perjantai 30. syyskuuta 2011

Jos homoseksuaalisuudessa ei ole mitään kummallista tai pahaa, miksi sitä ei saisi kertoa tai paljastaa?

Mika Niikko
Helsingin Sanomat ja useat muutkin lehdet nostivat 29.9.2011 kansanedustaja Mika Niikkon lausahduksen julkaisemisen arvoiseksi. Niikko oli vastannut ilmeisesti Iltalehden toimittajan homojen avioliiton mahdollistavaan aloitteeseen liittyvään kysymykseen ja kertonut mielipiteenään, että työnantajan olisi hyvä olla perillä työntekijän seksuaalisesta suuntautumisesta. Niikon mukaan työnantajalla on oikeus vaatia firman arvojen toteutumista, mihin työntekijän seksuaalisella suuntautumisella voisi olla vaikutusta.

Hesari koettaa juttunsa tekstin vahvennuksilla todistaa, että Niikko puhuu p..kaa ja lainvastaisia asioita. Samaa viestiä kertovat monet vihreät blogit täysin järkyttyneinä. Parhaiden homofiilien mukaan Niikko on rasistisin, vihapuheisin ja pahin perussuomalaisten kansanedustajien joukossa. Niikon tasa-arvokäsitykset ovat kuulemma järkyttäviä. Niikko siis hetkessä meni Halla-ahon ja Hakkaraisenkin ohi vihapuheagitaattorina.

En ole aivan varma, onko Niikko oikeassa tässä asiassa. Varmaan työnantajilla yleensä on tärkeämpiäkin kriteerejä työntekijän valintaan kuin seksuaalinen suuntautuminen. Mutta voin kuitenkin kuvitella työnantajia, joille työntekijän normaalius ml. heteteroseksuaalisuus on painava asia. Voin myös kuvitella, että työntekijän merkittävä poikkeaminen yleensä työpaikoilla tavoitellusta epäseksuaalisuudesta olisi kiusallista. Työnantajan kannalta ainakin yliseksuaalisuus on paha asia, olipa työpaikka-ahdistelija hetero tai homo.

Ovatko homo- tai heteroahdistelijat yhtä pahoja, riippuu kaiketi ahdistelun laadusta ja kohteesta. Voisin kuitenkin kuvitella, että en koskaan palaisi autokauppaan, jossa miesmyyjä vihjailisi minulle jotain homoseksuaalisuuteen viittaavaa. Jos naismyyjä vihjaisisi minulle olevani juuri oikeanlainen alfauros heidän edustamansa auton rattiin, pitäisin heittoa mauttomana, mutta en panisi liikettä sen vuoksi boikottiin.

Olipa asia miten tahansa lainsäädännössä tai itse kunkin moraalisissa käsityksissä, kansanedustaja Niikolla on oikeus sanoa mielipiteensä asiasta. Oikeastaan on kummallista, että kansanedustajien mielipiteistä nousee moralisoinnilla sävytettyjä kohu-uutisia, joiden tarkoituksena usein on hiljentää edustaja tai koko ryhmä ko. asiassa. Meidän etumme kuitenkin olisi saada lukea kansanedustajien vaalikauden ajatuksista jopa paljon useammin, sillä ne kertovat vaalikampanjoita enemmän valitsemistamme edustajista.

Minun arvioinnissani lausunnon antanut Mika Niikko ei ole yhtään huonompi kansanedustaja kuin ennenkään. Niikko tuskin on edes homofobi. Hän vain sattui tokaisemaan sen, mitä Suomen kansan enemmistökin luultavasti sanoisi asiasta.

Mutta minua jäi tästä asiaa koskevasta uutisoinnista ja blogikirjoituksista häiritsemään yksi kysymys. Miksi työnantajalta pitäisi salata työntekijän seksuaalinen suuntautuneisuus? Jos homoseksuaalisuudessa ei ole mitään kummallista tai pahaa, miksi sitä ei saisi kertoa tai paljastaa myös työnantajalle? Ja miten seksuaalisen suuntautumisen julkistaminen uhkaisi tasa-arvoa tms., jos seksuaalinen suuntautuminen ei ole ongelma työnantajankaan kannalta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti