten pakolaisten kanssa Malmin uimahallissa.

Silloin rasismiksi ei vielä luokiteltu maahanmuuttopolitiikan – tai muunkaan politiikan – arvostelua. Eikä mitään muutakaan punavihreää krapulaa. Se oli rehellistä aikaa, jota Halosen ja Kataisen arvojohtajuus eivät olleet pilanneet. Eikös palattaisi takaisin rehellisiin aikoihin, jolloin velka on välttämätön paha, syrjintä tuomittavaa, kansainvälinen kilpailukyky hyvää, islam takapajulaa ja ilmasto normaalia. Tämä tulisi kaikille edullisimmaksi ja myös reilummaksi.