torstai 12. tammikuuta 2012

Professori Pekka Haavisto (vihr.)

Pekka Haavisto ja rouva Antonio
Professori Pekka Haavisto haluaa tarkentaa taustaansa:

Professoriksi nimitys: Bristolin yksityinen yliopisto maksoi majoitukseni ja ylläpitoni muutaman luennon ajalta. Lisäksi he antoivat käyntikortin, jossa luki "Professor Pekka Haavisto".

Tutkimukseni: --------- (siis tässä kaikki)

Väitöskirjani: -----------

Lisensiaattityöni: ----------

Pro Graduni: ----------

Sotilasarvoni: -----------

Akateemiset ansioni ovat siis vähän vajaat, mutta olen maailmalla arvostettu vaikuttaja – asioihin perehtynyt maailmanpolitiikan tuntija ja isänmaallinen ihminen. Tosin en valitettavasti kykene todistamaan näitä asioita, mutta totta ne silti ovat.

Jos voisin järjestää asiani uudelleen, voisin harkita yrittämistä rauhanturvaajana. Mieluiten ryhtyisin rauhanturvakenraaliksi, ja siinä roolissa kävisin lopettamassa Itä-Afrikan selkkaukset. Olen siis rohkeakin. 

Ja akateemista uraakin harkitsin 1980-luvun alussa, mutta sitten vihreä aate vei mennessään. Joten olen oikeasti pyrkinyt professoriksi, minkä Bristol siis oikein tunnusti virallisella käyntikortilla.

Voimme Antonion kanssa liittyä kirkkoonkin, jos 2000 vuotta vanha kirkko muuttaa avioliittosanan sisältöä siten, että koiraat voivat saada siunauksen ikuiseen liittoon. Näin haluan siis lähestyä suomalaisia heteroja, jotka ovat tähän asti jotenkin oudosti määränneet menosta Impivaarassa.

Päästyäni Suomen presidentiksi ja puolustusvoimien ylipäälliköksi voin nimittää itseni oikeasti professoriksi, piispaksi tai vaikka kenraaliksi, jolloin kateellisilla persuilla ei ole enää asiaan mitään sanomista.

Haavistossa siis yhdistyvät niin poliittinen kokemus, vankka sivistys, yhteistyökykyisyys kuin vaatimattomuus ja kyky kertoa taustastaan rehellisesti.

Melkoinen koijaritieteiden professori siis olen ;-)

Ps. Professori Haavistolla näyttäisi olevan erimielisyyksiä professuurista Bristolin ylioposton kanssa. Voit lukea lisää professori Haaviston todellisista ansioista täältä ja täältäkin. Ja vielä lisää Pekka Haaviston sopivuudesta ylipäälliköksi voit lukea täältä.

13 kommenttia:

  1. Saat minua kritisoida mutta älä vedä tähän mukaan Antoniota. Olet rasisti.
    t. Pekka

    VastaaPoista
  2. Tutustu asioihin ennen kuin alat mollata!

    Haaviston kampanjapäällikön Riikka Kämpin mukaan Haavisto toimi vuonna 2002 Bristolin yliopiston vierailevana luennoitsijana, josta yliopisto käyttää nimitystä "Benjamin Meaker Visiting Professor".

    Kämppi välitti HS:lle Haaviston silloisen esimiehen Vala Ragnarsdottirin, sähköpostiviestin.

    "Kyllä todellakin olit Benjamin Meaker Visiting Professor Bristolin yliopistossa. Monet ihmiset arvostivat luentojasi, myös minä", hän kirjoittaa sähköpostissaan Haavistolle. Haavisto pyysi vahvistusta asiaan Suomen kuvalehden kirjoituksen jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Anonyymi 15.1. klo 02:02

    Kirjoitukseni ensimmäisen professori-sanan linkistä avautuu Haaviston ansioluettelo. Siellä lukee yksinkertaisesti "Visiting Professor, University of Bristol". Siellä ei lue "Benjamin Meaker" tai mitään muutakaan tarkennusta.

    Tarkempi englanninkielinen ilmaus Haaviston roolille Bristolissa olisi esim. Visiting Lecturer. Mutta tittelinkipeä opintojen keskeyttäjä haluaisi olla professori! Olkoon minun puolestani. Minä sijoitan Haaviston kuitenkin koijaritieteilijöiden sarjaan.

    VastaaPoista
  4. Kyllä presidentin puoliso on tärkeä osa presidetin virkaa - ja mikä on turvallisuusriski, Antonio ei ole Suomen kansalainen.

    VastaaPoista
  5. Suomen armeijan ylipäällikkö tulisi Haaviston persoonassa olemaan siis sivari.
    Jos syntyisi sota ja tarvittaisiin Suomen armeijaa ottamaan päälle hyökkäävää vihollista vastaan niin sivariylipäällikkö todennäköisesti alkaisi puhumaan rauhasta vaikka päälle ammuttaisiin kovilla.
    Maassa tarvitaan realipoliitikkoa joka näkee asiat sellaisina kuin ne ovat.
    Maassa tarvitaan presidenttiä joka on ollut koko ikänsä oikeissa töissä ja ajanut vaikeinakin aikoina maan etua.
    Ja sitten vielä jos isoisälläni olisi ollat mies puolisona ei isääniäkään eikä minua olisi olemassa.
    Kaikissa niissä maissa missä Haavisto on ollut rauhantehtävätöissään käydään edelleen sotia.
    Onko hän ollut koskaan oikeassa työssä politiikan tekoa ja poliittisia palkitsemisvirkoja lukuunottamatta?

    VastaaPoista
  6. Itsehän on Haavisto vetänyt Antonionsa mukaan, kun on ehdolle asettunut. Joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön!

    Ja kyllä pitää olla raukkamainen presidenttiehdokas, jos pitää vedättämällä ja harhaanjohtamisella yrittää päästä pressan virkaan. Luuleeko Haavisto, ettei faktat tule jossakin vaiheessa selville? Maistuisiko mahdollinen ylipäällikön virka makealta, kun se on ansaittu väärin keinoin? Tuskin ainakaan kansan mielestä!

    VastaaPoista
  7. http://haavisto2012.fi/2012/01/pekka-haavisto-benjamin-meaker-visiting-professor-2002-bristolin-yliopiston-ja-silloisen-esimiehen-vahvistukset/

    Kannattaa tutkia, ennenkuin hutkii, "analyytikko".

    VastaaPoista
  8. Älypäät. eihän Halonenkaan ole suorittanu asepalvelusta ja hyvin pärjätty. Sodille ei ole ollut aihetta, mutta mitäpä Venäjä on ilmottanut jos Suomi liittyy Natoon? :)

    Eipä ainakaan mitään positiivista.

    VastaaPoista
  9. Aikooko Sauli (tai Pekka) presidenttinä lakkauttaa järjestöjä? Ainakin Halosen aikaan Suomalaisuuden Liiton hallituksessa todella kuulimme tämmöisestä aikeesta lakkauttaa liittomme!

    Suomi = diktatuuri.

    Paavo Lipposen viha Jussi Niinistöön johtuu tämän taustasta Suomalaisuuden Liitossa.

    I have been a member of the board of the Finnish Alliance. In one meeting I heard in my own ears, when the chair told the board that Helsinki district court (käräjäoikeus) was ready to ban our organization! An official had told this threat to our chair in a meeting in the Ministry for Internal Affairs.

    A government's threat to ban a peaceful organization (because of its opinions) violates the principles of democracy.

    As far as I have understood, leading politicians and the president were responsible for this threat to ban the Finnish Alliance - without any reason!

    VastaaPoista
  10. I wish for Finland to be the first country in the world to elect a gay president. It would be good for finland and good for the human rights movement in the world. If I was a Finlander, I would vote for Pekka !!!!

    VastaaPoista
  11. Dear Heimir Már

    I think every nation should elect the best president for the whole nation. We shouldn't elect gay-presidents or straight-presidents. I wish the new president will keep the Finnish interest as the first priority.

    I don't see any difference in the opinions of the 2nd round contesters concerning human rights. Sexual orientation hardly qualifies anybody better or worse in human rights issues.

    Thanks for your comment!

    VastaaPoista
  12. Huh huh, kuraa lentää!
    2000 vuotta vanha kirkko muutti käsityksensä naispappeudesta. Niin, ja luterilainen kirkko ei siis oikeastaan ole 2000 vuotta vanha, vaan 500. No, pikku juttu.

    Onneksi sentään Haavisto ja Niinistö tuntuvat kampanjoissaan itse keskittymään itseensä eivätkä vastaehdokkaan taustojen penkomiseen ja heikkouksien etsimiseen. Samaa ei voi sanoa kaikista tukijoista. Tai parempi nimityshän olisi kai vastustajat...

    VastaaPoista
  13. Aika rasistista. "Rouva" Antonio...
    asennetta pitäisi muuttaa!!

    VastaaPoista