maanantai 14. marraskuuta 2011

Kaipuu 1980-luvun alkuun


Miten voisi palata rehelliselle 1980-luvun alkupuolelle, jolloin kapitalistit, kommunistit, demarit ja keskustalaisetkin olivat vielä rehellisiä. Kokoomuksen kaikkitietävät pojat olivat lähes pysyväksi muuttuneessa oppositiossa, muu populismi SMP:n pienehköissä raameissa ja markan arvolla voitiin korjata poliittisen talouspolitiikan virheitä.

Noista ajoista moni asia on muuttunut. Useat asiat ovat parantuneet. Näitä ovat elintaso, perusturva, lainmukaisuus, hallinnon läpinäkyvyys, poliittinen korruptio, vähäinen julkinen velka jne. Mutta monet asiat ovat samalla huonontuneet. Näitä ovat esimerkiksi poliittisen järjestelmän monimutkaistuminen, käsitteiden laventuminen, räjähdysmäinen julkinen velkaantuminen ja tieteiden politisoituminen. Keskityn tämän kirjoituksen jatkossa vain yhteen Suomea huonontavaan asiaan – rasismiin.

Presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Jyrki Katainen ovat hätkähtäneet yhteiskunnallista ilmapiiriä, joka ilmeni HS:n rasismiaiheisessa galluptutkimuksessa lauantaina. Presidentti toivoo HS:n haastattelussa kansalaisilta ja puoluejohtajilta rasismin vastaisia toimia. "Ratkaisevaa on meidän oma arkikäytös ja arkirohkeus. Se on usein rasismin kohteena olevien ihmisten ensimmäinen tuki.” Pääministeri Katainen taas suhtautuu tutkimuksen tuloksiin lähes suuttuneesti. "Mitä ihmettä me suomalaiset pelkäämme?"

1980-luvun alussa rasismi jokseenkin yksimieliseksti käsitettiin rotuun tai ihonväriin perustuvana syrjintänä. Nyt se on jotain aivan muuta. Rasismiksi määritellään sellaiset uskomukset ja toiminnot, jotka pohjautuvat ajatukseen ihmisryhmien perustavanlaatuisesta kulttuurisesta ja/tai biologisesta erilaisuudesta, ja jotka oikeuttavat ihmisryhmien negatiivisen kohtelun tällä perusteella. Rasismiksi määritellään siis sekä kansainvälisten sopimusten, Suomen lainsäädännön että tutkijoiden piirissä yleensä nykyään myös kulttuurinen rasismi. Lisäksi puhutaan vaikeasti havaittavasta piilorasismista. Mitä ovat kulttuurinen rasismi tai piilorasismi, jäävät usein määrittelemättä. Halonen ja Katainen eivät niitä myöskään määrittele.

Rasismin nykyinen määrittely mahdollistaa kulttuurirelativismin – siis kaikkien kulttuurien samanarvoiseksi julistamisen – hyväksymisen. Onko Halosen ja Kataisen sanoma todella se, että islamilainen kulttuuri epätasa-arvoisuuksineen ja julmine rangaistuksineen olisi samanarvoinen moniarvoisen yhteiskuntamme kanssa? Voisiko jokin viidakkokulttuuri, jossa vielä syödään ihmisiä, olla sinänsä hyväksyttävä myös Suomessa? Voisivatko Halonen ja Katainen kertoa, mitkä asiat islamilaisessa tai vaikka arabikulttuurissa ovat impivaaralaistamme parempia? Valitettavasti he eivät tee sitä, sillä siihen argumentit loppuvat.

Jotenkin tuntuu siltä, että 1980-luvun alku kaikkine vikoineenkin oli onnellisempaa aikaa. Silloin käsitteet niin kommunisteille kuin porvareille olivat selviä. Rasismikin oli yksiselitteisen selvää ja yhtä tuomittavaa kaikille. Se ei silloin tarkoittanut maahanmuuttopolitiikan vastustamista. Silloin Suomesta ei juurikaan löytynyt rasisteja. Näin ei ollut vielä edes 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin kävin lapsikatraani kanssa sulassa sovussa uimassa vietnamilaisten pakolaisten kanssa Malmin uimahallissa.

Silloin rasismiksi ei vielä luokiteltu maahanmuuttopolitiikan – tai muunkaan politiikan – arvostelua. Eikä mitään muutakaan punavihreää krapulaa. Se oli rehellistä aikaa, jota Halosen ja Kataisen arvojohtajuus eivät olleet pilanneet. Eikös palattaisi takaisin rehellisiin aikoihin, jolloin velka on välttämätön paha, syrjintä tuomittavaa, kansainvälinen kilpailukyky hyvää, islam takapajulaa ja ilmasto normaalia. Tämä tulisi kaikille edullisimmaksi ja myös reilummaksi.

1 kommentti:

  1. Tämä 80-luku oli parasta aikaa elämässäni.

    Suren sen menemistä joka päivä.

    VastaaPoista